Kirja-arvio: Sota ja rangaistus – Putin, Zelenskyi ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan

Mihail Zygar on venäläinen toimittaja, joka on totaalisen pettynyt kotimaahansa. Hän uskoo, että Venäjä joutuu hyökkäyssotansa päättymisen jälkeen tekemään tiliä toimistaan ja ymmärtämään, että imperialismin kausi on ohi. 

“Imperialistinen historia on sairautemme, se on luonnostaan koukuttava. Ja vieroitusoireet tulevat tekemään kipeää. Tämä on kuitenkin väistämätöntä. Meidän on palattava todellisuuteen ja ymmärrettävä, mitä olemme tehneet”, Zygar valistaa maanmiehiään. 

Zygar toimi pitkään Venäjän ainoan riippumattoman tv-kanavan Dozdin toimittajana ja oli myös perustamassa kyseistä kanavaa. Sittemmin tv-kanava siirtyi Latviaan pakoon Venäjän sortotoimia ja myös Zygar pakeni Venäjältä ymmärrettyään, että ei pysty toimimaan sensuurin alla. 

Historian haamut ylettyvät nykypäivään

Zygarin varsin vauhdikkaasti kirjoitettu kirja “Sota ja rangaistus” jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoo Ukrainan ja Venäjän historian myyteistä ja toinen osa keskittyy analysoimaan nykypäivää ja pitkää tietä sotaan. 

Kirja seuraa Putinin yritystä hankkia vaikutusvaltaa Ukrainasta ja tuon yrityksen valumista hiekkaan. Toisessa osassa seurataan myös Volodymyr Zelenskyin uraa koomikkona ja käsikirjoittajana niin Venäjällä kuin Ukrainassakin.

Kirjan ensimmäisessä osassa Zygar kuvaa erilaisia historiallisia tapahtumia ja osoittaa, kuinka monimutkainen ja monitahoinen alueen historia on ollut. 

Erityisesti Venäjän johtaja Vladimir Putin näyttää poimineen Ukrainan alueen historiasta vain ne tapahtumat, jotka soveltuvat hänen narratiiviinsa. 

Tuohon kertomukseen Ukraina ei oikeastaan edes kuulu, sillä Ukraina on Putinin mielestä osa Venäjää tai ainakin osa “venäläistä maailmaa”. Putin on aina pitänyt nykypäivän Ukrainaksi nimitettyä valtiota vihaamansa Leninin luomuksena. 

Samaa vai eri maata?

Kirjaa alkaa luvulla “Myytti yhtenäisyydestä”, jossa kerrotaan saksalaisen ortodoksiksi kääntyneen ja Kiovaan muuttaneen Innokenti Gizelin 1600-luvun kirjoituksista, joiden tarkoitus oli Zygarin mukaan luoda harhakuva, että Moskovalla ja Kiovalla on yhteinen historia. 

Innokentin tavoite oli kirjoitushetkellä vakuuttaa moskovalaiset siitä, että kiovalaisten kanssa kannattaa solmia sotilasliitto, joka toimisi Kiovan vihollista Puolaa vastaan. Synopsis-niminen kirja saavutti ajan myötä suuren suosion Moskovassa ja myöhemmin siitä tuli esikuva venäläisille historiankirjoittajille. 

Innokentin kirjoitusten myötä vuonna 1654 sovittiin silloisen Ukrainan johtajan Bohdan H’melnytskyin ja Venäjän tsaarin Aleksein välillä sopimus, jossa Ukraina “liitettiin” Venäjään eli Ukraina odotti tsaarin tukea Puolaa vastaa. Kun tsaari Aleksei kuitenkin tekee rauhan Puolan kanssa, sopimus unohdetaan. Sopimus kesti vain noin vuoden.

Lyhytaikainen sopimus ei ole haitannut, kun sillä on haluttu tehdä propagandaa. Sittemmin Neuvostoliitossa juhlittiin tasavuosin Ukrainan “jälleenyhdistymistä” Venäjän kanssa. Tämän sopimuksen 300-vuotisjuhlien yhteydessä neuvostopomo Nikita Hrushtshov siirsi Krimin Venäjältä Ukrainalle. 

Venäjän tsaarit maksoivat veroja Krimille

Zygar tuo esiin osin huvittaviakin piirteitä historiasta. Kun nykyisin Venäjä pitää Ukrainalta valloittamaansa Krimiä omanaan ja väittää Krimin kuuluvan Venäjään, aikoinaan Venäjä kuului Krimiin. 

Krimin kaanikunta oli nimittäin viimeinen osa Tsingis-kaanin luomaa mongoli-imperiumia ja Moskovan tsaarit maksoivat veroja Krimin johtajille. Olipa Moskova ollut myös osa mongolien valtiota, Kultaista ordaa.

Nykyisin Venäjä suhtautuu vähättelevästi ja jopa julmasti Krimin alkuperäisasukkaisiin eli mongolien jälkeläisiksi oletettuihin tataareihin. Tataarithan jopa karkoitettiin Krimiltä toisen maailmansodan lopulla syytettynä natsiyhteistyöstä. 

Kirjassa herkullisia anekdootteja

Kirjan toisessa osassa kerrotaan nykypäivän Ukrainasta ja vähän Venäjästä ja Neuvostoliitostakin. 

Kirjassa on myös kaikenlaisia mielenkiintoisia anekdootteja. Esimerkiksi Putinia kutsutaan hänen lähipiirissään “kropaksi”, jolla viitataan hänen bodattuun vartaloonsa.

Venäläiset puolestaan haukkuivat Kiovan hallintoa sodan alussa natseiksi ja narkomaaneiksi. Tässä oli takana Ukrainan presidentinvaalikampanja, jossa presidentti Petro Poroshenko haukkui kilpailijaansa Volodymyr Zelenskyitä narkomaaniksi. Molemmat kävivät sitten verikokeessa eikä narkomaniasta näkynyt merkkejä. 

Kaaoksesta eteenpäin

Kun Neuvostoliitto oli romahtamassa, Ukrainassa järjestettiin kansanäänestys itsenäistymisestä. 90 prosenttia ukrainalaisista äänesti itsenäistymisen puolesta. Maa itsenäistyi tosin “pakosta”, koska kaikki muutkin neuvostotasavallat itsenäistyivät. 

Itsenäistyminen alkoi kurjistumisella: talous oli kuralla ja ihmiset ryöstivät toisiaan. Ensimmäiset presidentit olivat neuvostojärjestelmän tuotoksia ja paljolti Venäjän talutusnuorassa. Lisäksi Ukraina näytti olevan jatkuvassa poliittisessa kaaoksessa.

Ensimmäinen presidentti Leonid Kravtshuk ei halunnut ulkomaisia sijoittajia maahan vaan päätti yksityistyttää valtion teollisuuden omien uusrikkaiden eli sittemmin oligarkeiksi kutsuttujen ihmisten käsiin. Näin tehtiin toki Venäjälläkin toisin kuin Itä-Euroopassa. 

Kutshma ymmärsi television voiman

Toisena presidenttinä oli teollisuusvaikuttaja Leonid Kutshma, joka oli selvästi Venäjän suosiossa. Kutshma valittiin itäisen Ukrainan äänillä ja hän tuli valituksi kahdelle kaudelle. 

Venäjä oli tätä aiemmin saanut Ukrainaan kuuluvalle Krimille paikalliseksi päämieheksi eräänlainen Venäjän vasallin mutta koska Venäjä piti myös Kutshmaa Venäjä-mielisenä, tuki vasallille päättyi. Tämä oli ensimmäinen kerta itsenäistymisen jälkeen, kun Venäjä yritti lähentää Krimiä suoraan Venäjään.

Venäjän televisiolla oli merkittävä rooli Kutshman valinnassa, sillä Ukrainan omat tv-kanavat esittivät vain istuvaa presidenttiä ohjelmissaan. Kutshman hallinto alkoikin rakentaa Ukrainaan tv-kanavaa, joka olisi yhtä suosittu kuin venäläiskanavat ja onnistuikin tässä: syntyi tv-kanava 1+1. 

