Janne Autio (toim.): Talouskuri tuli Suomeen (Vastapaino 2023)
Talouskuri kuulostaa juuri niin ikävältä kuin se onkin: säästämistä ja leikkaamista eli valtion menojen tiukkaa vahtimista.
Jos haluaa täsmällisemmän määritelmän, niin tässä kirjassa talouskurilla tarkoitetaan valtioiden pyrkimystä vähentää julkista velkaa ja lisätä talouskasvua julkisen sektorin leikkauksilla.
Talouskuri liittyy oleellisesti niin sanottuun TINA-ajatteluun (There is no alternative) eli että talouskuri on ainoa mahdollinen talouspoliittinen vaihtoehto. Parhaillaan käynnissä olevista oikeistopuolueiden hallitusneuvotteluista pyritään juurikin talouskuriin.
Talouskuri tuli Suomeen -kirjan 13 kirjoittaa ovat professoreita ja tutkijoita ja heidän melko yksiselitteinen näkemyksensä on, että talouskurilla noin ylipäätään ei päästä julkilausuttuihin tavoitteisiin. Kirjan analyyseissä keskitytään erityisesti Juha Sipilän hallituksen (2015-2019) toimintaan, joka todetaan järjestään epäonnistuneeksi.
Talouskuri ei kirjoittajien mukaan ole kuitenkaan mikään viime vuosina keksitty toimintatapa vaan sillä on juuret jo 1970-luvulla, jolloin uusliberalismiksi kutsuttu talousajattelu otti ensiaskeliaan. Ideana talouskurin taustalla on ollut ottaa yhä enemmän huomioon yritysten ja pääoman omistajien etuja. Hyvinvointivaltio ja työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä on puolestaan nähty talouskasvun esteenä.
2010-luvulla talouskuria on usein verrattu kotitalouksien taloudelliseen käytökseen: jos raha ei perheissä riitä, pitää menoja vähentää. On myös puhuttu siitä, että ottamalla lisää velkaa jätämme lapsillemme kestämättömän velkataakan.
Vertailuja ihmetellään tässä kirjassa muun muassa kertomalla, että jos kotitalouden tulot eivät ole riittäviä, eikö kotitalous pyri silloin kasvattamaan tulojaan. Valtion tapauksessa tämä tarkoittaisi esimerkiksi verojen korotuksia. Vastaavasti tavallinen ihminen joutuu kyllä maksamaan velat pääasiassa elinaikanaan mutta valtiolla ei ole mitään elinaikaa eikä velkaa tarvitse maksaa koskaan kokonaan pois.
Talouskuria eivät kirjoittajien mukaan ole nykyisin vaatimassa vain monet poliitikot vaan kaikki toimijat, kuten EU, valtiovarainministeriön virkamiehet ja media, jotka näkevät talouskurin ainoana vaihtoehtona “menetetyn kilpailukyvyn ja ennen kaikkea julkisen velan ongelmaan”.
Kirjassa käsitellään talouskurin historian ja hämmentävän retoriikan lisäksi talouskurin todellisia vaikutuksia lapsiperheisiin, ekologiseen jälleenrakennukseen ja sukupuolten tasa-arvoon ja hoivaan. Talouskuri on ikään kuin negaatio tasa-arvolle, sillä leikkaukset kohdistuvat aina ensimmäisenä pienituloisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Talouskuri osuu harvemmin keskiluokkaisiin ihmisiin.
Erityisesti finanssikriisin jälkeinen tiukentunut talouskuriajattelu on kirjoittajien mukaan kiristänyt paitsi väestöryhmien välejä myös valtioiden välisiä suhteita. Parhaimpana esimerkkinä on Kreikka, jolta on vaadittu monenlaisia talouskuritoimia. Samalla kuitenkin esimerkiksi Saksan ja Ranskan poliitikot käyttivät valtaansa saadakseen muut euromaat osallistumaan pankkiensa pelastamiseen.
Talouskuri ja ilmastonmuutoksen estäminen ovat myös usein keskenään ristiriidassa. Ilmastonmuutoksen torjunnan aiheuttamat investoinnit ovat tulevaisuusinvestointeja mutta samalla talouskurin kannalta menoja, jotka ainakin osa poliitikoista näkee turhina menoerinä.
Kirjassa pohditaan, että mikäli ilmastonmuutosta ja luontokatoa ei kyetä hillitsemään nopeasti, järjestäytyneiden yhteiskuntien ylläpitäminen käy erittäin hankalaksi. “Ekologisen jälleenrakennuksen” edistäminen ei voi tapahtua säästämällä, kirjassa muistutetaan.
Korona-aika saattoi hieman höllätä talouskuria mutta nyt tilanteen rauhoituttua kuri on palannut. Ongelma ei niinkään ole yhden maan talouskuripolitiikka mutta jos vaikkapa kaikki euroalueen maat ryhtyvät yhdessä talouskuritoimiin, seurauksena on kirjoittajien mukaan taantuma koko maailmassa. Toisaalta kirjoittajat näkevät, että pandemia on opettanut meitä näkemään vahvan ja toimintakykyisen julkisen sektorin merkityksen.
Talouskuri tuli Suomeen -kirja on mielestäni varsin kapinallinen teos nykypäivän talouspolitiikkaa tekevien näkökulmasta. Keskusteluun tuodaan talouskurin kärsijät (köyhät, naiset, lapsiperheet) ja talouskurin ongelmallisuus, kun ilmastonmuutosta yritetään torjua.
Vähän on puhuttu myös siitä, kuinka talouskuri voi itse asiassa johtaa huonon taloudellisen suhdanteen aikana taantumaan eli juuri siihen, mitä väitetään vastustettavan.
Itse kirjan ongelma on, että se ei tuo esille näkyvää vaihtoehtoa talouskurille. Jos vaihtoehto on se, että otetaan velkaa lisää tai korotetaan veroja palvelujen kustantamiseksi, sekin olisi hyvä sanoa. Nyt lukijalle jää käteen vain ajatus talouskurin ongelmallisuudesta ilman selkeitä vaihtoehtoja.