Näin Helsingin pikkuveljestä tuli oikea kaupunki, jossa on puhuttu jo vuosia yli sataa kieltä

Vaikka Vantaan kaupunki täytti tänä vuonna 50 vuotta, itse kunnan historia on satoja vuosia vanha.  

Helsingin maalaiskuntana aiemmin tunnettu Vantaa sisälsi ennen sotia runsaasti alueita nykyisestä Helsingistä. 

Maalaiskunnan kuntakeskus sijaitsi nykyisellä Helsingin Malmilla ja esimerkiksi Pitäjänmäen seutu kuului tuolloin maalaiskuntaan. Olipa koko Helsingin nykyinen ydinalue osa maalaiskuntaa edeltänyttä Helsingin pitäjää aina vuoteen 1550, jolloin Helsinki perustettiin. 

Sittemmin suuressa alueliitoksessa 1946 maalaiskunta menetti suuria alueita Helsingille. Vielä 1966 koko Vuosaari siirtyi pääkaupungille ja viimeisin Helsingille siirtynyt alue oli Västerkullan kiila idässä. 

Nykyinen Vantaan kaupunki on siis 50-vuotias ja samalla väkiluvultaan Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Asukkaita on nyt noin neljännesmiljoona. Heistä vieraskielisiä noin neljäsosa.

Muuttoliike leimannut Vantaata

Aluksi maaltamuutto pääkaupunkiseudulle ja sittemmin pakolaiset ja muu siirtolaisuus ovat kasvattaneet Vantaan väkilukua hurjaa vauhtia. 

50 vuoden jaksoa kuvataan kirjassa valtavana rakentamisen aikana. Uusille asukkaille on tietenkin täytynyt rakentaa koteja mutta myös monenlaisia kunnan palveluja, kouluja, kauppoja ja liikenneyhteyksiä. 

Lisäksi valtio on siirtänyt yhä enemmän tehtäviä kuntien hoidettavaksi. Päivähoitolaki, peruskoulu-uudistus ja kansanterveyslaki lisäsivät kuntien, myös Vantaan taakkaa. 

Valtavat kerrostalolähiöt rakennettiin 1970-luvulla aluerakentamissopimuksin eli jokin rakennusliike hoiti koko lähiön rakentamisen. Kunta ei sijoittanut rahojaan maahan vaan rakennuttaja osti maapohjan yksityisiltä omistajilta. Näin syntyivät muun muassa Myyrmäki ja Martinlaakso.

Vaikka nykyisin monia 1970-luvun kerrostalolähiöitä voi pitää hieman ankeina, tuon ajan ihmisille kyse oli yleensä asumisolojen paranemisesta. Jopa Helsingistä lähdettiin kirjan mukaan Vantaalle pakoon ilmansaasteita ja hellahuoneita. 

Matka oikeaksi kaupungiksi

Eeva Kotiojan ja Anitra Komulaisen Oikeaksi kaupungiksi -kirjan peruskertomus keskittyy kuvaamaan Vantaan kehitystä maalaismaisesta ja hajanaisesta alueesta siksi oikeaksi kaupungiksi, jona se tänään tunnetaan. 

Vantaa pyrki vähitellen muuttamaan kaupunkiaan siten, että se ei olisi pelkkä valtava nukkumalähiö.

Kulttuuripalveluja alkoi tulla 1980-luvulla ja samoihin aikoihin kiinnitettiin huomiota myös siihen, että kaikki vantaalaiset eivät lähtisi aamuisin töihin naapurikuntiin. Kasvavalle nuorisolle pyrittiin luomaan tiloja. Tiedekeskus Heurekan valmistuminen 1989 oli valtava ylpeydenaihe. 

Lentokentästä vaurautta kaupungille

1990-luvulla Vantaalla keksittiin että kaupungin keskellä sijaitseva lentokenttä ei olekaan melu- ja saastehaitta, vaan merkittävä logistiikkakeskus. 

Kun yritykset siirtyivät pursuilevista varastoista "just-in-time"-ajatteluun, lentokenttien merkitys kasvoi meillä ja muualla. 

Myös kansainvälinen turismi alkoi kasvaa 1990-luvulla ennennäkemättömän nopeasti. Vantaalla iloittiin, kun Finnair muutti lentokuulutuksiaan ja kertoi lentokoneidensa laskeutuvan Helsinki-Vantaan lentokentälle eikä Helsinkiin. 

Nykyisin Helsinki-Vantaan lentokenttäalue vastaa noin neljästä prosentista Suomen bruttokansantuotteesta. 

