Outi Salovaara: Matkalla kadonneessa maailmassa. Neuvostoliiton perillisten jäljillä. (Atena 2023)
Toimittaja Outi Salovaara on Neuvostoliiton perillisten jäljillä, kun hän kiertää Keski-Aasiassa ja Venäjän reuna-alueilla. Matka kohdistuu myös Venäjän miehittämälle Krimille.
Kirjan parasta antia on matkakertomus Turkmenistanista, jossa ihmetellään muun muassa pääkaupunki Asgabatin kulissikaupunginosaa. Kaupungin laidalta löytyy hienoja mutta tyhjiä asuntoja odottamassa varmaankin sopivia eliitti-ihmisiä. Itse asiassa koko tämän kirjan keskeinen teema on kertoa eliitin ja tavallisen kansan valtavasta kuilusta.
Turkmenistania kuten muitakin alueen valtioita hallitsee yleensä niin sanottu vahva mies, joka on käytännössä diktaattori. Hänen kunniakseen on rakennettu monenlaisia patsaita ja muita möhkäleitä.
Turkmenistanissa edellinen diktaattori Saparmurat Nijazov keksi jopa oman maailmanselityksensä, jonka sisältö löytyy Ruhnama-nimisestä kirjasta. Sitä on ollut pakko lukea kouluissa ja jopa autokouluissa.
Ruhnamaa käänsi suomeksi alueella toiminut suomalainen sähköalan yritys Ensto, jonka mukaan kyse oli kulttuuriteosta (eikä mielistelystä) - uskokoon ken tahtoo. Diktaattorin vaihduttua myös maailmanselitykset ovat menneet maassa uusiksi.
Keski-Aasian entisissä neuvostotasavalloissa valtion rahavarat ohjautuvat yleensä alueen yksinvaltiaalle ja hänen hännystelijöilleen, joista harvinaisen moni on jonkin sortin sukulainen. Lopulta valtiolta varastetut varat päätyvät usein ulkomaisille pankkitileille.
Korruptio on arkipäivää ja tuloerot valtavia. Lehdistö on yleensä täysin valtion hallinnassa ja oppositio on hiljaa tai vankilassa. Erilaiset ympäristökatastrofit ovat yleisiä. Pahin esimerkiksi alueellisesta katastrofista on Aral-järven kuivuminen Kazakstanissa (ja Uzbekistanissa), josta Salovaara kertoo perusteellisesti.
Mutta tällaisissakin epävaltioissa asuu ihan tavallisia ihmisiä, jotka yrittävät tulla toimeen työllään ja nauttia elämästään. Näihin tavallisiin ihmisiin Salovaara tutustuu monissa paikoissa ja kirjaa keskusteluja muistiin.
Osa ihmisten kommenteista on kriittisiä, osa suhtautuu tapahtumiin passiivisesti keskittyen omaan elämäänsä. Oppaat ja autonkuljettajat tasapainoilevat totuuden ja niin sanotun virallisen totuuden välillä.
Keski-Aasian tasavalloilla on kompleksinen suhde Venäjään. Valtiot ovat monin tavoin sidoksissa Venäjän talouteen mutta samalla Venäjä halutaan pitää tietyllä tavalla loitolla.
Esimerkiksi Turkmenistan irtisanoi kaksoiskansalaisuussopimuksen Venäjän kanssa jo vuonna 2003 mutta maa rauhoitteli Putinia pitkäaikaisilla kaasusopimuksilla. Turkmenistanin venäläisten piti tuolloin päättää, ottavatko he Turkmenistanin passin vai lähtevätkö maasta Venäjälle.
Salovaara tutustuu yhteen kaksoiskansalaiseen, joka ei ole tehnyt päätöstä ja on nyt jumissa maassa. Jos tämä Magdalenaksi kutsuttu nainen lähtisi maasta, hän ei pääsisi takaisin. Toisaalta hänen on nykypassillaan hyvin vaikea saada viisumia ylipäätään.
Turkmenistanissa on Salovaaran mukaan enää pari prosenttia venäläisiä, kun neuvostoaikana heitä oli vielä lähes viidennes. Kazakstanissa venäläisten määrä on vähentynyt 40 prosentista viidesosaan.
Kazakstanissa on kuitenkin edelleen Neuvostoliiton perintönä perivenäläinen suljettu avaruuskaupunki Baikonur, jonne Salovaara pääsee ujuttautumaan. Alue on Venäjän vuokralla aina vuoteen 2050 saakka.
Salovaara mukaan kazakstanilaiset eivät halua, että Kreml tulee pelastamaan valtion pohjoisosissa asuvia venäläisiä samalla tavalla kuin he tulivat “pelastamaan” Ukrainan Donbassin itäukrainalaisia. Ylipäätään alueilla vastustetaan Venäjän varsin näkyvää imperialismia.
Kazakstanilaiset haluavat myös muistaa neuvostoaikojen vainon ja paikallisessa keskitysleirimuseossa asiat kerrotaan Salovaaran mukaan niin kuin ne todella tapahtuivat. Venäjällähän on meneillään uusi putinilainen historiankirjoitus, jossa kaikki musta muutetaan valkoiseksi.
Kirjassa on paljon mielenkiintoista havainnointia paikallisista tavoista ja nähtävyyksistä. Kirjassa käydään neuvostoajan sanatoriossa, ajellaan busseilla ja junilla ja ihmetellään massiivisia rakennuksia. Salovaara pysähtyy myös kertomaan alueiden historiasta ja tapahtumien taustoista.
Salovaara joutuu myös itse havaintojen kohteeksi - häneltä kysytään, kuinka mies on voinut päästää vaimonsa yksin tällaiselle matkalle. Ylipäätään ihmisten kommentit heijastavat hyvin konservatiivista ajattelua, mikä suomalaisesta lukijasta vaikuttaa enemmän tai vähemmän hassulta.
Keski-Aasian lisäksi Salovaara vierailee eteläisellä Venäjällä ja Laatokan Karjalassa. Hän käy myös Venäjän miehittämällä Krimillä ja Abhasian nukketasavallassa Georgiassa.
Havainnot ovat samantyyppisiä kuin Keski-Aasiassa: paljon korruptiota ja vähän demokratiaa, oligarkit päättävät asioista ja rakentavat palatsejaan. Lait ovat kyllä olemassa mutta niitä ei juuri noudateta. Tavalliset ihmiset saattavat olla mukavia mutta muuten koko järjestelmä näyttää olevan läpimätä.