Kirja-arvio: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan yllätti monet länsimaalaiset vaikka hyökkäyksen taustalla oli jo useita Venäjän aloittamia pienempiä sotia ja aluevaltauksia. 

Moni kyseleekin meidän näkökulmasta järjetöntä sotaa seuratessaan, miksi Venäjän toimii niin irrationaalisella tavalla kuin se toimii. Juuri tähän kysymykseen tämä kirja antaa ainakin muutaman valistuneen vastauksen. 

Kirjan toinen kirjoittaja, pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö Martti J. Kari on tullut sodan sytyttyä tunnetuksi etenkin venäläisten toimintaa selittävästä luennosta, joka on ollut nähtävissä Youtubessa. 

Kari on yhdessä Jyväskylän yliopiston historian professorin Antero Holmilan kanssa etsimässä vastauksia Venäjän toimintaan etenkin alueen historiasta. Historia kun tuntuu muovanneen Venäjästä aivan omanlaisensa kokonaisuuden, jossa poliittinen ajattelu on hyvin erilaista kuin lännessä.

Kari ja Holmila ankkuroivat ajatuksiaan yhdysvaltalaistutkija Jack L. Snyderin vuonna 1979 kehittämään strategisen kulttuurin teoriaan, jossa valtion – tässä tapauksessa siis Venäjän – käyttäytymistä selitetään valtion johdon strategiseen ajatteluun vaikuttavien historiallisten, institutionaalisten ja poliittisen tekijöiden summalla. 

Mongolien hyökkäys muovasi ihmisiä

Merkittävin yksittäinen Venäjää nykyisenkaltaiseksi roistovaltioksi muovannut historiallinen tapahtuma vaikuttaa kirjoittajien mukaan olevan mongolien hyökkäys 1200-luvulla ja sitä seurannut varsin väkivaltainen ja alistava poliittinen kulttuuri. 

Juuri mongolit painottivat johtajuutta ja ehdotonta kuuliaisuutta. Kuuliaisuutta ei ilmeisesti ollut riittävästi, sillä mongolit tappoivat noin puolet valloittamiensa alueiden väestöstä. 

Mongolivallan aikana ei ollut myöskään minkäänlaista oikeudenmukaisuutta ja ihmisiä kohdeltiin täysin mielivaltaisesti. Tämä puolestaan on johtanut kirjoittajien mukaan siihen, että venäläiset kaipaavat harmoniaa ja vakautta, jonka voi puolestaan tuoda yhtä hyvin niin despootti kuin demokraatti. 

Kirjoittajien mukaan mongolivallan luoma ajattelun syvärakenne näkyy edelleen venäläisissä, kun esimerkiksi liikennepoliisi voi osoittaa omaa asemaansa käyttäytymällä mielivaltaisesti, jos tilanne antaa siihen mahdollisuuden.

Moskova halusi olla kolmas Rooma 

Kun mongolivalta 1400-luvun alussa rapautui, Moskova nousi Venäjän johtoon. Tällöin Moskova halusi korostaa alueen olevan Kiovan Rusin perillinen ja kolmas Rooma. 

Moskovan Venäjä ikään kuin varasti koko alueen historian ja nykyisin Venäjä käyttää tätä historiatulkintaa oikeuttamaan esimerkiksi Valko-Venäjän ja Ukrainan alistamisen Venäjän tahtoon. 

Mopngolivallan jäljiltä myös Venäjän alueen hallitsijat olivat hyvinkin väkivaltaisia ja heitä peesasi pajaristo eli hallitsijoiden alapuolella oleva sotilas- ja palvelusluokka. Pajariston haalima omaisuus muuttui vähitellen omistusoikeudesta hallintaoikeudeksi. Ruhtinaat saattoivat tuulen muuttuessa viedä pajarien omaisuuden, joka muutoinkin oli vain lainassa. 

Sama tilanne on kirjoittajien mukaan jatkunut tähän päivään asti. Pajari saattoi tsaarien aikana menettää omaisuutensa, jos häneen ei oltu tyytyväisiä. Neuvostoaikana pajaristosta käytettiin sanaa nomenklatuura eli puolue-eliitti ja nyt Vladimir Putinin aikana he ovat oligarkkeja, joiden omaisuus on vain lainassa valtiolta tai itseltään presidentiltä. 

Konnat pitävät toistensa puolta

Kirjan mukaan Putinin luoma niin sanottu yhteiskuntasopimus perustuu siihen, että Putin on itsevaltias, pajarit (oligarkit) ovat uskollisia palvelijoita eivätkä puutu politiikkaan. Vastalahjaksi pajarit saavat virkoja ja omaisuutta. 

Näin on luotu järjestelmä, joka hylkii oppositioaineksia. Kaikki valtaan päässeet tai omaisuutta haalineet haluavat, että roistojärjestelmä pysyy pystyssä. Veneenkeikuttajat tapetaan tai viedään vankilaan, osa pääsee ulkomaille. 

Myös uhkakuva ulkovaltojen hyökkäyksestä on kirjoittajien mukaan mongoliaikojen perua. Luonnollisten rajojen puutteessa (ei rajajokia eikä -vuoria) ja yhdessä jälkeenjääneen teknologian kanssa Venäjä tuntuu olevan ainakin omasta mielestään haavoittuvainen ja altis erilaisille hyökkäyksille. Tätä pelkoa on sittemmin käytetty hyväksi, jotta vallanpitäjät pitäisivät valtansa ja kansalaiset osaisivat valmistautua seuraavaan sotaan. 

