Klaus Härön uusin elokuva käsittelee Suomen Natsi-Saksalle luovuttamia juutalaisia.
Suomen natseille luovuttamat juutalaiset ovat olleet kipeä mustelma maamme sodanajan historiassa. Ohjaaja Klaus Härö käsittelee tätä traumaa ensi syksynä ensi-iltansa saavassa Ei koskaan yksin -elokuvassa suomalaisjuutalaisen Abraham Stillerin tarinan kautta.
Stiller (1885–1972) oli tekstiilialan liikemies ja tunnettiin juutalaisten puolustajana. Stiller pelasti toiminnallaan Suomen vielä suuremmalta häpeältä.
Suomi luovutti Natsi-Saksalle yhteensä kahdeksan Suomessa ollutta juutalaista. Aiheesta on kirjoitettu paljon, jopa näytelmän muodossa vuonna 2005 historian professori Heikki Ylikankaan kynästä.
Natsien kammottava kysymys
Vuonna 1938 Suomeen oli tullut Itävallasta 350 juutalaista suojaan alkaneilta vainoilta. Kaikki meni hyvin kesään 1941, jatkosodan alkamiseen saakka.
Suomi liittyi sotaan Saksan liittolaisena ja natsijohtajat esittivät kammottavan kysymyksen: Miten Suomi hoitaa juutalaiskysymyksen? Kaikki eivät enää suojaa saaneet.
Helsingin Hakaniemessä katuun on upotettu kaksi muistolaattaa, joita kutsutaan kompastuskiviksi. Ne kertovat Suomen osuudesta juutalaisten joukkotuhoon. Vanhassa kerrostalossa asui juutalainen liikemies Heinrich Huppert 11-vuotiaan poikansa kanssa. Suomi luovutti heidät natseille, isä ja poika murhattiin Auschwitzin kaasukammiossa.
Munkkiniemestä löytyvät Kollmannin perheen muistolaatat. Äiti ja 2-vuotias poika kaasutettiin, isä tohtori Georg Kollmann selvisi hengissä. Saksaa mielistelläkseen Suomi luovutti kahdeksan mielivaltaisesti valittua juutalaista, joista natsit murhasivat seitsemän.
Härön elokuvassa Abraham Stilleriä esittävä Ville Virtanen kuvaa roolihahmoaan vilkkaaksi ja positiiviseksi ihmiseksi, jolla oli valtava palo auttaa juutalaisia. Stiller keskittyi auttamistyöhön, koska hänellä oli siihen aikaa – ja rahaa. Menestyvää tekstiilibisnestä pyöritti hänen vaimonsa.
Elokuvan pääosissa on virolainen lapsitähti Ruben Tolk vierellään ohjaaja Klaus Härö. Tolk esittää natseille luovutettua juutalaispoikaa.
Auttoi monia ja kärsi uhreista
– Stiller oli köyhistä oloista noussut hyväsydäminen ihminen. Hän ajatteli, että hänen tehtävänsä on antaa toisille ihmisille enemmän mitä itse on saanut, kuvaa Virtanen.
Abraham Stiller auttoi pakoon tulleita juutalaisia ja kävi puhumassa poliitikoille, ettei heitä saisi missään nimessä luovuttaa, koska hän tiesi, mikä olisi kohtalo. Vaikka hän esti paljon, hän kärsi näistä kahdeksasta.
– Hän suri niitä koko elämänsä. Elokuvan teema on anteeksianto. Stillerin oli vaikeaa antaa anteeksi myös itselleen näitä kahdeksaa. Elokuva pohtii myös tätä anteeksiantoa, kuvailee näyttelijä Ville Virtanen.
Heidän kohtalonsa oli pitkälle kahden miehen käsissä. Luovutuksista vastasivat Valpon (salainen poliisi) johtaja Arno Anthoni ja sisäministeri Toivo Horelli. Heidän juutalaisvastaiset asenteensa olivat tiedossa. Horelli sai sisäministerinä yksin päättää ulkomaalaisten kohtelusta.
Monet poliitikot oikealta vasemmalle kuuntelivat Stilleriä ja vastustivat juutalaisiin kajoamista. Stillerin toimien ansiosta Suomi välttyi paljon suuremmalta häpeältä. Suomenjuutalaisiin ei kajottu, osa pakolaisina tulleista integroitui maahamme, osa lähti Suomesta pois.
Saksan kirjoissa oli suunnitelma myös kaikkien Suomessa asuvien juutalaisten tuhoamiseksi. Kun natsien kakkosmies Heinrich Himmler vieraili Suomessa 1943, pääministeri Jukka Rangell tiuskaisi hänelle vastauksen: Meillä ei ole mitään juutalaiskysymystä!
Pahuuden historia pitää tuntea
Vuonna 2000 pääministeri Paavo Lipposen hallitus pyysi juutalaisilta anteeksi luovutuksia. Samoin evankelisluterilainen kirkko on pyytänyt anteeksi sitä, ettei pyrkinyt tarpeeksi estämään luovutuksia. Suomi on tehnyt tiliä synkän historiansa edessä eikä asiaa peitellä. Tämä on helpotus ohjaaja Klaus Härölle.
– Lipposen hallitus toimi hienosti, myös monet muut tahot Suomessa ovat toimineet näin, muistuttaa ohjaaja.
Härö on ylpeä siitä, että saa draaman keinoin kertoa tästä historiasta Abraham Stillerin elämäntyön kautta. Ohjaaja korostaa historian tuntemuksen tärkeyttä. Elokuva on kertomus toivosta, mutta samalla jäätävä muistutus – meidän on ymmärrettävä historiasta mitä pahuus - tässä tapauksessa antisemitismi - aiheuttaa.
– Antisemitismi ei ole historiaa. Se nousee taas piilostaan, viime ajat ovat sen näyttäneet. Me voimme pudistella päätämme historian kauheuksien äärellä, mutta meidän pitää pudistella päätämme myös juuri nyt, sanoo Klaus Härö.
Oikaisu 6.11. klo 12.50: Muutettu Rangellin sukunimen kirjoitusasu oikeaan muotoon