Kirja-arvio: Moskovan mies vakoilun verkossa – amerikansuomalaisen Gus Hallin ihmeellinen elämä

Amerikansuomalainen Gus Hall (Arvo Kustaa Hallberg 1911-2000) oli peräti 40 vuotta Yhdysvaltain kommunistisen puolueen johtaja ja hän osallistui neljä kertaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. 

Puolueella oli 1960-luvulla keskimäärin vain noin 5000  jäsentä ja vaalimenestys kehnoa mutta Neuvostoliiton runsaskätinen rahallinen tuki piti puolueen hengissä. Jäsenmäärä oli lisäksi jatkuvasti laskusuunnassa. 

Gus Hallia haastateltiin usein amerikkalaisissa lehdissä ja hän sai toimia eräällä tavalla neuvostojärjestelmän ja kommunismin tulkkina amerikkalaisyleisölle. Myös Neuvostoliitto hyödynsi Hallin puheita ja kannanottoja omassa maailmanlaajuisessa propagandassaan. 

Köyhistä oloista kommunistieliittiin

STT:n  toimittaja Tuomas Savonen on tutkinut aihetta poliittisen historian väitöskirjan verran ja tästä materiaalista tehty kansanpainos on erinomaisen kiinnostava teos erikoisesta miehestä ja kommunistisista tavoitteista kapitalismin ihmemaassa. 

Lapualta lähteneelle suomalaiselle työläispariskunnalle Yhdysvaltain Minnesotassa syntynyt Kustaa Hallberg oli jo nuorena kiinnostunut kommunistisista aatteista. Hän liittyi USA:n kommunistipuolueeseen vain 17-vuotiaana. Suomalaiset siirtolaiset olivat muuten kommunistipuolueen suurin kieliryhmä ja vasta toiseksi suurin ryhmä koostui englanninkielisistä. 

Ilmeisen kunnianhimoinen Hallberg pääsi kommunistien tulevalle puolue-eliitille tarkoitettuun Lenin-kouluun Moskovaan. Koulun tarkoitus oli kasvattaa yhdenmukaisesti eli Moskovan linjan mukaisesti ajattelevia kommunistipuolueiden uskollisia satraappeja, joksi Hallbergkin osottautui. Tieto Lenin-koulun käymisestä oli kuitenkin tarkoitus pitää salassa. 

Rämäpäästä puoluetoimitsijaksi

Yhdysvaltoihin palattuaan Hallberg osallistui muun muassa työläisten oikeuksia puolustaneisiin mielenosoituksiin ja joutui oikeuteen, jossa ilmaisi suorasukaisesti haluavansa kaataa hallituksen ja muuttaa maan järjestelmän sosialistiseksi. 

Sittemmin Hallberg osallistui mielenosoituksiin, katutappeluihin ja lopulta hän kunnostautui terästyöläisten lakossa jonkinlaisena pommimiehenä.

Nimensä Gus Halliksi muuttanut Hallberg rauhoittui lasten saannin myötä ja ryhtyi aktiiviseksi kommunistipuolueen toimitsijaksi ja hänen uransa puolueen sisällä eteni nopeasti. 

Ongelmaksi muodostui toisen maailmansodan jälkeiset kommunistivainot. Hallia kuten muitakin kommunistien kärkinimiä syytettiin oikeudessa vallankumouksen valmistelusta. Tuomioksi valtion vastaisista toimista tuli vuosia vankeutta. 

Liittovaltion poliisin myyrä kertoo kaiken viranomaisille

Samaan aikaan kun Hall istui vankilassa liittovaltion poliisi FBI sai itselleen tietolähteen Hallin perheystävästä Morris Childsista, joka oli myös käynyt Lenin-koulun Moskovassa. Morris Child yhdessä veljensä kanssa tunsivat, että heitä oli kohdeltu puolueessa epäoikeudenmukaisesti, joten he alkoivat FBI:n informanteiksi - totta kai rahaa vastaan. 

Childsin veljekset alkoivatkin kertoa hyvin avomielisesti FBI:lle kaikista puolueen tapahtumista. Erityisen arvokas informantti oli Morris Child, joka kävi Moskovassa hakemassa puolueelle rahaa ja ohjeistuksia useita kertoja vuodessa. 

Morris Child tapasi myös kulloisia neuvostojohtajia, joiden kanssa käydyt keskustelut ja havainnot siirtyivät sellaisenaan FBI:n välityksellä Yhdysvaltain korkeimmalle johdolle. 

Kirjassa on mielenkiintoisia kuvauksia FBI:n toiminnasta, peiteyhtiöistä ja erilaisista huijausoperaatioista, kun haluttiin, että Morris Child ei paljastu muille puolueen johtajille.

Vastaavasti kirjassa kerrotaan Childsin havaintoja neuvostoyhteiskunnan johtajista ja neuvostoyhteiskunnan muutoksista. FBI sai tietää myös miljoonarahoituksesta, jonka Hall kiisti loppuun saakka. 

Tapasipa Morris Childs kerran jopa Kiinan johtajan Maon, joka oli ihmetellyt amerikkalaisten toimia Koreassa: Miksi Yhdysvallat lopetti sodan kesken kaiken? “Eikö Yhdysvallat uskalla käydä isoja sotia”, Mao oli kysynyt

FBI:n vakoiluoperaatio jatkui kaksi vuosikymmentä ja paljastui vasta innokkaan historioitsijan saamien FBI-dokumenttien ansiosta. 