Venäjähän puhuu toistuvasti laajentuvasta Natosta ikään kuin Venäjää uhkaava vihollinen lähestyisi koko ajan maata sotaisin hyökkäysajatuksin. Todellisuudessa monet Venäjän naapurimaat hakevat itsenäisesti Natosta turvaa Venäjää vastaan. Pelko tuntuu olevan molemminpuolista. 

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käydään läpi vajaat tuhat vuotta aina tsaarin vallan romahtamiseen. Toinen osa alkaa lokakuun vallankaappauksesta – todellakin kaappauksesta eikä vallankumouksesta, josta edetään Stalinin hirmuvaltaan ja suuren isänmaallisen sodan myytteihin. Kolmas osa käsittelee Putinin aikaa (luku alkaa lennokkaasti Mihail Bulgakovin kirjan kuuluisalla nimellä: Saatana saapuu Moskovaan).

Venäjä ja Ukraina – riitelevät veljekset

Pitkin kirjaa käsitellään Ukrainan ja Venäjän suhteita ja ongelmallista historiaa. Jo Neuvostoliittoa luotaessa Ukrainan kysymys oli vahvasti esillä. 

Ukraina oli tuolloin jo järjestäytynyt omaksi “poliittiseksi yksiköksi” ja ensimmäisenä toimenpiteenä maan parlamentti eli rada halusi palauttaa ukrainan kielen kouluopetukseen. Kielikysymys ei siis ole tämän päivän keksintöä – Venäjähän väittää edelleenkin ukrainan kielen olevan vain venäjän murre. 

Venäjällä puolestaan kiisteltiin vallanvaihdon jälkeen, missä menevät valtion rajat. Sisällissodan melskeissä myös Ukraina saatiin lopulta neuvostotasavaltana osaksi Neuvosto-Venäjää ja sittemmin Neuvostoliittoa. 

Toisen maailmansodan aikana Ukrainan nationalistit julistivat maan itsenäiseksi ja joutuivat sittemmin taistelemaan sekä natsi-Saksaa että venäläisiä vastaan. Vastarintaa johti Stepan Bandera, jonka nimi on silloin tällöin vilahdellut nykypäivänkin keskustelussa. 

Bandera muuten kuoli myrkkyannokseen Münchenissä vuonna 1959. Venäjällä myrkky on havaittu varsin käytännölliseksi tappovälineeksi – ellei ihminen sitten tipu parvekkeelta.

Ukraina haluaa länteen

Neuvostoliiton hajottua Ukraina oli hyvin heikko ja korruptoitunut valtio mutta päinvastoin kuin Venäjä, Ukraina alkoi hamuta länteen. Putin pyrki tietenkin jarruttamaan kehitystä mutta kuten tiedämme, hän epäonnistui. 

Venäjä näki kirjan mukaan esimerkiksi Maidanin tapahtumat eräänlaisena arabikevään tapaisena leimallisesti lännen masinoimana tapahtumana. Ylipäätään Venäjä ei voinut uskoa ukrainalaisten haluavan jotain muuta kuin niin sanottua venäläistä maailmaa eli russkij miriä.

Kirjoittajien mielestä hyökkäys Ukrainaan on imperialistisen russkij mir -ideologian käytännön sovellus. Monien venäläisten mielestä kaikki alueet, jotka ovat joskus kuuluneet imperiumiin, ovat osa venäläistä maailmaa, Ukraina varsinkin. 

Venäläinen maailma -ajattelu on kirjoittajien mukaan käyttökelpoinen ideologia, koska “sen olemus on aina muunneltavissa” ja sana on jo itsessään monimerkityksellinen. Lyhyesti se tarkoittaa kaikkea, jonka voi ajatella jollakin tavalla olevan Venäjää tai venäläisyyttä tai venäjän kieltä. Etenkin Putinille Ukraina on tietenkin osa venäläistä maailmaa. Ukrainalaiset näyttävät olevan toista mieltä. 

Onko Venäjä historiansa vanki?

Miksi Venäjä toimii niinkuin se toimii -kirja antaa kuvan, että Venäjä on eräällä tavalla historiansa vanki. Mongolien valloitus vaikuttaa vielä lähes tuhat vuotta myöhemmin venäläisten mielissä eikä suunta ilmeisesti ole muuttumassa. 

Venäläiset eivät ole joutuneet tekemään analyysiä menneisyydestään, kuten saksalaiset joutuivat hävityn sodan ja paljastuneiden himutekojen jälkeen. Kun venäläisille lisäksi tuputetaan Putinin määräämää historiatulkintaa koulukirjoissa ja televisio-ohjelmissa, menneisyys eikä siten myöskään tulevaisuus muutu miksikään. Tulevaisuutta hallitaan menneisyyden valheilla. Jopa talvisota on joutunut uudelleentulkinnan kohteeksi. 

Toisaalta voi kysyä, kuinka erilaista venäläinen imperialismi on esimerkiksi Britannian tai Ranskan imperialismiin verrattuna. Nämä entiset valtavia alueita hallinneet suurvallat menettivät anastamansa alueet ja elävät nyt enemmän tai vähemmän normaaleina, moderneina valtioina. Voisiko Venäjälle käydä jossain vaiheessa samoin? Voisiko Venäjäkin luopua imperialismistaan, kuten muut entiset suurvallat?