Avustusjärjestö: Kaatuneen suomalaistaistelijan ruumis vielä rintamalla – ambulanssi on matkalla Ukrainaan

Ukraina sotilas 140623
Arkistokuva.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 14.06.2023 18:21
Toimittajan kuva

Raija Kantomaa

raija.kantomaa@mtv.fi

@RaijaKantomaa

Avustusjärjestö ProAidin edustaja selvittelee Kiovassa, miten menehtynyt suomalaissotilas saadaan tuotua Suomeen. 

– Teemme parhaamme, jotta voimme auttaa perhettä tässä tilanteessa vainajan saamiseksi kotimaahan, järjestön edustaja kertoo MTV Uutisille Kiovasta käsin.

– Kaatunut on alle 30-vuotias suomalaistaistelija. Hän oli ollut tosi pitkään viime maaliskuusta saakka Ukrainassa. Hän oli sellainen yksinäinen susi, joka pysytteli omissa oloissaan.

ProAidin edustaja kuvailee tilannetta MTV:lle nimettömänä. Hänen nimensä ja henkilöllisyytensä on kuitenkin toimituksen tiedossa. 

Järjestön edustajan mukaan vainajan kuljettaminen Suomeen ei ole yksinkertaista vaan siihen vaaditaan viranomaisia varten virallinen vainajan tunnistaminen ja kuolintodistus.

Lue lisää: Suomalainen vapaaehtoistaistelija kuoli Ukrainassa – Suomen ulkoministeriö vahvistaa tiedon

Jokainen vapaaehtoinen kirjoittaa paperille hautaustoiveensa

Edustaja muistuttaa, että ennen ambulanssikuljetusta on selvitettävä vainajan ja omaisten toive hautaamisesta. Esimerkiksi Kansainvälisessä legioonassa jokainen vapaaehtoissotilas kirjoittaa paperille toiveen ruumiin hautaamisesta.

Osa suomalaisista vapaaehtoisista  on toivonut hautaamista Ukrainaan. Lopullinen päätös asiasta tehdään sotilasyksikössä, jossa menehtynyt on palvellut. Tähän vaikuttaa esimerkiksi se, onko ruumis mahdollista saada kotimaahan taisteluiden keskeltä.

ProAidista kerrotaan MTV:lle, että ruumiiden haku on haastavaa. 

– Tässäkin tapauksessa tilanne on se, että vainaja on vielä Zaporižžjan alueella. Se ei ole helppoa saada häntä sieltä. Samassa taistelussa on tullut muitakin tappiota ja sotilaita on haavoittunut. Siellä on nyt todella tiukka tilanne – kutsuisin sitä suoranaiseksi helvetiksi. 

Suomalaisetkin ovat nyt kärsineet lisää tappioita Ukrainassa. ProAid on tuonut jo aiemmin haavoittuneita Suomeen.

ProAidin mukaan kiristyneistä taisteluista huolimatta järjestön kyydillä Ukrainaan on mennyt myös uusia suomalaisia vapaaehtoisia taistelemaan.

Lue myös: Ukrainan suomalaistaistelijoita varustetaan vapaaehtoisvoimin: "Yritetään pitää hengissä suomalaiset, jotka ovat päättäneet sinne lähteä"

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota