Eveliina Talvitie: Miten helvetissä minusta tuli feministi? (WSOY 2016)
Eveliina Talvitie kirjoittaa hauskasti ja mukaansatempaavasti elämästään tyttönä ja naisena. Kirja on eräänlainen pamfletti naisena olemisen erilaisuudesta verrattuna miehiin.
Kirjassa ei oteta mielestäni kiivaasti kantaa vaan enemmänkin ihmetellään, miksi samat asiat sukupuolitetaan ja miksi ihmiset arvioivat hyvin eri tavalla asioita sen mukaan, tekeekö niitä mies vain nainen.
Pienillä muutoksilla tästä olisi saanut kiinnostavan romaanin, sillä kirja on hyviin omaelämänkerrallinen kehityskertomus.
Luvut ovat lyhyitä, muutaman sivun huomioita Eveliina Talvitien ja hänen ystäviensä elämästä. Etenkin omaelämänkerralliset huomiot ovat kiinnostavia, sillä ne konkretisoivat hyvin, kuinka erilaisia tyttöjen ja poikien elämä on. Talvitie kertoo esimerkiksi, että hänen ollessaan hyvin nuori naapurin pojat kuvailivat hänen rintavarustustaan vähäiseksi ainakin verrattuna tuolloin kuuluisaan Samantha Foxiin. Samanlaista ulkonäkökeskeistä huutelua tuntuu naisen elämässä olevan kymmeniä vuosia.
"Tytöille arvioita alkoi tipahdella varhain"
Kirja on julkaistu yli vuosi sitten mutta kun sitä tänään lukee, mieleen tulee metoo-kampanja ja se, kuinka tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten elämä on tietyiltä osin hyvin erilaista. "Tytöille arvioita alkoi tipahdella jo varhain. Tyttöä mittailtiin kisassa, johon hänet oli itsestään selvästi ilmoitettu mutta jossa palkinto jäi epämääräiseksi."
Talvitietä voisi kutsua neljännen aallon feministiksi tai intersektionaaliseksi feministiksi vaikka hän ei itse näitä termejä käytäkään. Intersektionaaliset feministihän ottavat sukupuolikysymysten lisäksi huomioon myös muut syrjityt ja paljolti näkymättömissä olevat vähemmistöt tasa-arvoa pohtiessaan.
Talvitie tuo nimittäin hyvin vahvisti esille työväenluokkaisen taustansa porilaisessa, ilmeisen ankeassa lähiössä. Lapsuudenkodissaan hän asuu yksinhuoltajaäitinsä kanssa, rahaa on vähän mutta säästämällä sitä riittää ainakin balettiharrastukseen. Talvitie tuo hyvin vahvasti esille tuntemuksensa siitä kuinka yksinhuoltajan lapsi on ihmisten silmissä lähtökohtaisesti jotenkin epäonnistunut.
Talvitie on luokkaretkellä
Talvitie on itse asiassa luokkaretkellä Porin lähiöstä Helsingin seurapiireihin. Ensimmäisen oppitunnin toiseen maailmaan hän saa 19-vuotiaana tutustuessaan "omistavan luokan" mieheen, joka haluaa muuttaa naisensa ihannenaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Tätä kertoessaan Talvitie tuo enemmänkin esille luokkaretkellä olevan itsensä. Samanlaisia kokemuksia ulkopuolisena olemisesta kokevat myös työväenluokkaisista taustoista tulevat miehet, joiden ystäväpiiri koostuu myöhemmin keskiluokkaista ihmisistä.
Kirja keskittyy paljon kysymykseen, mikä on oikea tapa elää, etenkin naisena. Talvitie kysyy sen näin: Miten rakennan itseni naisena ja tavoittelen kauneutta, jota en koskaan onnistu saavuttamaan.
Talvitie puhuu muun muassa miesten katseista, josta tulee normaalia elämää kaikille tytöille ja naisille. Miesten kommentointi on jatkuvaa jopa niin, että tytöt ryhtyvät katsomaan jopa toisiaan "miehen katseen" tavoin.
Kirjassa käydään läpi avioliittoinstutuutio, nimenvaihto, avioero, tv-toimittajuus ja sen mukanaan tuoma arvosteluryöppy, lapsettomuus. Talvitie käy läpi asioita, joita ihmisiltä odotetaan, jotta elämänkaari olisi jollakin tapaa normaali. Avioero ja lapsettomuus eivät selvästikään kuulu näihin asioihin, nehän kuvaavat Talvitien sanoin, että ihminen elämästä puuttuu hallinta.
Minulle ei aukea, kunka tällaisen "normaalin" elämäntavan kritisointi on feminismiä ja kuinka paljon se on vain yleensä sovinaisen elämäntavan kritiikkiä. Niin tai näin, Talvitien kirja on hyvä ja kiinnostava puheenvuoro, joka myös miesten on hyvä lukea.