Kirja-arvio: Sosialismista kapitalismiin – huima kertomus maan siirtymisestä tiukasta diktatuurista pyramidihuijausten kautta länsimaiseksi valtioksi

Lea Ypi syntyi sosialistisessa Albaniassa ja ylisti lapsena maansa johtajaa, diktaattori Enver Hoxhaa, jonka kuvan halusi seinälleen. Vanhemmat sanoivat, että kehysten hankkiminen vie oman aikansa mutta itse asiassa se vei kaiken ajan eikä Hoxha päätynyt koskaan Ypin seinälle. 

Albania oli jopa sosialismin mittapuulla hyvin kummallinen sortovaltio ennen vuoden 1990 muutosta. Sosialismin tai diktatuurin aikaista Albaniaa voisi verrata nykyiseen Pohjois-Koreaan. Rajat olivat kiinni, väärinajattelijat vankilassa, aivopesu voimissaan ja maa oli hyvin köyhä. 

Albanian ystävämaita olivat vuorollaan Jugoslavia, Neuvostoliitto ja Kiina mutta Albanian johdolla meni vuorollaan sukset ristiin jokaisen kanssa. Nämä kun olivat Albanian johtajien mielestä pettäneet sosialismin periaatteet. 

Niinpä idässä oli revisionisteja ja lännessä imperialisteja ja vain Albaniassa toteutettiin maan johtajien mukaan oikeanlaista sosialismia. Albaniassa “tiedettiin” maan olevan historian oikealla puolella.

Lopputuloksena oli sisäänpäinkääntynyt maa, joka köyhtyi ja pelkäsi kaikkia. Maa rakennettiin täyteen bunkkereita suojelemaan omalaatuista järjestelmää kuvitteellista ulkopuolista vihollista vastaan. 

Lea Ypi kuvaa nuoruutensa maata aluksi lapsen silmin. Sosialismin aika oli hänelle normaalia elämää ystävineen ja sosialistisine juhlineen eikä aikuisten näkemä puute tuntunut kovinkaan kummoiselta kun ei ollut mitään, mihin verrata. 

Sosialismin kerrottiin antaneen vapauden 

Koulussa lapsia aivopestiin oikein urakalla, kerrottiin Stalinin ihmeellisestä hymystä ja sosialismin ihmisille antamasta vapaudesta. Lea Ypi odotti lapsena ja nuorena, milloin sosialismista päästään vihdoin kommunismiin. 

Omat vanhemmat eivät juuri kertoneet entisestä elämästään tai todellisista mielipiteistään, koska lapsi olisi voinut kertoa koulussa tämän takia “vääriä” näkemyksiä ja koko perhe olisi voinut olla vaarassa. 

Jos Lea Ypi ihmetteli, miksi joku koulutettu sukulainen ei päässyt hyvään virkaan, selityksenä oli että hänellä on sellainen “henkilöhistoria”. Tätä ei kuitenkaan avattu lapselle mitenkään. Lea Ypi ei lapsena tiennyt, että suurin osa sukua oli niin sanottuja luokkavihollisia tai “intellektuelleja”.

Vanhemmat käyttivät keskenään sosialismin aikana salakieltä, jotta lapset eivät olisi ymmärtäneet, mitä oikeasti oli tapahtunut. Ypin isä ja äiti puhuivat yliopistosta valmistuneista, jolla tarkoitettiin vankilasta vapautuneita sukulaisia. Jotkut puolestaan keskeyttivät opintonsa eli tekivät itsemurhan. 

Kun sosialismi alkoi Itä-Euroopasta alkaneen murroksen myötä murentua, näkyi se myös albanialaisten arjessa. Kotiin saatettiin ostaa tyhjä Coca-Cola-purkki kukkamaljakoksi, ulkomaisilta tv-kanavilta katsottiin etenkin mainoksia ja maahan alkoi tulla yhä enemmän kummalliselta haisevia turisteja - haju tuli aurinkovoiteesta. 

Pohjoismaiset turistit olivat unelmoijia

Turisteja oli kuulemma kahdenlaisia: realisteja ja unelmoijia. Realistit olivat tavallisia aurinkoturisteja mutta unelmoijat olivat pääasiassa pohjoismaista tulevia yhä harvemmaksi käyvään marxilais-leninistiseen joukkoon kuuluvia ihmisiä. 

Suomessahan oli tunnetusti 80-luvulla hyvin aktiivinen Albania-seura, joka otti tosissaan kaikki Albanian viralliset valheet ja piti maata jonkinlaisena maanpäällisenä paratiisia. Tästä ei kirjassa kuitenkaan kerrota. 

Vapaudesta kirjassa puhutaan paljon ja ironisin miettein kuvaillaan sen eri puolia. Sosialismin aikana kansalaisten päähän taottiin, että juuri he, albanialaiset, olivat todella vapaita. Muut olivat sekasorron vallassa mutta Albania oli todellinen vapauden valtakunta.

Kun sosialismi sitten kaatui ja länsimaisittain ymmärretty vapaus saapui Albaniaan, jokaisesta tulikin oman onnensa seppä. 

Maailmanpankin asiantuntija tulee kertomaan, että työntekijöitä on irtisanottava ja kannattamattomia tehtaita suljettava. Kaikki ovat nyt Albaniassakin vapaita löytämään oman elämänsä suunnan omilla ansioillaan ja tietenkin rikastumaan, kuten muuallakin Euroopassa. 

Kaikkea tätä kutsuttiin nyt “rakennemuutokseksi” ja “shokkihoidoksi”. Tuhannet ihmiset äänestävät jaloillaan ja ryntäsivät Italiaan meneviin laivoihin. 

Huume- ja tyttökauppa kukoistivat

Rakennemuutos tarkoitti sitä, että saattoi lähteä ihan vapaasti huoraksi Italiaan tai ryhtyä harjoittamaan erilaisia bisneksiä, kuten huume- tai tyttökauppaa. Kun koko kansa halusi rikastua, avuksi tulivat yhtiöt, jotka osoittautuivat myöhemmin valtaviksi pyramidihuijauksiksi, joiden takia suuri osa kansaa menetti rahansa ja koko maa joutui jälleen sekasortoon.

Järjestelmän muuttuessa myös kieli muuttui. Kun ennen puhuttiin puolueesta, nyt puhuttiin kansalaisyhteiskunnasta. Demokraattinen keskusjohtoisuus muuttui liberalisaatioksi ja kollektivisaation tilalle oli tullut yksityistäminen, sosialismin ajan “itsekritiikin” sijaan nyt puhuttiin “läpinäkyvyydestä”. Imperialismin vastainen taistelu oli puolestaan nyt korruption vastaista taistelua. 

Lea Ypin kirja on täynnä mustaa huumoria ja lakonisia ihmettelyjä Albanian lähihistoriasta, sosialistisesta vankilasta ja länsimaisesta uskosta talouskasvun ihmeellisyyteen. Lea Ypi todella kasvoi aikuiseksi maailman luhistuessa ympärillään. 

Nykyisin Lea Ypi toimii professorina London School of Economicsissa. Siellä hän on tavannut paljon nuoria ihmisiä, jotka kaikkien paljastusten jälkeenkin uskovat edelleen sosialismiin, tai siis siihen niin sanottuun oikeaan sosialismiin, ei sellaiseen kuin mitä Itä-Euroopassa harjoitettiin. Kaikkein näiden sosialismiin uskovien ihmisten, ja kaikkien muidenkin, kannattaa lukea tämä kirja, joka poistaa naamioita enemmän kuin riittävästi ja on vieläpä hurjan hauska.