Brezhnev oli paras, Gorbatshov huonoin

Myös Gus Hall tapasi säännöllisesti neuvostoliittolaisia. Hall tapasi kaikki neuvostojohtajat aina Stalinista Gorbatshoviin. Hall piti parhaana Leonid Brezhneviä, jota on pidetty niin sanotun pysähtyneisyyden ajan johtajana. 

Mihail Gorbatshovista Hall ei alun jälkeen pitänyt, koska hän pilasi Hallin mielestä neuvostojärjestelmän. Hall jopa kannatti Gorbatshovin syrjäytystä yrittänyttä junttaa, jonka tarkoitus oli palauttaa vanha järjestys Neuvostoliittoon. 

Itä-Euroopan kumouksen toteuttajia Hall piti ihmisinä, joiden sosialistinen tietoisuus on vajavaista. Itä-Berliinistä länteen paenneiden itäsaksalaisten Hall puolestaan uskoi palaavan pian takaisin, kun lännen todellisuus paljastuisi heille. 

Gus Hallin kommunistipuolue salli kyllä keskustelun, mutta pääasiassa puolueessa toimittiin aina juuri samalla tavalla kuin Moskovassa. Kirjassa kutsutaankin Gus Hallia neuvostokommunismin paimenkoiraksi. Yksi kuvaava esimerkki oli Tshekkoslovakian miehitys, jota Hall piti oikeutettuna. 

Myös Fidel Castron vallankaappaus Kuubassa osoitti, kuinka mielipiteet voivat muuttua, kun Moskovassa suunta muuttuu. Hall piti Kiinaa ja Yhdysvaltain maolaisia mielestelevää Castroa aluksi “keskiluokkaisena intellektuellisekopäänä”. Kun Kuuban talous sitten romahti ja se ryhtyi hakemaan apua Moskovasta, myös Hallin johtama kommunistipuolue unohti vanhat puheet sekopäästä ja Hall itse matkusti Havannaan. 

CPUSA oli Moskovan etäispääte

Eräänlaisen Moskovan etäispäätteenä toimiminen johti osaltaan siihen, että Yhdysvaltain kommunistinen puolue ei päässyt aallonharjalle Yhdysvalloissa edes vasemmistolaisesti suuntautuneen 60-luvun aikana. 

Puolue jäi ikään kuin sivuun opiskelijavetoisen uusvasemmiston toiminnasta ja naisliikkeestä. Puolueen kultapäivät sijoittuivatkin aikaan ennen Hallin pääsihteerikautta. 

Mustien asiaa puolue pyrki ajamaan mutta kirjoittajan mukaan ei onnistunut siinäkään kovinkaan ponnekkaasti. Vaaleissa puolue sai yleensä vähemmän ääniä kuin kilpailevat kommunistipuolueet kuten esimerkiksi trotskilainen puolue. 

Neuvostoliiton rahoitus oli ylenpalttista

Neuvostoliiton taloudellinen tuki puolueelle oli merkittävää ja sitä riitti aivan 90-luvun vaihteeseen saakka. 

Rahaa riitti myös Hallille itselleen, joka otti oman siivunsa tukirahoista, sillä mitään tarkkoja tilikirjoja rahoista ei pidetty. Morris Child sai jopa juuri ennen rahanruinausretkeään tehtäväksi keksiä päästään puolueen fiktiivisen budjetin, jotta rahapyynnöt olisivat uskottovampia. 

Kirjan kirjoittaja Tuomas Savonen tekee kirjan lopulla yhteenvedon Hallin elämästä ja käytetyistä lähteistä. FBI:n paperit ovat keskeisellä sijalla. Hallin lapsia hän ei päässyt haastattelemaan ja muutoinkin perhe-elämästä on vähänlaisesti tietoa. Ilmeisesti osa Neuvostoliiton antamista tukirahoista meni omien lapsien koulutuksen turvaamiseen. 

Kirjassa on haastateltu myös muutamia suomalaisia, jotka ovat tavanneet Hallin. Hall osasi vanhahtavaa suomea ja oli kuulemma huumorintajuinen. 

Vaikka Hall kävi yhden Neuvostoliitto-vierailun ohessa myös Suomessa ja pääsi jopa televisiolähetykseen, ei Suomi vaikuttanut olevan Hallille merkittävä maa. Tosin puheissaan Hall kertoi usein “vanhoista suomalaisista sanonnoista”, joilla ei välttämättä ollut mitään tekemistä vanhojen suomalaisten sanontojen kanssa. 

Kuten kirjan kirjoittaja Tuomas Savonen toteaa, Gus Hall toteutti omalla tavallaan amerikkalaista unelmaa. Hän asui New Yorkin esikaupunkialueella tilavassa omakotitalossa, josta autonkuljettaja haki hänet aamuisin kommunistipuolueen toimistoon. Lukuisilla matkoillaan hän matkusti aina lentokoneen ensimmäisessä luokassa ja nautti hyvien hotellien antimista. 

Aika hyvin ihmiseltä, joka syntyi suomalaisten siirtolaisten rutiköyhään perheeseen.