Sami Kolamo: Riistopallon MM-kisat Qatarissa. Vastapaino. 2022. 169 s.
”Kaikki unohtuu, kun ensimmäinen peli alkaa.”
Ei enää 20. marraskuuta alkavissa jalkapallon MM-kisoissa Qatarissa.
Edellä olevan kaupallisen ja kyynisen urheilumaksiimin on lausunut maineensa menettänyt entinen jalkapallojohtaja Sepp Blatter. ”Fifa-mafian pomo”, kuten mediakulttuurin ja kulttuurimaantieteen tutkija Sami Kolamo hänet määrittelee Qatar-kirjassaan.
Blatteriin henkilöityy voimakkaimmin kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan korruptio, jonka elämänvesi on ollut järjestön rakenteellinen salailu ja toimintakulttuuri.
Korruptiota ja mafiamaisuutta ilmentää Fifan markkinoinnin puhe jalkapalloperheestä, Kolma muistuttaa. Perheessähän ei tehdä demokraattisia päätöksiä, vaan syvät sukusiteet sitovat sen jäseniä uskollisuuteen ja ikävien asioiden pitämiseen perheen sisällä.
Fifan päätökseen myöntää MM-kisat Venäjälle 2018 ja Qatarille 2022 liittyy vahva lahjonnan haju.
Qatarilla on oma jalkapalloperinteensä, mutta se on laihaa. Fani-identiteetin ylläpitäminen vaatii ponnistuksia. Seurojen toiminta ei ole riippumatonta Persianlahden raharikkaista ja valtion hierarkisesta ja epädemokraattisesta politiikasta, jonka huipulla on al-Thanien emiirisuku.
Siksi kisojen myöntäminen pienelle upporikkaalle, mutta parin miljoonan siirtotyöläisen pyörittämälle maakaasujätille ja vuokratulovaltiolle (rentier state) oli yllätys. Tai sitten ei, lopulta. Raha, politiikka ja pehmeä vallankäyttö ovat melkoinen troikka.
Vedenpitäviä todisteita suorista rahavirroista liittyen kisaisännyyksien myöntämisiin ei ole, mutta päätökset tehneistä merkittävä osan on ollut tai on rikostutkinnan kohteina, tai epäiltyinä lahjonnasta. Hulppeaa elämää ovat siinä sivussa viettäneet.
Qatar-kirja kertaa Fifan korruptiovyyhtiä ja -alttiutta. Kohut ovat pakottaneet järjestön muutoksiin, mutta mullistaviksi niitä ei voi kutsua.
´Perheen´ nykyinen puheenjohtaja Gianni Infantino on varttunut futispomoksi samoissa liemissä. Tätä nykyä hän majailee Qatarissa. Ehkä sieltä käsin hän voi valmistautua pian alkaviin kisoihin. Infantino ei sano ääneen sitä, että Qatariin ei mennä noin vain, etsitä Fifa-johtajan huvilaa ja odotella portin ulkopuolella ikävien kysymysten kanssa.
Kolamo on perehtynyt jalkapalloon muutenkin kuin kirjoituspöytänsä takaa. Qatar-kirjaansa varten hän vieraili kisamaassa viime vuoden lopulla, mikä tuo kirjaan tutkijan omia, ainutkertaisia havaintoja.
Pelipaikoilla ja Dohassa vierailu tuo esiin kisojen lavastuksenomaista luonnetta. Qatar on satsannut kisainfrastruktuuriin kolmatta sataa miljardia euroa stadioneista metroihin ja tieverkostoon.
Kolamo kuvaa Qataria epäpaikaksi ranskalaisen antropologin Marc Augén mukaan. Tällaisilta paikoilta ”puuttuu oma ainutkertainen identiteetti ja luonne”. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten Doha oli pieni kalastajien paikka.
”Olennaista on tarkasti mietitty esillepano ja vaikutelma”, hän kirjoittaa. Sama pätee MM-kisojen propagandaan ja otteluiden televisiointiin. Kuten vaikka Venäjän kisoissa, näyttävä ja taitava televisiointi estetiikkoineen samalla pönkittää valtaa pitäviä. Katsokaa mitä olemme saaneet aikaan.
Mutta ei kisatyömailla qatarilaisia ole näkynyt, muuta kuin ehkä johtotehtävissä, niitäkin on annettu ulkomaalaisille, usein meille länsimaalaisille. Stadionit ja julkinen liikenne ovat nousseet aasialaisten ja köyhempien arabimaiden siirtotyöläisten hartiapankilla. Maan asukkaista vain murto-osa on paikallisia.
Brittiläinen Guardian-lehti uutisoi viime vuonna, että 2020 loppuun mennessä työmailla oli kuollut ainakin 6 500 työntekijää.
Kolamo pitää lukua uskottavana, sillä tietoja on kerätty työntekijöiden lähtömaiden virallisista lähteistä. Guardian lukuun ei edes sisälly kaikkia lähtömaita. Ehkä ja toivottavasti me joskus tiedämme, millaisilla kuolemanruohoilla ja -katsomoissa kisoja vietettiin.
Kirja purkaa Qatarin orjamaista kafala-järjestelmää, joka on pitänyt siirtotyöläiset isäntiensä ja heidän qatarilaisten ja ulkomaalaisten aliurakoitsijoidensa kovassa kurissa ja nuhteessa.
Kovan arvostelun jälkeen systeemiä hieman parannettiin ainakin paperilla. Käytännössäkin toki satojentuhansien työntekijöiden asema on parantunut, mutta esimerkiksi Amnesty Internationalin viime kuussa ilmestynyt raportti Unfinished Business: Wahat Qatar Must Do to Fulfill Promises on Migrant Workers’ Rights.
Esimerkiksi toimittajat eivät edelleenkään pääse jututtamaan työntekijöitä tai käymään heidän asujamistossaan, muuten kuin salaa, tai viranomaisten valvomana ja haastateltavat etukäteen valikoituna ja peloteltuina.
Riistopallosta on siten hyvä syy puhua, ääneen ja paljon.
Blatterin maksiimi on mennyttä maailmaa. Kaikki ei enää unohdu. Urheilun hermeettinen, ulkotodellisuudellinen kupla on puhjennut.
Jalkapallo on samaan aikaan siellä ja täällä, mutta rahan, median ja epädemokraattisen politiikan kolmiyhteyttä särjetään alhaalta päin. Mukana on urheilijoita ja urheilujärjestöjä, kansalaisia, kansalaisjärjestöjä, politikkoja, mediaa, juristeja, viranomaisia.
Kolamo on kirjoittanut ajankohtaisen ja ärhäkän pamfletin.
Politiikan, mediarakenteiden ja -teknologian, rahan, kontrollin ja ihmisoikeuksien sortamisen läpivalaisu koskee tässä kirjassa maailman ylivoimaisesti suurinta urheilulajia. Se toimii kriittisenä näkökulmana myös mediasoituneeseen urheiluun ja yhteiskuntiin laajemminkin.