Kiristysviestit piinaavat suomalaisia: Sähköpostihuijarit uhkaavat paljastaa arkaluontoista videomateriaalia – "Kyseessä on kansainvälinen ilmiö"

2:59img
Julkaistu 17.10.2018 06:45

MTV UUTISET

Suomessa on tehty kesän aikana jo yli 200 ilmoitusta sähköpostikiristyksistä, tiedottaa poliisi. 

Katso videolta, kuinka tökeröltäkin kuulostava rahahuijaus voi onnistua.

Kansalaisille lähetetyissä sähköposteissa on väitetty, että lähettäjällä on hallussaan arkaluontoista video- tai kuvamateriaalia, jota tietokoneen kamera on tallentanut aikuisviihdesivulla vierailun aikana.

Viestin mukaan sen saajan tulee maksaa tietty summa lähettäjän ilmoittamalle bitcoin-tilille, jotta materiaalia ei levitettäisi.

– Kyseessä vaikuttaa olevan kansainvälinen ilmiö, mutta lähettäjästä tai lähettäjistä ei ole vielä tietoa, kertoo tiedotteessa rikosylikomisario Timo Piiroinen Keskusrikospoliisin Kyberrikostorjuntakeskuksesta.

Ilmoitusmäärät ovat Piiroisen mukaan selvästi kasvaneet elo- ja syyskuussa. Suurin osa lähetetyistä viesteistä on ollut englanninkielisiä, mutta joukkoon mahtuu myös puutteellisella suomen kielellä kirjoitettuja sähköposteja.

Pyrkimys säikäyttää

Sähköposteissa on usein ollut mukana salasana, jota kohde on käyttänyt tai käyttää jossakin verkkopalvelussa.

Ainakin osa salasanoista on todennäköisesti päätynyt vääriin käsiin vanhan tietomurron tai -vuodon yhteydessä.

– Salasanan mainitsemisella pyritään säikäyttämään ja vakuuttamaan kiristyksen uhri uhkauksen aitoudesta, Piiroinen toteaa.

Toistaiseksi poliisin tiedossa ei kuitenkaan ole sellaisia tapauksia, joissa uhkaus olisi toteutettu ja kiristyksen kohteena olevasta henkilöstä todella olisi esitetty arkaluontoista materiaalia.

Arkaluontoista materiaalia ei ole ollut olemassakaan

Poliisin tietoon ei ole tullut, että arkaluontoista materiaalia kiristyksen kohteista olisi edes ollut tekijöillä hallussa.

Osalla sähköpostin vastaanottajista ei edes ole tietokonetta, jossa olisi kamera.

– Tärkeää on, että viestin saaja ei maksa mitään vaan ilmoittaa huijausviestistä poliisille esimerkiksi poliisin nettisivujen kautta sähköisellä rikosilmoituksella, Piiroinen kertoo.

Tärkeää hänen mukaansa on, että saadut sähköpostiviestit kopioidaan kokonaisuutenaan rikosilmoituksen jatkoksi.

Erityisesti ikäihmiset alttiina

Petosrikosten määrä on kasvanut selvästi viime vuosina.

Vuonna 2017 poliisi kirjasi Suomessa yli 30 000 petoksiin liittyvää rikosilmoitusta. Viranomaisia ovat työllistäneet esimerkiksi valepoliisihuijaukset ja pankin yhteydenotoiksi naamioidut huijaukset.

Poliisin mukaan erityisen tärkeää on, että ikäihmiset pystyvät varautumaan erilaisiin huijausyrityksiin. 

− Neuvoja huijausten välttämiseen on hyvä jakaa arjessa ja monipuolisesti eri kanavien välityksellä. Poliisille on syytä aina ilmoittaa, jos epäilee joutuneensa huijatuksi. Ilmoitus kannattaa tehdä, vaikka rikosta ei ehtisi tapahtuakaan, kertoo poliisitarkastaja Jyrki Aho Poliisihallituksesta.

Tuoreimmat aiheesta

Rikos