Epäilty työskenteli leirillä yövalvojana, kirkkoherra kertoo.
Porilaisella Teljän seurakunnan rippileirillä epäillään ala-ikäiseen henkilöön kohdistunutta seksuaalista ahdistelua.
Asian MTV Uutisille vahvisti kirkkoherra Kaisa Huhtala, joka kertoo, että asiasta on tehty maanantaina rikosilmoitus.
Huhtala kertoi, että tekijäksi epäillään leirillä työskennellyttä yövalvojaa, joka ei ollut Porin seurakuntyhtymän palveluksessa.
Rippileiri järjestettiin Junnilan leirikeskuksessa Porin Reposaaressa ja se päättyi lauantaina.
Lue myös: Kirkkoherra käytti päihteitä rippileirillä – piispa puuttui peliin
Huhtala ei halunnut tarkentaa mistä tapauksessa oli kyse suojellakseen epäillyn ahdistelun kohteeksi joutunutta isosena toiminutta nuorta.
– Leirin jälkeen on jatkettu keskustelua ja mekin kehotimme rikosilmoituksen tekemiseen, kertoo Huhtala MTV Uutisille.
Kyseessä oli Teljän seurakunnan viimeinen rippileiri, joten muihin toimenpiteisiin ei Huhtalan mukaan tarvinnut ryhtyä.
– Sellaisessa tapauksessa kun tällainen epäily on, ei epäilty henkilö luonnollisesti voisi osallistua tämän tyyppisiin tehtäviin, mutta ei niitä nyt olisi tänä kesänä ollutkaan, kertoo Huhtala.
Huhtalan mukaan leirillä oli mukana kolme ohjaajaa, joista kaksi oli Porin seurakuntayhtymän työntekijöitä.
Huhtala kertoo tapauksen arvioinnin jäävän viranomaisille.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Satakunnan Kansa.
Uutista päivitetty klo 13.24 kirkkoherra Huhtalan kommenteilla.