Elämästään kertovassa kirjassa Pappi ja pelimies Kari Kanala kertoo muun muassa parisuhteistaan. Ensimmäistä vaimoaan Katria Kanala petti jo ennen kuin he olivat ehtineet naimisiin.
Kirkkoherran ja Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tutun Kari Kanalan, 56, elämästä kertova kirja Pappi ja pelimies (Tammi) julkaistiin 5. maaliskuuta. Teoksen on kirjoittanut Heli Pruuki.
Kirjassa kerrotaan Kanalan lähteneen Yhdysvaltoihin opiskelemaan syyskuussa 1990. Hänen teologian tutkintonsa oli tuohon aikaan Suomessa gradua vaille valmis. Hän sai Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen kautta stipendin Yhdysvaltoihin Gettysburgin luterilaiseen seminaariin.
– Ajattelin, että Gettysburgissa voisin keskittyä opiskeluun ja graduuni, ja kun tulisin takaisin, menisimme Katrin kanssa naimisiin, Kanala kertoo kirjassaan.
Kanala oli tuohon aikaan kihloissa parikymppisen Katrin kanssa. Katri lensi jouluksi Kanalan luokse ja lähti tammikuussa takaisin Suomeen. Kirjassa Kanala kertoo, että tuohon aikaan hänellä oli meneillään jonkinlainen myöhäinen murrosikä, ja kun hän ikävöi Katria, niin eräs teksasilainen opiskelijatyttö ”poimi hänet ikävän alhosta”, ja Kanala pyöri tämän kanssa hetken aikaa.
Lue myös: Kari Kanala paljastaa – nämä kolme asiaa ovat tärkeimmät parinvalinnassa: ”Siinä on mahdollisuus saada loppuelämän pari”
– Minusta tuntui jotenkin kauhealta löytää itseni tällaisesta tilanteesta, enhän minä ollut sellainen. Mutta jokin minussa oli muuttumassa. Rupesin löytämään uusia puolia itsestäni. Lähdin muiden mukana minne vain, koska minun ei tarvinnut enää murehtia opiskeluista, Kanala kertoo kirjassaan.
Toukokuussa Katri oli tulossa jälleen Kanalan luokse Yhdysvaltoihin. Muutamaa viikkoa ennen Katrin tuloa Kanala oli kaverinsa kanssa reissussa Roanokessa, Pohjois-Carolinassa. Hän tapasi siellä erään Dianin, jonka kanssa Kanala meni kirjan mukaan pidemmälle kuin muiden kanssa: hän oli tämän ”eka”.
Lue myös: Kari Kanala on ollut Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa vuosia – paljastaa, mikä pareja erityisesti huolettaa
– Kokemus räjäytti pääni. Olin todella ihastunut Dianiin, ja lähdimme pakulla Atlantic Cityyn, voitimme rahaa blackjackissa ja niillä rahoilla lähdimme New Yorkiin. Opiskelijayhteisö järkyttyi, kun tulin Dianin kanssa takaisin Gettysburgiin. Katri tuli muutaman päivän päästä Gettysburgiin tietämättä mistään mitään, Kanala tunnustaa kirjassaan.
Kanalalla oli tuskainen olo ja hän pohti, mitä tehdä. Pian Kanala kertoi asiasta, tai ainakin osan siitä, Katrille, joka murtui täysin ja itki. Katri laittoi Kanalan valitsemaan hänen ja Dianin väliltä.
– Pohjalaisena ajattelin, että se mikä on luvattu, on luvattu. Päätin pitää lupaukseni ja mennä naimisiin Katrin kanssa. Kirjoitin Dianille pahoittelevan kirjeen, enkä vastannut enää hänen kirjeisiinsä, vaan suljin sydämeni, Kanala kertoo kirjassaan.
Naimisiin pari meni joka tapauksessa, vaikka Kanalan aika Dianin kanssa jätti jälkensä molempiin. Myöhemmin he kuitenkin erosivat.