Suomalaiset yhdistetyn hiihtäjät Eero Hirvonen ja Ilkka Herola pääsivät niukasti kärkikymmenikköön maailmancupin hiihto-osuudella Viron Otepäässä. Kympin hiihto järjestettiin poikkeuksellisesti yhteislähtönä, kun mäkiosuus piti siirtää tuulen takia iltapäivään.
Hirvonen oli hiihdossa yhdeksäs ja Herola kymmenes, vain noin viiden sekunnin erolla kärkeen.
Yhteislähtö heikensi yhdistetyn vauhdikkaimpien hiihtäjien menestystoiveita, koska reitillä ei ollut mahdollisuutta irtiottoon. Herola yritti harventaa kärkiryhmää kaksi kilometriä ennen maalia, mutta kirikamppailuun lähti pääryhmässä toistakymmentä kilpailijaa. Hiihto-osuudella kärjen erot jäivät mitättömiksi.
Maailmancupia johtava Norjan Jarl Magnus Riiber ennätti maaliin ensimmäisenä yhteislähdöstä huolimatta. Hän jätti loppukirissä Saksan Vinzenz Geigerin 0,5 sekunnin erolla toiseksi ja joukkuetoverinsa Jörgen Graabakin 0,6 sekunnilla kolmanneksi.
Saksan Johannes Rydzek oli neljäs ja cupissa toisena oleva Itävallan Johannes Lamparter viides.
Hirvonen jäi hiihdossa 4,6 ja Herola 5,7 sekuntia kärjestä. Otto Niittykoski oli 31:s 55,9 sekunnin päässä Riiberistä. Arttu Mäkiaho jäi sijalle 45 yli kahden minuutin erolla kärkeen.
Yhdistetyn HS97-mäki on tarkoitus aloittaa kello 16 Suomen aikaa. Alkuperäisen aikataulun mukaan mäkiosuuden piti alkaa 10.30.
Liian kova tuuli esti yhdistetyn varakilpailun ja karsinnan perjantaina, joten kilpailuun otettiin kaikki osanottajat.