Merikarvian seurakunnan kirkkoherra on pidätetty väliaikaisesti viranhoidosta, Turun arkkihiippakunta kertoo tiedotteessaan. Virasta pidättäminen on voimassa neljä viikkoa.
Virasta pidättämisen taustalla ovat tiedotteen mukaan Merikarvialla keskeytyneen rippileirin tapahtumat.
Kirkkoherran epäillään todennäköisin syin syyllistyneen virkavelvollisuuksien vastaiseen toimintaan. Piispa Mari Leppänen kertoo puuttuneensa turvallisuusvastaavana toimineen kirkkoherran asiattomiin puheisiin ja päihteiden käyttöön leirillä.
Leiri keskeytettiin sunnuntaina kaksi päivää etuajassa, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.
Lounais-Suomen poliisin viestinnän mukaan Merikarvian seurakunnan rippileiriltä on soitettu hätäkeskukseen eilen sunnuntaina, MT kertoo. Poliisi ei ollut kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi mennä paikan päälle.
Asiasta ei ole jätetty rikosilmoitusta.
Rippileirille osallistuneet nuoret konfirmoidaan tapahtuneesta huolimatta sovitusti.