Kirja-arvio: Uhrien omaiset kannattavat sähkötuolin käyttöä, koska kuolema ei riittävä rangaistus

Yhdysvalloissa eri osavaltioilla on erilaisia tapoja tappaa kuolemaantuomittu. Texasissa tuomitut tapetaan ruiskeilla mutta esimerkiksi Alabamassa käytössä on ollut sähkötuoli, Old Sparkyksi kutsuttu.

Pääasiassa Texasissa teloituksia pappina seurannut kirjan päähenkilö Jim Brazzil pääsee kerran tutustumaan Alabaman teloitustapaan, jota hän kuvaileekin varsin yksityiskohtaisesti. 

Kuolema tulee Alabamassa esille Brazzilin mukaan "näkyvämmin" ja näinhän se toki on, sillä tuomittu sätkii vastenmielisesti sähkövirran lävistäessä kehon.

– Sähkövirta sai hänen lihaksensa nykimään ja elohiiriä kulki pitkin hänen käsivarttaan. Hän tärisi kauttaaltaan. Muistan erityisesti hänen peukalonsa. Hän sätki niin, että ne menivät kumpikin sijoiltaan.

Brazzil kertoi lisäksi, että teloituksen jälkeen ruumis oli kuuma, sillä sehän oli oikeastaan paistettu. 

Teloitus oli kaikkinensa paljon konkreettisempi kuin teloitettavan vaipuminen uneen, kuten Texasissa tapahtuu. 

Uhrien omaiset kannattavat sähkötuolia, ei ruiskeita

Kun kirjan kirjoittaja, ruotsalainen toimittaja Carina Bergfeldt kysyy, pitävätkö uhrien omaiset enemmän sähkötuolista, Brazzil vastaa "ehdottomasti".

Ajatus menee niin, että Texasissa uhrien omaiset sanoivat, että teloitetun ei tarvinnut kärsiä, kun kuolemaantuomittu sai ruiskeita. 

Sähkötuolissa teloitettava puolestaan näyttää siltä, että todella kärsii. Monelle uhrin omaiselle pelkkä kuolema ei siis näytä riittävän vaan mukaan tarvitaan eräänlainen lisärangaistus, kärsimys.

Kuten jo tästä eri teloitustyylien pohdinnasta voi päätellä, teloituspapista tehty kirja on suomalaisen tavanomaisen kokemuspiirin tuolla puolen ja ehkä juuri siksi niin kiinnostava. 

Lähes 300 teloitusta

Jim Brazzil ehti elämänsä aikana vankilapastorina keskustella 154 kuolemaantuomitun kanssa ja seurata heidän teloitustaan. Tämän lisäksi hän ehti uudessa työssään uhrien omaisten tukihenkilönä seurata 121 teloitusta. 

Noin 60 prosenttia kuolemaantuomituista on mustia miehiä vaikka väestöstä heitä on vain 15 prosenttia.

Useimmiten kuolemaantuomitut ovat tehneet ryöstömurhia ja raiskauksia. Kirjassa kuvataan usean kuolemaantuomitun tekoja ja ne ovat pääasiassa hirveitä ja kammottavia. 

Esimerkiksi Kenneth Granviel oli murtautunut erääseen taloon ja tappanut siellä naisen ja tämän kaksivuotiaan tyttären. Ovikellon soitua murhaaja päästi sisään naisen kaksi ystävää ja kolmivuotiaan pojan, jotka Granviel murhasi lihaveitsellä. Myöhemmin hän tunnusti vielä kahden muun naisen murhan. 

Sarjamurhaaja Tommy Lynn Sells ehti puolestaan tappaa kymmeniä ihmisiä ennen teloitustaan. Hän tosin sai tuomion vain yhdestä tapauksesta, jossa raiskasi ja murhasi 13-vuotiaan tytön.

Vangit haluavat kuolla, sanoo pappi

En vastusta kuolemantuomiota, mutta en myöskään puhu sen puolesta, on papin vastaus kysymykseen kuolemantuomioiden oikeutuksesta. 

Toisaalla hän sanoo, että säilyttäisi kuolemantuomion, ja perusteluna on vankien itsensä toive kuolemasta. Vangit kun hänen mukaansa lähes aina sanovat, että eivät voisi elää loppuelämäänsä pienessä kopissa, joten kuolema vapauttaa heidät.  

Yhdysvalloissa hieman yli puolessa osavaltioista kuolemantuomio on edelleen käytössä. Eniten kuolemantuomioita määrätään juuri Texasissa. Brazzilkin kertoo joutuneensa ruuhkaisimpana aikoina osallistumaan kahteen teloitukseen yhden illan aikana. 

Papin tehtävänä rauhoittaa vankia

Brazzilin mukaan hänen päätehtävänsä vankilapappina oli se, että teloitukseen päätyvät ajattelisivat jumalasuhdettaan ja taivaspaikkaansa. Niinpä keskustelut vankien kanssa olivat lähes aina uskonnollisia. 

Brazzil antaa ymmärtää onnistuneensa monen vangin kohdalla, kun puhutaan jumalasuhteesta. Muutaman kerran hän oli kuitenkin varma, että tuomittu päätyi suoraan helvettiin. 

Papin kanssa keskusteltiin usein myös itse teosta. Toiset kuolemaantuomitut katuivat ja tunnustivat papille tehneensä teot, joista heitä syytettiin. Toiset olivat puolestaan katkeria ja vihaisia, jolloin pappikin nähtiin vain "tappokoneen rattaana". Tuolloin uskonnolliset keskustelut eivät juuri edenneet.

Vaikka osa tunnusti tekonsa papille, viranomaisille vanki ei välttämättä kuitenkaan tekoaan tunnustanut. Syynä oli se, että asianajajat niin suosittelivat ja vanki yleensä toivoi loppuun saakka teloituksen kumoamista.

Toiset eivät puolestaan halunneet tunnustaa tekoaan viranomaisille, jotta äiti tai muut läheiset voisivat vielä uskoa läheisensä syyttömyyteen. 

Siinä missä pappi piti itseään jonkinlaisen uskonsoturina, vankilanjohtajan näkemys vankilapastorin työstä oli puolestaan hyvin konkreettinen: papin tehtävä oli valmistaa vangit kuolemaan niin, että teloitukset sujuivat mahdollisimman rauhallisesti. 

Tänään on hyvä päivä kuolla

Alkuperäiseltä nimeltään "Keskusteluja kuolemansellissä" on "Tänään on hyvä päivä kuolla". Näin sanoi kuolemaantuomittu 22-vuotias Earl Behringer, joka ryöstömurhasi parikymppiset miehen ja naisen. 

Yhdysvalloissa näitä "hyviä päiviä" piisaa, sillä 40 vuoden aikana siellä on teloitettu yli 1500 ihmistä – yksin Texasissa tästä yli kolmasosa.