Hallituksen päätös oppivelvollisuuden laajentamisesta eli oppivelvollisuusiän nostamisesta saattaa poikia odotettua suuremman laskun valtiolle. Opiskelijajärjestöjen mukaan kaikki mikä liittyy pakolliseen opiskeluun pitäisi olla ilmaista.
Suomen Lukiolaisten Liiton ja ammattioppilaitosten opiskelijoita edustavan Suomen Opiskelija-Allianssi – Oskun mukaan laajennuksen kustannuksia tai vaikutuksia ei ole selvitetty tarpeeksi hyvin.
Oppivelvollisuuden nostaminen tarkoittaa järjestöjen mukaan, että valtio maksaa lukiolaisten oppikirjat ensimmäiseltä vuodelta ja ammattikouluissa kirjojen lisäksi myös tarvittavat välineet materiaalit.
Oskun puheenjohtaja Nina Huovisen mukaan myös koulumatkojen tulee olla maksuttomia ja asumisen kustannukset on katettava myös niiden osalta, jotka joutuvat muuttamaan opintojen perässä pois kotoa.
Ylen Uutisten Opetusministeriöltä saaman tiedon mukaan oppikirjat ovat maksuttomia koko oppivelvollisuuden ajan, siis myös toisella asteella. Opetusministeriö ei pidä kuluja merkittävinä verrattuna siihen, mitä kustannuksia nuorten syrjäytyminen aiheuttaa.
(MTV3)
Opetusministeri: Kouluiän nosto ei lisää ryntäystä kymppiluokille