Ajatukset naisten syyllisyydestä miesten seksittömyyteen ovat tuttuja internetistä, Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkija Tuija Saresma sanoo STT:lle. Hän kertoo havainneensa naisvihaa Suomen Perustan aiemmissakin julkaisuissa.
Internetin kuvalaudoilta tuttu termi incel on lyhenne englannin kielen sanoista involuntary celibacy eli tahdonvastainen selibaatti. Ilmiö liittyy manosfääriin eli internetin miesten alakulttuuriin, jossa miesten ajatellaan tulevan naisten alistamiksi. Vasten tahtoaan seksittä jääneet miehet ovat itse alkaneet nimittää itseään inceleiksi.
– Ilmiössä etsitään syytä siihen, minkä takia kuvalaudoilla viihtyvät ihmiset, usein nuoret miehet, ovat vaikkapa yksinäisiä ja heillä ei ole tyttöystävää. Syylliseksi löytyvät helposti ne tytöt ja naiset, jotka eivät ole huolineet heitä seksikumppaneikseen, tutkija selittää.
Naisviha kytkeytyy tutkijan mukaan usein myös rasismiin.
– Ihmetellään, miksi musta mies tai poika on saanut seksiä, vaikka itse valkoisena ei ole saanut.Ilmiön piirteitä on nähtävissä myös perussuomalaisia lähellä olevan ajatuspaja Suomen Perustan maanantaina julkaisemassa teoksessa, jossa tohtori Jukka Hankamäki esittelee näkemyksiään muun muassa naisten tyranniasta.
– Seksiä säännöstelemällä naiset pyrkivät luomaan itselleen valtaa, kun taas miesten kiinnostus heitä kohtaan ei kerro vallasta vaan vallan puutteesta, jota säätelemällä naiset pidättävät vallan itselleen naisten ja miesten välisissä epätasapainoisissa vaihtosuhteissa, Hankamäki kirjoittaa kirjassa.
Lue myös: Eeva Lehtimäen kommentti: Pihtarikartelli ja lutkanarsistit – perussuomalaisten ajatuspajan tuotoksesta pitää puhua
Ajatuspaja on sittemmin poistanut teoksen verkkosivuiltaan "uudelleenarvioinnin ajaksi".Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja varapuheenjohtaja Riikka Purra tiedottivat keskiviikkona, että Suomen Perusta -ajatuspajan julkaisut eivät ole puolueen kannanottoja tai ohjelmia, eikä niitä pidä sellaisina tulkita.
Feministi tai transihminen on helppo vihan kohde
Incel-ilmiö on internetin alakulttuuri ja tehokas iskusana, ei yhtenäinen ajattelutapa tai teoria. Saresman mukaan ilmiö liittyy vahvasti heteroseksuaalisuuteen ja oletukseen, että poikien ja miesten tulisi saada heteroseksiä.
Tutkija korostaa, ettei hän aseta Hankamäelle incelin leimaa.
– Syytä hänen purkaukseensa ei voi hakea sieltä.
Saresma kertoo kuitenkin löytäneensä tekstistä manosfääristä tuttuja termejä, kuten "cuck" tai "soijapoika", jotka viittaavat eri tavoin mieheydessä "epäonnistuneisiin" ihmisiin. Yhteydet internetin alakulttuuriin ovat siis tältä osin olemassa.
Se, mitä naisista teoksessa kirjoitetaan, liittyy tutkijan mukaan inceliyttä laajempiin asioihin.
– Tässä naisviha ja antifeminismi kietoutuvat rasistisiin ajatuksiin ja ylipäätään konservatiivisiin arvoihin ja näkemyksiin.
Saresman mukaan etenkin feministit ja transihmiset ovat helppoja vihan kohteita.
– Osalle ihmisistä voi olla omituista, että sukupuolesta ja seksuaalisuudesta puhutaankin avoimesti ja kyseenalaistetaan kaksinapaista sukupuolijärjestelmää, johon incel-ajattelu perustuu. Kun sitä vastaan otetaan radikaali ja iskevä kanta, se menee tiettyyn porukkaan kuin häkä.
"Ihmettelen, että vasta tästä kirjasta nousi kohu"
Saresma on tutkinut myös ajatuspaja Suomen Perustan aiempia julkaisuja. Hänen mukaansa samat ajatukset feminismivastaisuudesta, naisvihasta ja maahanmuuttovastaisuudesta toistuvat kirjoituksissa kerta toisensa jälkeen.
– Viimeisin julkaisu ei ole millään tavalla yllättävä. Ihmettelen, että vasta tästä nousi kohu.
Vaikka Hankamäen kirja ei sisällöltään ole poikkeuksellinen, on teoksen retoriikka Saresman mielestä huolestuttavaa.
– Tässä oli käytetty todella hurjiakin sanamuotoja. Ehkä nykyinen ilmapiiri antaa myöten sille, että voi puhua todella ikävästi joistakin ihmisryhmistä.
Vaikka varsinainen incel-ilmiö on pieni ja kapea, se on tutkijan mukaan osa laajempaa konservatiivisten arvojen ja oikeistopopulismin kehitystä.
– Sillä voi olla kerrannaisvaikutuksia, jos netissä asustelevat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret pojat kuulevat tarpeeksi monta kertaa sanan "incel", ja että naiset ovat pahan alku ja juuri. Se voi johtaa jopa väkivaltaan, jos nuoret miehet ovat tasapainottomia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa näin on jo tapahtunut.
Saresma ei tiedä Suomessa tapahtuneen yhtään rikosta incel-alakulttuuriin liittyen.
– Voi myös olla, ettei rikoksia ole siltä kannalta myöskään tutkittu. Naisvihaa Suomessa kuitenkin ilmenee. Nämä ilmiöt rantautuvat tänne hitaammin, mutta rantautuvat joka tapauksessa. Kyllä tässä kannattaisi olla korvat höröllään.