Ulkoministeriön konsulipäällikkö Jussi Tanner kertoo MTV Uutisille, ettei ministeriö ollut vielä perjantaiaamupäivänä saanut vahvistusta suomalaismiehen kuolemasta Ukrainassa. Ulkoministeriön mukaan informaatio kuolintapauksista tulee virallista reittiä pitkin yleensä välittömästi.
Lue lisää: IS: 21-vuotias suomalainen taistelija kaatunut Ukrainassa
– Meillä ei sellaista tietoa vielä toistaiseksi ole. Odotamme viranomaisten tietoa Ukrainasta, tässä tapauksessa asevoimilta, Tanner sanoo.
Tannerin mukaan ulkoministeriö saa yleensä välittömästi tiedon suomalaisten kuolemantapauksista maailmalla.
Tiedon viipyminen virallisista lähteistä ei ole tavanomaista.
– Ukrainassa tilanne on jonkin verran kaoottisempi. Siellä käydään sotaa ja on ihan ymmärrettävää, että tieto ei välttämättä tule nopeasti, Tanner kertoo MTV Uutisille perjantaina ennen puoltapäivää.
Vapaaehtoinen kertoi kuolemasta
Tällä kertaa tieto suomalaistaistelijan kuolemasta tavoitti ulkoministeriön median kautta.
– On se ehkä vähän poikkeuksellista, muttei ihan ennenkuulumatonta, Tanner selventää.
Mediatietojen mukaan taistelunimeä "Samson" käyttänyt suomalaistaistelija kuoli maanantaina lennokki-iskussa Ukrainassa, Bahmutin lähistöllä.
Asiasta Ilta-Sanomille kertoi suomalaisvapaaehtoistyöntekijä Raakel Tasanen. Ilta-Sanomien mukaan maanantaina menehtyneen suomalaismiehen kuolemasta on kerrottu miehen lähiomaisille.
Tasanen kertoo MTV Uutisille vieneensä Kiovan keskusaukiolle Samsonin nimellä varustetun Suomen lipun.
Maidan Nezalezhnosti eli Itsenäisyyden aukiolla on tuhansia lippuja muistona sodassa kaatuneille.
– Mukana lippua viemässä olivat myös Reserviläisliiton puheenjohtaja Kari Salminen ja toinen taistelija, Tasanen kertoo.