Yhdysvalloissa vaalivirkailijat ovat pyytäneet kansalaisilta kärsivällisyyttä ja yrittäneet tukahduttaa salaliittoteorioita siitä, miksi välivaalien ääntenlaskenta on vielä kesken maan länsiosissa.
Tiistaina pidettyjen vaalien tuloksessa ovat senaatin osalta vaa'ankielinä Nevadan ja Arizonan osavaltiot.
Jos demokraattien ehdokas voittaa niissä molemmissa, puolue saa senaattiin ainakin 50 paikkaa. Tämä toisi demokraateille käytännössä enemmistön, sillä varapresidentti Kamala Harrisin ääni ratkaisee, jos satajäsenisen senaatin äänestys päättyy tasatulokseen.
Lue myös: Onko hän Trumpin haastaja? Floridan Ron DeSantikselle äänivyöry välivaaleissa
CNN uutisoi, että Arizonassa demokraattien senaattoriehdokas Mark Kelly johtaa republikaanien Blake Mastersia noin 115 000 äänellä. Yli miljoona ääntä saaneen Kellyn etumatka on arvioitu merkittäväksi, kun Arizonan äänistä oli laskematta noin 20 prosenttia. Sen sijaan Nevadassa kisa on hyvin tiukka ja näyttää kiristyvän entisestään.
Ääntenlaskennan tuoreiden tietojen mukaan republikaanien Adam Laxaltin etumatka demokraattien Catherine Cortez Mastoon on kaventunut alle 9 000 ääneen. Kun Nevadassa annetuista senaatinvaalin äänistä oli laskematta kymmenesosa eli noin 100 000 ääntä, kumpikin ehdokas oli saanut noin 450 000 ääntä.
Jos republikaanit onnistuvat saamaan senaattorin joko Nevadassa tai Arizonassa, ratkaisevaksi muodostuu Georgian osavaltiossa joulukuussa pidettävä vaalien uusintaäänestys. Georgiassa mennään uusintakierrokselle, koska siellä demokraattien Raphael Warnock ja republikaanien Herschel Walker jäivät kumpikin niukasti alle 50 prosentin kannatuksen, jonka Georgia on asettanut ehdoksi valituksi tulemiselle.
Läntisistä osavaltioista suurin on Kalifornia, jossa vaalituloksen laskemisen odotetaan kestävän vielä vähintään useita päiviä. Siellä senaattorinvaalin tuloksen uskotaan kuitenkin olevan selvä. Demokraattien Alex Padilla johti vastapuolen Mark Meuseria suurella marginaalilla, kun Kalifornian äänistä oli laskettu 56 prosenttia.
Lue myös: Biden välivaalien tilanteesta: "Demokratialle hyvä päivä"
Edustajainhuoneen komento vaihtuu
Republikaanit ovat saamassa enemmistön kongressin toisessa kamarissa, edustajainhuoneessa. Kun välivaalien ääntenlaskenta vielä jatkuu, puolue on varmistanut edustajainhuoneeseen ainakin 211 paikkaa.
Republikaanien odotetaan saavan vielä ainakin kymmenisen lisäpaikkaa ja sen myötä enemmistön. Vaikka republikaanit ovat viemässä edustajainhuoneen enemmistön ja saattavat vielä saada enemmistön myös senaatissa, kongressivaalien tulos on ollut puolueelle odotuksiin nähden pettymys.
CNN:n mukaan republikaanien keskinäinen syyttely vaalituloksesta oli täydessä vauhdissa torstaina paikallista aikaa.