Kirsi Piha pimitti eronsa kokoomuksesta lähes vuoden – paljastaa nyt, miksi tuli julkisuuteen
Vaikuttaja, tietokirjailija ja yrittäjä Kirsi Piha kertoi MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa, miksi hän paljasti eronneensa kokoomuksesta vasta lähes vuosi tapahtuneen jälkeen. Koko haastattelu on katsottavissa artikkelin lopussa olevalta videolta.
Kirsi Piha kertoi tällä viikolla julkaistussa Apu-lehden haastattelussa, että erosi kokoomuksen jäsenyydestä viime joulukuussa.
MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa ollut Piha kuvailee, että eropäätös oli hänelle vaikea.
– Kokoomus on ollut minun poliittinen kotini ja sellainen ryhmä, johon identiteettini on ollut tosi vahvasti kiinnittyneenä.
Lue myös: Apu: Kirsi Piha jätti kokoomuksen
Puoluepolitiikka on tarjonnut Pihalle myös kanavan vaikuttamiseen.
– Olen valtavan kiitollinen niistä kaikista mahdollisuuksista, mitä olen saanut, hän jatkaa.
Pihan mukaan kokoomuksen tapa katsoa maailmaa ei kuitenkaan ole enää sellainen, mitä hän haluaa omalla jäsenyydellään tukea.
– Jouduin tietysti miettimään, sanonko sitä ääneen vai en. Vaikuttamiseen kuuluvat myös tällaiset asiat, mitkä eivät välttämättä ole omalle joukkueelle myönteisiä, Piha perustelee.
Apu-lehdelle Piha totesi, että eropäätöksestä kertominen oli tärkeää myös hänen identiteetilleenkin.
Lue myös: Kirsi Piha pamfletissaan: Kokoomukseen pesiytynyt perussuomalaisiin kallellaan oleva klikki
Koki eettistä stressiä kokoomuksessa
Piha kertoo kokeneensa kokoomuksen jäsenenä eettistä stressiä siitä, että puolue on mukana nykyisessä hallituskoalitiossa.
Pihan mielestä kokoomus on yhtenä hallituspuolueena legitimoimassa sellaisten asioiden normalisoimista, mitä ei pitäisi tehdä.
– Lopulta koin, että on hyvä kuulua sellaisiin porukoihin, joissa tällaisia pohdintoja ei tarvitse joka päivä käydä.
Eropohdinta alkoi jo vuosi sitten
Piha kertoo alkaneensa miettiä eroa kokoomuksesta jo silloin, kun hän sai kritiikkiä oman puolueen jäseniltä siitä, että asettui kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä.
Vuonna 2021 Piha kuitenkin vetäytyi pormestariehdokkuudesta, koska hänen mielestään kokoomukseen oli peseytynyt perussuomalaisiin kallellaan oleva klikki.
Hän katsoo, että maltillisen oikeiston tulisi pysyä maltillisena, eikä kalastella ääniä laidalta.
– Se on varmaan jonkun gallupsuosion näkökulmasta lyhyellä tähtäimellä hyvä asia, mutta pitkällä tähtäimellä se johtaa meitä johonkin sellaiseen, mihin minä en toivoisi Suomen menevän.
Pihalta ilmestyy lähipäivinä kirja nimeltä Muukalaisia (WSOY).
Uusimmat
-
14:04
Kaarijousella poliiseja kohti Helsingissä ampunut mies vangittu
-
14:02
Pizzaperjantain ykkösvinkki: Säästä rahaa simppelillä tavalla
-
14:01
HIFK:lle synkkä uutinen: kokenut hankinta pitkälle sairaslomalle
-
13:51
Paavo Väyryseltä uusi aluevaltaus
-
13:47
Kulunut kesä Euroopassa mittaushistorian lämpimin
-
13:40
Suomen Sotaveteraaniliitto puretaan – "Eivät hautajaiset vaan kastejuhla"
-
13:37
Ministeri Tavio ei pyörrä päätöstään Ukraina-liittoumasta: "Hallitusohjelman mukainen"
-
13:30
Esapekka Lappi hölmistyi – suomalaistähti yllätettiin perin pohjin: "Mistä ihmeestä saitte tämän?"
-
13:30
Elokapina saa osoittaa tänään mieltään Eduskuntatalon portailla töhryiskusta huolimatta
-
13:20
Uefa lanseeraa uuden kilpailun – Suomessa riemuitaan: "Kotimainen liiga saa lisää kiinnostavuutta"
-
13:16
Olkiluoto 2:n korjauksesta uutta tietoa
-
13:03
SM-liigan tähtipelaajasta kerätty tieto vetää hiljaiseksi – joukkueen fiaskostartti uuteen valoon
-
12:53
Klamydian Vesku Jokinen jakoi kuvaparin muodonmuutoksestaan: "Sain 10 kiloa pois"
-
12:34
Naton esikunta perustetaan Mikkeliin – Häkkänen: Tällaisen viestin se lähettää Venäjälle
-
12:25
Poliisi kertoo isosta operaatiosta Inkoossa – yksi otettu kiinni
-
12:14
Mies puukotti lapsensa äidin kuoliaaksi McDonald'sissa – oikeus antoi ankarimman rangaistuksen
-
12:13
Venäläisen asianajajat grillasivat suomalaiseverstiä oikeudessa
-
12:01
Ikkunat huurussa aamulla? Yksi merkki paljastaa syyn huoleen
-
11:57
Lähes 100 uhria: Siivousyritystä epäillään törkeästä petosvyyhdistä
-
11:52
MM-rallitähdet asettuivat vastarintaan – Sébastien Ogierilta hurjaa tekstiä: "Vien heidät tarvittaessa oikeuteen"
-
Lataa lisää