Kittilä-saaga jatkuu: Syyttäjät hakevat tuomion purkua kunnanjohtajan potkuja koskevassa asiassa – elokuva paljastanut uusia todisteita

2:06img
Kesäkuussa 2019 Lapin käräjäoikeus vapautti Kittilän kuntapäättäjät virkarikossyytteistä. Tuolloin syytettyinä oli 27 kuntapäättäjää.
Julkaistu 24.11.2023 17:34

MTV UUTISET – STT

Syyttäjät ovat hakeneet korkeimmalta oikeudelta (KKO) tuomion purkua Kittilän kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa, kertoo Syyttäjälaitos.

Aluesyyttäjät Katri Junnikkala-Heikkinen ja Sari Anttonen haluavat, että Rovaniemen hovioikeuden toukokuussa 2021 antama tuomio puretaan. Syyttäjien mukaan hovituomion ja KKO:n viime maaliskuussa antaman ennakkopäätöksen välillä on ristiriita. Oikeusistuinten ratkaisut liittyivät tapahtumiin, joista Kittilän monipolvinen ja useaan kertaan tuomioistuimissa käsitelty kuntakriisi sai alkunsa.

KKO:n ennakkopäätös

KKO:n maaliskuinen ratkaisu koskee yhtä Kittilä-jutun syytekohtaa ja liittyy kymmenen vuotta sitten alkaneeseen tapahtumasarjaan.

Kittilän silloinen kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki vuoden 2013 lopulla tutkintapyynnön hissiyhtiö Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta, koska tämä oli vuotanut hissivalmistajalle toisen tarjouskilpailuun osallistuneen valmistajan luottamuksellista tarjoustietoa.

Lue myös: Hovioikeus: Kittilän kuntapäättäjät eivät syrjineet hallintojohtajaa

Kuntapäättäjät peruivat tutkintapyynnön ja antoivat hissiyhtiölle omistajaohjausta.

Sittemmin kunnanvaltuusto irtisanoi Mäkelän luottamuspulaan vedoten. Korkein hallinto-oikeus totesi potkut laittomiksi kesällä 2016.

KKO:n maaliskuussa antaman ratkaisun mukaan kunnanhallituksen jäsenet menettelivät lainvastaisesti peruessaan Mäkelän tekemän tutkintapyynnön ja antaessaan omistajaohjausta. Näin ollen KKO katsoi kunnanhallituksen jäsenten syyllistyneen virka-aseman väärinkäyttämiseen.

Aiemmin sekä Lapin käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus olivat hylänneet syytteet.

Hovituomio kahden vuoden takaa

KKO ei ollut myöntänyt valituslupaa kunnanjohtajan potkuja koskevassa asiassa. Syyttäjien mukaan kunnanjohtaja irtisanottiin muun muassa sillä perusteella, että tämä oli tehnyt tutkintapyynnön kunnan enemmistöomistaman osakeyhtiön eli hissiyhtiön toimitusjohtajasta Palosaaresta.

Lue myös: Kittilän kuntasoppaan jälleen uusi oikeuden ratkaisu – yli kolmenkymmenen entisen ja nykyisen kuntapäättäjän virkarikossyytteet kaatuivat käräjillä

Rovaniemen hovioikeus hylkäsi syytteen toissa vuonna. Oikeus katsoi, ettei Mäkelän kohtelu ollut rikollista.

Syyttäjät hakevat nyt hovioikeuden tuomion purkamista, sillä he katsovat, että KKO:n ratkaisun ja hovituomion välillä on ristiriita.

– Kunnanjohtaja irtisanottiin hänen tekemänsä tutkintapyynnön perusteella, jonka peruuttamisen osalta korkeimman oikeuden tuomiossa mainitut vastaajat tuomittiin rangaistukseen virkarikoksesta, Syyttäjälaitoksen tiedotteessa sanotaan.

Uusia todisteita

Syyttäjien mukaan kunnanjohtajan potkuja koskevassa asiassa on tullut tänä syksynä esiin todisteita, joiden olemassaolosta ei ole aiemmin tiedetty.

Aluesyyttäjä Junnikkala-Heikkinen kertoo, että uudet todisteet selvisivät tänä syksynä ilmestyneestä dokumenttielokuvasta Lumipalloefekti. Pauliina Punkin ohjaama dokumenttielokuva kertoo Kittilän kuntakriisistä.

– Elokuvasta ilmeni, että siinä on klippi irtisanomiskokouksesta. Aloimme selvitellä, että mistä se on saatu. Selvisi, että Yle oli sen toimittanut elokuvayhtiölle.

Junnikkala-Heikkinen kertoo, että irtisanominen striimattiin aikanaan kokonaisuudessaan. Syyttäjät pyrkivät saamaan kokoustallenteen Yleltä jo aiemmin.

– Meille ilmoitettiin, että tuosta kokouksesta ei ole taltioitu mitään. Nyt vasta tämän elokuvan myötä selvisi, että Ylellä olikin tällainen klippi siitä kokouksesta olemassa, Junnikkala-Heikkinen sanoo.

Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kertoo, että Ylen arkistosta on toimitettu kymmenkunta klippiä materiaalia elokuvayhtiölle.

Jokisen mukaan ensimmäinen viranomaiskysely Kittilä-materiaalista on tullut Ylelle vuonna 2015 eli kaksi vuotta ennen kuin Jokinen tuli taloon.

– En tiedä sen aikaisista asioista itse mitään, mutta arkistosta epäiltiin, että tuolloin materiaali ei ole ollut arkistoitunut tai sitä ei vain ole silloin löytynyt arkistosta, hän kertoo.

– Mutta nyt kun sitä on löytynyt, ei meillä ole syytä olla antamatta sitä poliisin käyttöön.

Lue taustaa: Korkein hallinto-oikeus päästää Kittilä-päättäjät takaisin töihinsä – lakkautti ministeriön päätöksen hyllyttämisestä

Kittilän historialliseen kuntakriisiin saataneen tänään selkoa – Lapin käräjäoikeus ratkaisee, syyllistyivätkö päättäjät rikoksiin junaillessaan kunnanjohtajalle potkut

Hallinto-oikeus hylkäsi Kittilän valituksen kuntapäättäjien hyllyttämisestä, mutta kumosi luottamushenkilöiden viralta pidättämisen: "Rikosepäilyt eivät vaarantaneet päätöksentekoa"

Tuoreimmat aiheesta

Kittilä