Marko Halonen & Mari Ahmajärvi: Persianlahden pikkujättiläiset. (Gaudeamus 2022.) 317 s.
Juuri käynnistynyt jalkapallon MM-turnaus Qatarissa alkoi huonosti isännille. Tappio Ecuadoria vastaan 0-2.
Aloitusottelulle epätavallisesti, katsomo alkoi osin tyhjentyä jo hyvissä ajoin ennen loppuvihellystä. Isäntämaan hyvään elämään tottuneiden kansalaisten oli ilmeisesti vaikea niellä häviötä globaalin jalkapallomaailman silmien edessä. Sellaista tulosurheilu on.
Qatarille kisat ovat lähes kaikkea muuta kuin ottelutuloksia (eipä kotijoukkueelta kukaan Qatarin ulkopuolella sukseeta ole odottanutkaan).
Ennen vuotta 2010 Qatar oli pieni suuri tuntematon. Tuolloin maakaasupohattavaltio sai järjestääkseen MM-kisat, joihin liittyvää kriittistä huomiota se ei odottanut.
Qatar on yksi niistä viidestä Persianlahden valtiosta, joita maassa asuneet FT Marko Halonen ja KM Mari Ahmajärvi (jälkimmäinen siellä opettajana, ensimmäinen koti-isänä) hyvin ajoitetussa ja tarpeellisessa perusteoksessaan käsittelevät.
Kuwait on uutisista ehkä tutuin ainakin hieman vanhemmalla lukijapolvelle. Arabiemiraateista Dubai puolestaan houkuttelee turisteja. Bahrain, Oman ja Arabiemiraatit kokonaisuudessaan ovat jääneet vähälle huomiolle, joskin nk. arabikevään aikana Bahrain oli esillä. Arabiemiraatit puolestaan on ollut näkyvillä Jemenin taisteluihin liittyen.
Kaikista viidestä tulee tietysti mieleen öljy, islam, arabian kieli, kuumuus, aavikko ja itsevaltius.
Edellämainitut ovat peruspuitteita, mutta esimerkiksi toisilla öljyä (ja erityisesti Qatarilla maakaasua) on paljon, toisilta se on loppu tai loppumassa pikku hiljaa.
Yksikään ei ole lähellekään länsimainen liberaali demokratia, mutta joitakin eroja maiden välillä hallinnan keinoissakin löytyy. Päämiehen paikka kuitenkin kulkee suvussa.
Kirjoittajat aloittavat kaukaa alueen historiasta, vuosituhansia ennen ajanlaskumme alkua Mesopotamian, Persian vallan, kolonialismin ja itsenäistymisen kautta nykyhetkeen.
He päättävät laajalla katsauksella tulevaan.
Nämä pikkuvaltiot (pinta-alaltaan Oman pois lukien) ovat geopoliittisesti tärkeitä hiilivetyvarojensa ja maantieteellisen sijaintinsa takia. Näillä ne voivat hakea tasapainoa ja selkänojaa intresseilleen alueellisten ja globaalien isojen valtojen kanssa.
Yksipuolinen riippuvuus öljystä, maakaasusta ja suuren ja useimmiten huonosti palkatun työn tekevistä siirtotyöläisistä kuitenkin on uhka, samoin kuin ilmastonmuutos. Hiilijalanjälki per kansalainen on suuri, ja ymmärrys tai viitseliäisyys suojella ympäristö(j)ä ja niillä asuvia eläin- ja kasvilajeja on toistaiseksi pientä.
Kestääkö nykyinen opulentisti näkyvä vauraus, miten käy yhteiskuntarauhan, miten sovittaa perinteet ja nopeasti muuttuva yhteiskunta teknologioineen ja kulttuureineen?
Maat etsivät kuumeisesti talouksiensa perustojen laajentamista. Tähän liittyen ja valtasuhteita rakentaen niiden valtionrahastot sijoittavat valtavia summia yhtiöihin, kiinteistöihin, jalkapalloseuroihin, mediaan ja muihin kohteisiin eri puolilla maailmaa.
Persianlahti – jota arabimaat kutsuvat Arabianlahdeksi – on historiansa aikana suunnannut myös itään.