Vantaalla oli hyvät liikenneyhteydet muualle maahan, mikä mahdollisti erilaisten suurten tukkukauppojen perustamisen kaupunkiin. 

Hyvät liikenneyhteydet mahdollistivat myös kaupan jättiyksiköiden perustamisen. Esimerkiksi pelkästään autoliikenteen varaan rakennettu Jumbo on ollut vuosikausia väärällään kuluttajia. 

Sittemmin Kehärata tai lentokenttärata on ollut yhdistämässä Vantaan eri alueita ja mahdollistanut myös asuntorakentamisen raiteiden lähelle. 

Politiikkaa ja taloutta runsaasti

Kirjassa käydään läpi Vantaan historiaa vuosikymmen kerrallaan. 

Kuntavaalien tuloksia ja poliittisia muutoksia tarkastellaan runsaasti, ehkä hieman liikaakin. 

Myös talouden jatkuva aaltoliike ja etenkin taantumakausista johtuvat säästötoimet jälkiseurauksineen on kirjattu kirjaan tarkasti. 

Kyläpolitikointi ollut yleistä

Vantaa kärsi pitkään niin sanotusta kyläpolitikoinnista. Asiat sovittiin pienessä piirissä vahvojen miesten kesken, hyvä veli -verkostot ja "kaverivalta" olivat kunniassa. 

Valtuustossa puhuttiin niin sanotusta kummisetäjärjestelmästä, jossa "vallankäyttöä oli siirretty pois valtuustosalista tai valmistelevien virkamiesten työpöydiltä yksittäisten vahvojen miesten keskuuteen”. Esimerkiksi kaavoituspäätöksiä tehtiin pienessä piirissä. Tästä lienee päästy eroon. 

Helsingin pikkuveli -syndrooma

Kirjan läpi kulkee ajatus siitä, että Vantaa on ehkäpä näihin päiviin saakka tuntenut jonkinlaista alemmuuskompleksia etenkin naapureitaan eli Helsinkiä ja Espoota kohtaan. 

Vaikka Vantaa on suomalaisen mittapuun mukaan vauras kaupunki, on se kuitenkin ollut naapurikuntiaan köyhempi ja kehityksessään hitaampi. 

Esimerkiksi vielä 1970-luvulla kaupungin vesihuolto oli retuperällä, sillä vesijohdot ja viemärit eivät ulottuneet joka paikkaan. Vuonna 1977 asia eteni niin, että kunta päätti järjestää vedenkuljetuksen veden puutteesta kärsineille alueille. 

Toisaalta kirjassa tuodaan esille, että monipuolisesta väestörakenteesta huolimatta vantaalaisten tulot ovat olleet varsin tasaiset eikä alueella ole naapurikaupunkien tyyppisiä kultahammasrannikoita. 

Tuloerot näkyvät kyllä Vantaallakin, sillä kahtiajakautuneen kaupungin itäosaa on pidetty länsiosaa köyhempänä. Vantaan Seutu kertoi 1988, että Länsi-Vantaa juppiutuu, itää asuttavat köyhät. 

Yhdistyminen Helsinkiin jäi toteutumatta

Kun Suomessa alettiin liittää kuntia yhteen, tuli esille myös kysymys Helsingin ja Vantaan yhdistämisestä. 

Selvityksiä tehtiin 2000-luvulla ja vaikka erilaisia yhteistyötoimintoja lisättiin, Vantaa säilyi omana kaupunkinaan. Vantaa ei lopulta halunnut muuttua Pohjois-Helsingiksi, suuren kunnan syrjäseuduksi. 

Nyky-Vantaata voi kutsua jo hyvinkin kansainväliseksi kaupungiksi, sillä Vantaalla on puhuttu jo yli vuosikymmenen ajan yli sataa kieltä. Vantaan neljännesmiljoonaisesta väestöstä vieraskielisten osuus on maan korkein, noin 25 prosenttia. 

Muunkielisiä on erityisesti Itä-Vantaalla Hakunilassa, Tikkurilassa, Koivukylässä ja Korsossa. Vantaa on ollut edelläkävijä kotouttamisessa, mutta ongelmiakin on toki ollut. 

Mielikuvat muuttuvat hitaasti mutta ainakin tämän kirjan sanoma on, että Vantaata pitäisi ajatella nykyisin modernina, eteenpäinsuuntautuneena kaupunkina. Viimeisen luvun otsikkona onkin "pois naapureiden varjosta".