Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden tapasivat tänään Valkoisessa talossa.
Kirjeenvaihtaja Mari Karppisen mukaan protestien keskellä tapahtunut tapaaminen antaa viestiä siitä, että Yhdysvallat pysyy Israelin tukena sodassa Hamasia vastaan.
Lisäksi presidentti Biden haluaa tapaamisesta nähtävän, että hän yrittää taivutella Netanjahua tulitaukoon.
– Biden on vahvan kritiikin kohteena ollut omassa puolueessaan siitä, ettei hän ole osoittanut tarpeeksi empatiaa palestiinalaisten kärsimyksille ja painostanut tulitaukoa, Karppinen kommentoi.
Tapaa myös Harrisin ja Trumpin
Netanjahu aikoo tavata myös varapresidentti Kamala Harrisin, joka on Bidenia enemmän osoittanut puheissaan empatiaa gazalaisia kohtaan.
Osa Arabi-Amerikkalaisista on suuttunut Bideniin hänen Israel-politiikkansa vuoksi, ja sanonut, etteivät aio äänestää demokraatteja ensi vaaleissa.
– Nyt he sanovat olevansa valmiita kuuntelemaan Harrisia, Karppinen sanoo.
– Jos hän osoittaisi vielä enemmän empatiaa, niin ehkä he sitten kääntyisivät takaisin demokraattien puoleen.
Tapaaminen republikaanien presidenttiehdokas Donald Trumpin kanssa odottaa puolestaan huomenna.
– Netanjahu haluaa tietenkin näyttää, että hänellä on suhteet kunnossa kumpaankin leiriin ja Trump, että hänelläkin on vanhat suhteet kunnossa, ja jos hänestä tulee presidentti, hän hieroo rauhan.