Kun beduiinit ovat leimallisesti sisämaan kansoja, rannikoilla kauppaa on käyty niin Persianlahden kauppapaikkojen kuin mm. Intian valtameren satamakaupunkien kanssa. Tuotteet, raaka-aineet ja kulttuurivaikutteet ovat matkanneet eestaas. Esimerkiksi Intian vaikutus näkyy yhä monin tavoin.
Siirtomaavallat purjehtivat aseineen, tavoitteineen ja vaatimuksineen Persianlahdelle.
Britannia vahvimmin, ja jättäen monia vaikutteita ja rakenteita. Yksi näistä on ollut syystäkin esillä viime vuosina: muualta tulleiden työllistämiselle välttämätön nk. kafala-järjestelmä. Brittivallan aikana puhuttiin indentuurijärjestelmästä.
Britannian perintöä tässä(kin) voi tietysti osoittaa sormella. Yhtä hyvin voi kysyä, miksi esimerkiksi Qatar ei ole viiden vuosikymmenen itsenäisyytensä aikana hankkiutunut järjestelmästä eroon, kun se ei ole ainakaan rahasta kiinni. Maa muutti kafalaansa vastentahtoisesti, ulkoisen arvostelun seurauksena.
Kirja tuo esiin valtioiden keskinäisiä erimielisyyksiä ja erilaisuuksia.
Kaikkien vähiten tunnettu Oman on tästä hyvä esimerkki. Se ei varsinaisesti sijaitse Persianlahdella. Siellä harjoitettu virallinen islamin haara ibadilaisuus poikkeaa muista valtioista.
Omanissa myös harjoitetaan maanviljelyä, mikä ei onnistu ilman keinotekoisuutta esimerkiksi Qatarissa. Siellä myös otettiin koronapandemian aikana käyttöön meille kaikille tuttu ansiotulovero, joskin vain isopalkkaisille.
Oman on viime vuosikymmeninä pysytellyt sivussa rajat ylittävästä aseiden kalistelusta ja toiminut välittäjän roolissa. Valtio on ulottunut Afrikan itärannikolta Sansibarilta nykyisen Pakistanin Gwadarin satamakaupunkiin, mikä kertoo kaupankäynnin siivittämästä historiasta.
Valtioliitto Yhdistyneet arabiemiraatit koostuu seitsemästä emiiri- tai sheikkikunnasta, joiden koko, vauraus ja vaikutusvalta vaihtelevat paljon. Kirjoittajien mukaan jäsenillä on kuitenkin valtioliiton sisällä enemmän liikkumavaraa kuin Saksassa osavaltioilla. (Ne viisi muuta pikkuvaltiota, vaikka pubivisoja ajatellen, ovat Sharja, Ajman, Fujaira, Ras al-Khaima ja Umm al-Qaiwain).
Abu Dhabi on kuljettajan ja kasöörinkin paikalla. Se joutui avittamaan naapuriaan Dubaita tämän ajauduttua rahavaikeuksiin. Dubai sanoi shukran kabiiran, suuri kiitos, ja maailman korkeimmasta rakennuksesta Burj Dubaista tuli Burj Khalifa, Abu Dhabin hallitsijan Khalifa ibn Zaiyd al-Nahyanin mukaan.
Käsillä on selkeästi kirjoitettu ajankohtainen, historiaan ja yhteiskuntapolitiikkaan keskittyvä taustateos alueesta, josta on suomeksi vähän tietoa. Qatar nousee muista enemmän esille alussa mainitusta syystä, mutta se käyköön hyvin vaikka MM-kisojen takia, ja toivottavan jälkiseurannan vuoksi.
Kisojen avajaistilaisuudessa al-Baytin stadionilla olivat läsnä mm. Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien korkeaa johtoa. Vielä vähän aikaa sitten nämä maat eivät edes puhuneet Qatarille. Saudit jopa uhkasivat kaivaa maiden väliselle rajalle vedellä täytettävän kanavan.
Qatarin al-Thani-hallitsijasuvulla on ollut erilaisia kähinöitä Bahrainin kanssa. Näyttävät jatkuvan, sillä saarivaltionaapuri jäi avajaisista pois. Onkohan siellä vahingoniloa avajaistappiosta, ja Qatarin saamista kolhuista pehmeään diplomatiaansa.