Myöhemmin juuri tällä tv-kanavalla oli suuri vaikutus siihen, että Zelenskyistä tuli presidentti. Vaaleja edeltävä päivänä, jolloin minkäänlaista vaalimainontaa ei saanut harrastaa, kanava esitti ainoastaa ohjelmia, joissa Zelenskyi esiintyi. Ainoa ohjelma, jossa Zelenskyi ei esiintynyt, oli Ronald Reaganista kertova dokumentti - tosin Reaganin dupattu ääni oli Zelenskyin ääni. 

Moskovan puolesta ja vastaan

Vuoden 2004 vaaleissa kisasivat Moskovan lobbaama Viktor Janukovytsh sekä Viktor Jushtshenko. Presidentinvaalit nousivat maailmallakin kuuluisaksi, kun nuorekkaan oloisen Jushtshenkon kasvot muuttuvat ryppyisiksi. Oletus oli, että hänet on myrkytetty. 

Janukovytsh julistettiin voittajaksi mutta esimerkiksi Yhdysvallat ei tunnustanut häntä lailliseksi presidentiksi laajan vaalivilpin takia. 

Putin raivostui väitteestä ja venäläisten medioiden mukaan Ukrainassa oli meneillään lännen lietsoma venäläisvastainen vallankaappaus. Venäjän masinoimana jo tuolloin alettiin ehdottaa kansanäänestystä itäiseen Ukrainaan muodostettavasta liittovaltiosta. 

Samaan aikaan Kiovan keskusaukiolla Maidanilla osoitettiin mieltä ja painostuksen seurauksena Ukrainan korkein oikeus määräsi vielä kolmannen presidentinvaalikierroksen. Sen voitti “näppylänaama” Jushtshenko. 

Putin päätti valloittaa Ukrainan uudelleen

Zygarin mukaan tämä oli isku Kremlin vyön alle. “Oranssi vallankumous on vedenjakaja Vladimir Putinille. Se merkitsee alkua hänen vainoharhaisuudelleen, hänen kaikkinielevälle pelolleen, ettei Yhdysvaltoja pysäytä mikään, kun se repii Ukrainaa irti Venäjästä.” Putin päättikin  Zygarin mukaan, että paras tapa “hoitaa” Ukraina on valloittaa se uudelleen. 

Kaikesta huolimatta Janukovytshista tuli presidentti Jushtshenkon jälkeen. Moskovan mies allekirjoitti tukun sopimuksia Venäjän silloisen presidentin Dmitri Medvedevin kanssa: kaasun hinta halpeni ja Ukraina sopi, että Krimille voidaan tuoda lisää venäläisiä sotilaita Venäjän tukikohtaan Sevastopoliin. Venäjällä oltiin tyytyväisiä oman miehen valinnasta Ukrainan presidentiksi. 

Janukovytsh yritti parantaa suhteita myös länteen. EU:n kanssa oli jopa aikomus allekirjoittaa jo valmiiksi kirjoitettu sopimus integraatiosta. Allekirjoituksen lähestyessä Kiovan hallitus äänestikin integraatiota vastaan, joka johti jälleen Maidanin mielenosoituksiin ja lopulta Janukovytsh joutui pakenemaan Venäjälle. Noin sata ihmistä kuoli Maidanin levottomuuksissa. 

Tätä seurasi Krimin valtaus ja Itä-Ukrainan separatistien sota Venäjän tuella. Ja kuten tiedämme, vuonna 2022 Putin yritti valloittaa koko Ukrainan. Ukrainasta paennut Janukovytsh lennätettiin hyökkäyksen aattona Minskiin odottamaan pääsyä takaisin Ukrainaan. Sitä päivää ei näytä tulleen. 

Missä on moraali?

Zygarin kirjan nimi Sota ja rangaistus on väännös Fjodor Dostojevskin kuuluisasta romaanista Rikos ja rangaistus, jossa pohditaan moraalikysymyksiä – voiko päähenkilön tekemä murha olla oikeutettu? 

Kirjan nimi on oiva valinta Putinia rankasti kritisoivalle kirjalle, sillä Venäjän presidentti näyttää omasta mielestään saaneen jonkinlaisen historiallisen pelastustehtävän - voiko Ukrainan murhaaminen olla jollakin tapaa oikeutettua? Ei voi ja se tuodaan Zygarin kirjassa hyvin esille. Venäjä on väärällä tiellä. Vielä kun he joku päivä ymmärtäisivät sen.