– Ohjelmointia pidetään matemaattisena lajina, vaikka oikeasti se on enemmän logiikkaa ja naiset ovat tunnetusti hyviä loogisia ajattelijoita. Jokainen nainen, joka on tehnyt esimerkiksi illallisen tai kutonut villasukan, on purkanut ongelman osiin ja käyttänyt ohjelmoinnillista ajattelua.
Näin sanoo koodausaktivisti ja ohjelmoinnista lastenkirjan tehnyt Linda Liukas.
Vaikka A-lehtien tutkimuksen mukaan 12-19-vuotiaista tytöistä yli puolet viettää sosiaalisessa mediassa jopa kolme tuntia päivässä, ei ala kiinnosta heitä. Mutta miksi?
– Se on monimutkaista. Pitäisi miettiä, miten tietokone on rakennettu ja mitä osia siihen tarvitaan. Se, miten laite toimii ei kiinnosta, vaan se, että sitä osaa käyttää tarvittavan määrän, sanoo hiusalaa Stadin ammattiopistossa opiskeleva Anne-Mari.
Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset Tivian tuoreen selvityksen mukaan alan työntekijöistä naisia onkin alle neljännes.
Neropatteja myös naisten joukossa
Monimutkaisuus- ja matemaattisuusennakkoluulojen lisäksi on toinen, vielä syvemmälle juurtunut este. Ohjelmointialalla työskentelevä Minna* sanoo ongelman olevan se, ettei tyttöjä nähdä potentiaalisina teknologiankehittäjinä eikä heille siksi opeteta samalla tavalla esimerkiksi tekniikkaan liittyviä asioita.
– Me tarvitsemme näitä tekniikoita ja meillä on huutava pula osaajista. Jos puolelle potentiaalisista resursseista opetetaan, että teistä ei ole tähän, se on kaikille huono asia. Neropatteja ja loistoyksilöitä löytyy naistenkin puolelta, hän sanoo.
| Jatkuvasti saa tehdä kaikki asiat kaksi kertaa paremmin kuin miehet. |
Minnan mukaan perusopetuksessa tulisi huomioida se, että pojilla voi olla paremmat perustaidot tekniikkaan liittyvissä asioissa.
– Kundeilla saattaa olla kotona opittujen taitojen, esimerkiksi auton korjaamisen osalta jo etumatkaa, jota ei huomioida, kun sekaryhmille opetetaan koulussa vaikka fysiikkaa.
– Kun naisten sanavarastossa löytyy sylinterin sijaan puolauslanka, yhteinen kieli puuttuu ja miehillä on valta leimata naiset siltä istumalta typeriksi, kun he eivät osaa edes perussanastoa.
Mikä Gamergate?
Gamergate sai alkunsa, kun yhdysvaltalainen pelinkehittäjä Zoe Quinn julkaisi vuonna 2013 Depression Quest -pelinsä. Peli oli erilainen kuin useimmat muut videopelit, sillä se käsitteli masennusta ja oli pääosin tekstimuotoinen. Peli sai hyviä arvosteluja ja voitti pienpalkintoja.
Samalla se sai monet nuoret miehet lähettämään Quinnille vihapostia, sillä lähettäjät katsoivat olevansa todellisia pelaajia, mitä Quinn ei heistä ollut. Myös pelin aihe ja sen käsittelytapa oli heistä väärä.
Vihaposti laajeni lopulta vihakampanjaksi ja Quinn sai lopulta raiskaus- ja tappouhkauksia ja häntä puolustaneet tahot otettiin mukaan loanheittoon. Nyt Gamergate-käsitettä käytetään yleisesti vihamielisestä ja misogyynisestä verkkopelialakulttuurista.
Minna ei halua käyttää jutussa omaa nimeään, sillä teknologia-alalla ja etenkin pelien parissa työskenteleviin naisiin on kohdistettu useita vihakampanjoita internetissä. Naiset ovat saaneet niin kutsutun Gamergaten yhteydessä myös raiskaus- ja tappouhkauksia.
Päivittäinen todistelu osaamisesta
Minna sanoo, että monen vuoden kokemuksesta huolimatta hän saa edelleen lähes päivittäin todistella osaavuuttaan miesten keskellä. Alentuva käytös on hänen mukaansa vähentynyt, mutta ohjelmoijan paljastuminen naiseksi yllättää usein.
| Kun yhteinen kieli puuttuu, miehillä on valta leimata naiset typeriksi, kun he eivät osaa edes perussanastoa. |
Viimeisin näkyvä esimerkki olivat kansainväliset teknologia-alan messut, joissa Minna oli työpaikkansa kanssa kertomassa heidän markkinoimistaan tuotteista. Teknologisten kysymysten kohdalla yrityksen markkinointihenkilöt ohjasivat asiakkaat Minnan luo.
– He olivat suurimmaksi osaksi miehiä ja kysyivät hieman kokeillen, ymmärtääkö tuo tästä asiasta mitään. Kun vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, silmät levisivät ja he hämmentyivät. Toisaalta he saattoivat myös innostua, että nainen ymmärtää tästä asiasta, jolloin se toimi omana etunani.
– Jatkuvasti saa silti tehdä kaksi kertaa paremmin kaikki asiat kuin miehet, että saisi saman arvostuksen kuin he sitä erikseen pyytämättä.
Ratkaisuna opetussuunnitelma?
Linda Liukkaan mukaan teknologia-ala kaipaa nyt lisää monipuolisuutta. Esimerkiksi monet nuorten tyttöjen suosimista sovelluksista ovat miesten suunnittelemia.
Jos tytöille ostetaan vain barbeja ja leikkikeittiöitä, heitä aivopestään, ettei heistä ole mihinkään muuhun kuin perheen pitämiseen. |
Kaikkea toivoa ei kuitenkaan kannata heittää, sillä Liukas kehuu suomalaista opetussuunnitelmaa, joka ensi syksystä alkaen alkaa opettaa ohjelmointia peruskoululaisille esimerkiksi ilmaisutaidon tai äidinkielen lomassa.
– Uskon, että tämä on se tapa, jolla saadaan naiset ja nuoret tytöt innostumaan ohjelmoinnista, kun sitä käytetään ongelmanratkaisuvälineenä eikä itseisarvona ole opetella vain uutta taitoa.
Myös Minna pitää opetussuunnitelman uudistusta hyvänä asiana, mutta hän ei näe sitä ratkaisuna koko ongelmaan. Tyttöjen kannustamisen tekniikan pariin tulisi lähteä jo kotoa.
–Jos tytöille ostetaan vain barbeja ja leikkikeittiöitä, heitähän vain aivopestään, ettei heistä ole mihinkään muuhun kuin perheen pitämiseen.