Kirja-arvio: Italian eteläkärjessä vaikuttaa toisenlainen mafia, Sacra Corona Unita

Italian saappaankärjessä, yhä köyhässä Calabriassa syntynyt ’Ndrangheta on yksi voimakkaimmista rikollisjärjestöistä maailmassa. Sillä on yhteistyökumppaneita brasilialaisista albanialaisiin järjestöihin.

Se on maan yksi kolmesta perinteisestä mafiajärjestöstä: kaksi muuta ovat alun perin campanialainen Camorra ja sisilialainen Cosa Nostra.

Tietokirjailija Anton Monti kirjoitti kolme vuotta sitten kirjan ’Ndranghetasta, joten siihen tämä kirja tuo suhteellisen vähän lisää. 

Monti toteaa sen yllätyksettömän seikan, että järjestö on iskenyt kouransa EU:n antamaan rahalliseen koronapandemiatukeen. Myös ’Ndranghetan salaisen sisäisen organisaation Santan olemassaolo on vahvistettu oikeuden päätöksellä vuonna 2021. 

Neljäs eteläisen Italian rikollisorganisaatioista on apulialainen Sacra Corona Unita. 

Se poikkeaa yllä mainituista jo siksi, että se on nuori järjestö, ja toisin kuin muut maakunnat, Italian saappaankoron Apulia on taloudellisesti hyvinvoivaa seutua.       

Sacra Corona Unitalla (SCU) on tarkka syntymähetki, joulupäivänä 1981 vankilassa Barissa, kun pankkiryöstäjä Giuseppe Rogoli perusti sen. 

Järjestön historia on siten vähemmän proosallinen ja mytologialla kyllästetty kuin muut kolme mafiaa, vaikka sen nimet viittaavat rituaaliin, uskontoon ja yhtenäisyyteen. Päälle liimattuja myyttejä tärkeämpää olivat vankiloiden perintönä tulleet tatuoinnit. 

Apuliassa toimi jo aiemmin mafioita, missä auttoi viranomaisten päätös sijoittaa niiden vangittuja jäseniä maakunnan vankiloihin. Rogoli ja kumppanit saivat tarpeekseen Camorran vaatimista 40 prosentin rahaosuuksista, ja kyllästyivät olemaan apupoikia.

SCU ei perusta olemassaoloaan tiukille sukusiteille, kunniakysymyksille tai patriarkaalisen perheen puolustamiselle. Naiset eivät ole vain omaisuuseriä, sukujen välisten strategisten avioliittojen sinettejä ja uusien jäsenien synnyttäjiä. Naisten asema on melkein moderni. 

Vaikka SCU:takin koskee omertá eli vaikenemisen laki, polisiin haaviin jääneet jäsenet eivät välttämättä pidä suutaan kiinni ikuisesti. 

Viranomaisilta silti meni vuosia tunnistaa ja tunnustaa järjestön olemassaolo. Se todettiin oikeussalissa vasta 1991. Siihen mennessä SCU oli ehtinyt luoda suhteita Länsi-Balkanin rikollisiin.   

Se on toimintansa aikana muun muassa salakuljettanut tupakkaa ja huumeita, ja kiskonut suojelurahoja. Prostituutio, uhkapelit, turismi ja Apulian merkittävän maataloustuotannon ja vihreän energian tukirahojen huijaaminen ovat sille tuttuja, samoin kuin jalkapalloseuroissa toimiminen.

Mitään tv-sarjamaista romantiikkaa ei SCU:ssakaan ole. Väkivaltaa ei ole kaihdettu, kun sitä on tarvittu, vaikka viime vuosina sekin on pyrkinyt häivyttämään itseään taka-alalle ja toimimaan myös laillisilla markkinoilla. 

SCU ei ole Apulian ainoa suuri rikollisjärjestö. Monti tuo esiin Apulian tämän hetken vaarallisimmaksi määrittelemänsä Foggian mafian, Barin mafian, sekä Taranton ja Garganon vuoristoalueen rikollisjoukot. 

Näistä erityisesti Garganossa käytiin pitkä muutaman perheen välinen verikostoinen silmä silmästä -sota kirjaimellisesti viimeiseen mieheen, mikä kuulostaa juuri sellaiselta kuin populaarikulttuuri on mafiasotia kaikessa järjettömyydessään esittänyt.    

Monti on melkein valoisa apulialaisten halusta ja kyvystä pitää SCU ja muut järjestöt aisoissa. Yrittäjähenkisessä maakunnassa uskotaan demokratiaan ja valtiollisen lain voimaan. Mafiat eivät ole saaneet tuntuvaa otetta paikallispolitiikasta.  

Hyvä uutinen. Mutta taistelu niitä vastaan on yhä kesken, kuten Monti kirjansa päättää.