Kirjailija Gyles Brandrethin mukaan edesmenneellä kuningatar Elisabetilla oli sairaus, josta ei kerrottu mitään julkisuuteen.
Kuningatar Elisabet menehtyi 8. syyskuuta 96 vuoden iässä Balmoralin linnassa Skotlannissa. Varsinkin kuningattaren viimeisen elinvuoden aikana monarkin terveydentila aiheutti laajaa huolta niin Isossa-Britanniassa kuin kansainvälisesti. Kuningattaren terveysongelmien syistä ei kerrottu tarkemmin julkisuuteen, vaan viimeisen vuoden aikana hänen kerrottiin kärsivän muun muassa "liikkuvuusongelmista".
Kirjailija Gyles Brandreth kertoo uudessa teoksessaan Elizabeth: An Intimate Portrait, että Elisabet olisi sairastanut myeloomaa, eli luuydinsyöpää. Sairauteen ei ole parannuskeinoa, mutta sen oireita pystytään lievittämään niin, että sitä sairastava pystyy parhaimmillaan elämään useita vuosia.
Tämä olisi Brandrethin kirjan mukaan selittänyt kuningattaren väsymyksen, laihtumisen sekä juuri kyseiset liikkumisongelmat, joista hänen viimeisen elinvuotensa aikana uutisoitiin.
Brandreth itse oli Elisabetin edesmenneen puolison prinssi Philipin läheinen ystävä, joten pidetään todennäköisenä, että kirjailija olisi saanut tietonsa kuningattaren terveydestä joltain kuninkaallisen perheen jäseneltä.
Tuoreessa kirjassa kerrotaan myös, että Elisabet kärsi puolisonsa menehtymisen jälkeen "energiavajeesta" ja että kuningatar katseli viimeisen elinvuotensa aikana vapaa-ajallaan mieluusti Line of Duty -sarjaa. Prinssi Philip menehtyi huhtikuussa 2021.
Elisabet edusti viimeistä kertaa julkisesti tavatessaan tuolloin tuoreen ja sittemmin jo virastaan eronneen pääministeri Liz Trussin 6. syyskuuta. Tapaamisesta julkaistiin ainoastaan valokuvia, muttei lainkaan videota. Kuningattaren menehtyminen vain pari päivää myöhemmin oli kansainvälinen shokki.
Kuningattaren virallinen kuolinsyy oli kuolintodistuksen mukaan vanhuus. Todistuksen mukaan Elisabet mehetyi kello kolmen jälkeen iltapäivällä. Kaikki kuninkaallisen ydinperheen jäsenet eivät ehtineet Balmoralin linnaan Skotlantiin hyvästelemään kuningatarta. Lähteiden mukaan ainakin Elisabetin vanhimmat lapset Charles sekä prinsessa Anne olivat äitinsä luona tämän kuollessa.
Charlesista tuli kuningas välittömästi äitinsä kuoleman jälkeen. Kuninkaan kruunajaisia vietetään kuitenkin vasta 6. toukokuuta 2023.
Lue myös: Kuningas Charlesilla on täytettävänään valtavat saappaat, mikäli monarkia halutaan säilyttää – näin Pertti Salolainen arvioi kuninkaan tulevaisuuden
Lähde: Hello!