Kissa piiloutui kenkien palautuslaatikkoon – löytyi 1 000 kilometrin päästä kaupan varastolta

1:00img
Kadonnut kissa oli päätynyt Amazonin palautuslaatikkoon ja löytyi tuhannen kilometrin päästä kotoa.
Julkaistu 01.05.2024 17:42
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Kissa oli kateissa viikon päivät.

6-vuotias Galena-kissa tapasi nauttia pahvilaatikoissa piileskelystä ja niillä leikkimisestä.

Piilonen meni pelottavan pitkälle huhtikuussa, kun kissa vietti seitsemän päivää pahvilaatikossa, joka postitettiin Utahin osavaltiosta Kaliforniaan.

Piina sai alkunsa, kun pentuna Galena-kissan saaneen Carrie Clarkin puoliso palautti Amazon-verkkokauppaan useita kenkäpareja suuressa pahvilaatikossa.

Kenkien lisäksi palautusmatkalle lähti 10. huhtikuuta myös kissa. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa uutistoimisto AP ja brittilehti Guardian.

Katoamisen jälkeen perhe etsi kissaa lähialueilta, ilmoitti katoamisesta Facebookissa ja teippasi katoamisilmoituksia naapurustoon Lehin kaupungissa.

– Itkin silmät päästäni seitsemän päivän ajan yrittäen järkeillä, mitä on tapahtunut, Clark kertoo uutistoimisto AP:lle.

Löytyi tuhannen kilometrin päästä

Clark sanoo saaneensa helpottavan tiedon kissastaan 17. huhtikuuta. Lemmikin mikrosiru oli skannattu, mitä tarkoitti sitä, että kissa oli löydetty.

Galena-kissa oli yli 1 000 kilometrin päässä kotoaan, Kalifornian Riversidessa. Kissa oli löytynyt Amazonin varastosta palautettujen kenkien kera.

– Tajusimme, että kissan on täytynyt hypätä huomaamattamme laatikkoon, Clark sanoo.

Pahvilaatikot ovat tauolla

Amazonin työntekijät olivat soittaneet kollegalleen Brandy Hunterille, jonka he tiesivät pelastavan kissoja.

Hunter vei kissan kotiinsa ja seuraavana päivänä eläinlääkärille, jossa kissan siru skannattiin. Hunterin luona kissa ei aluksi suostunut syömään ja oli muutoinkin peloissaan.

Kissa oli Hunterin mukaan ok-kunnossa siitä huolimatta, ettei se ollut syönyt tai juonut viikkoon. 

Clarke ja hänen miehensä lensivät Kaliforniaan seuraavana päivänä ja ajoivat kissan kanssa vuokra-autolla takaisin kotiinsa.

Uutistoimisto AP:n mukaan kissalla kävi hyvä tuuri. Laatikossa oli repeämä, jonka kautta ilma kulki paremmin.

Kissan stressaantumisesta huolta kantava perhe ei ole tapauksen jälkeen päästänyt Galena-kissaan pahvilaatikoiden pariin.

Lue myös: Täpärä tilanne tallentui videolle: Mies ja kissa pakenivat liekkejä parvekkeelle, pelastuivat viime hetkellä

Kanadalaisperhe ymmärsi kissan tiedot väärin – tällainen jössikkä kotiin saapui!

Koiranomistajan virhe voi olla vaaraksi linnuille – pieni talitiainen jäi "kamalaan kiipeliin"

Tuoreimmat aiheesta

Kissat