Jussi Iltanen: Löytöretkiä Helsingin seudulle - 40 kävelyreittiä (Karttakeskus 2021)
Erilaiset opastetut kiertokävelyt kaupunkien keskustoissa ja tunnetuissa kaupunginosissa ovat viime vuosina saavuttaneet suuren suosion. Jos haluaa kävellä omin päin varsinkin hieman syrjemmillä kaupunkireiteillä, Jussi Iltasen opaskirja "Löytöretkiä Helsingin seudulle" on oiva opas kulkijalle.
Kirjasta löytyy 40 eripituista kävelyreittiä Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta ja mikä parasta, kirjassa ei keskitytä ainoastaan niin sanottuihin turisikohteisiin vaan myös pääkaupunkiseudun hieman piilossa oleviin vanhoihin kartanoihin, puistoihin, ensimmäisen maailmansodan aikaisiin vallihautoihin ja arkkitehtonisiin erikoisuuksiin.
Melkein jokainen reittiehdotus alkaa ja päättyy johonkin julkisen liikenteen kohteeseen kuten metro- tai juna-asemalle ja useimmista reiteistä on lyhyempi ja pitempi versio, joten patikoija voi valita reittinsä kuntonsa ja intohimojensa mukaan. Lisäksi kirjassa kerrotaan kyseisen reitin varrella olevista kahviloista ja kulttuurikohteista kerrotaan nettiosoitteet. Opas on siis varsin käytännöllinen.
Teollisuuskatu syntyi vanhan rautatien pohjalle
Itse asun Kalliossa ja käyn töissä Länsi-Pasilassa. Kävelen usein tuon neljän kilometrin matkan ja juuri tämä reitti on myös tässä kirjassa nimellä Pasilan ja keskuspuiston kierros. Käytänkin reittiä tässä kirja-arviossa esimerkkinä.
Reitti alkaa Pasilan asemalta ja jatkuu Itä-Pasilan kautta Konepajalle ja sieltä Alppipuiston ja Linnanmäen kautta Kallioon. Reittiopastuksessa kerrotaan Pasilan rautatieaseman ja siellä olleiden asemarakennusten historiasta. Nykyinen Teollisuuskatu oli alun perin Sörnäisten satamaan johtavan rautatien linjaus ja Konepaja nimensä mukaisesti rautateiden veturien ja junien korjauspaja.
Alppipuiston kirsikkapuut japanilaisten lahjoituksia
Hieman piilossa sijaitseva Alppipuisto on osa vanhaa Eläintarhan puisto- ja huvila-aluetta ja siellä sijaitsi kuuluisa Alppila-niminen ravintola – se paloi toisen ja viimeisen kerran 1951. Alppipuiston kirsikkapuut ovat japanilaisten lahjoittamia ja itse puiston lammet ovat vanhan Töölönjoen uomaa. Alppipuiston vieressä oleva Linnanmäki perustettiin Vesilinnojen viereen – vesilinnoista Linnanmäki sai myös nimensä. .
Lenininpuiston kautta kaarretaan Kirstinkujan työläiskortteleihin (museo) ja sieltä Kulttuuritalon kautta Tauno Palon puistoon, josta päästään puolestaan Diakonissalaitokselle ja sen vieressä olevalle huvila-alueelle. 1800-luvun lopulla alueella oli 14 huvilaa, joista puolet on vielä jäljellä. Huviloista olisi varmasti paljonkin kerrotavaa mutta kirjassa on lähinnä luettelot taloista ja niiden rakentajista.
Sitten käydään Olympiastadionilla, uimastadionilla, Eläintarhan urheilukentällä ja Auroran eli entisen kulkutautisairaalan kupeessa – sairaala rakennettiin 1914 silloin hyvin syrjäiseen paikkaan tartuntojen leviämisen estämiseksi.
Kaupungin rajan ulkopuolella oli halpa asua
Ensimmäinen reittiosuus päättyy Länsi-Pasilaan. Pasila kuten monet muutkin nykyisen kantakaupungin ulkopuoliset alueet saivat alkunsa juuri siitä syystä, että ne sijaitsivat kaupungin rajojen ulkopuolella. Asuminen ilman kaupungin määräyksiä ja veroja tuli edulliseksi. Ongelmaksi nousi kuitenkin puutteellinen paloturvallisuus ja kunnalistekniikan puuttuminen, jonka takia vuokratontit ostettiin Helsingin kaupungille 1908 ja koko alue liitettiin kaupunkiin 1912.
Seuraavina vuosikymmeninä alue rapistui, kun kaupunki lyhensi vuokrasopimuksia. Lopullinen tuho saapui 1970-luvun lopulla, jolloin uusi Länsi-Pasila rakennettiin. Alueelle on kuitenkin jätetty muutamia vanhoja puutaloja, joita ihailemalla voi saada aavistuksen vanhasta Puu-Pasilasta.
Tässä siis pieniä makupaloja vain yhdestä reitistä. Kirjan 40:stä reitistä viisi on Espoosta (muun muassa Tapiola, Leppävaara ja Matinkylä), kolme Vantaalta (mm. Aviapolis - Helsingin pitäjä) ja loput Helsingistä (mm. Lauttasaari, Pitäjänmäki-Konala, Haaga, Tapanila-Puistola ja Vuosaari).
Hyvin monessa reitissä törmätään Helsinkiä ympäröivään ensimmäisen maailmansodan maalinnoitukseen. Linnoituksen jäänteitähän on useissa paikoissa itäisessä Espoossa ja Helsingissä erityisesti ykköskehän lähistöllä. Muistan itsekin, kuinka jo pienenä Helsingin Pajamäessä asuessani kuulimme juttuja kiinalaisista työntekijöistä ja leikimme heidän rakentamissaan vallihaudoissa.
Itselleni on tärkeää tietää kotikunnan ja erityisesti sen osa-alueiden historiasta. Ilman tietoa asuinympäristöstään ihminen on varsin juureton ja historiaton. Jussi Iltasen kirjan tyylinen kotiseutuopas on tärkeä ja suositeltava alueen asukkaille ja toki myös muille, jotka vierailevat vaikkapa tuttujen luona pääkaupunkiseudulla. Kirja on todella hieno kulttuuriteko!