Kohtalokas syrjähyppy oli tuhota Belgian maajoukkueen – supertähden tyttöystävä petti joukkuetoverin kanssa

Jalkapallon MM-kisoissa pronssia napanneen Belgian supertähti Kevin De Bruyne paljastaa omaelämäkerrassaan, että joukkueen tähtimaalivahti Thibaut Courtoisilla oli vuonna 2013 suhde tämän tyttöystävään.

Videolla Tulosruudun raportti MM-kisojen pronssiottelusta.

De Bruyne ja Courtois ovat Belgian maajoukkueen suurimpia tähtiä. Tällä kaksikolla on monimutkainen suhde keskenään. Viisi vuotta sitten Courtoisilla oli suhde De Bruynen silloiseen tyttöystävään. Viimeksi mainittu kertoo tapauksesta  "Keep It Simple" -nimisessä omaelämäkerrassa. 

– En pystynyt ymmärtämään, mitä Courtois oli tehnyt. Jatkoimme kuitenkin yhdessä työntekoa, kirjoittaa De Bruyne saksalaismedia Bildin mukaan. 

De Bruyne kertoo kirjassa, että Belgian entinen päävalmentaja Marc Wilmots halusi kuulla hänen mielipiteen siihen, että pitäsikö Courtois sulkea ulos maajoukkueesta. 

– Valmentaja kysyi, pitäisikö Courtoisin lähteä joukkueesta. Mielestäni itselläni ei ollut oikeutta sanoa, saako hän olla mukana vai ei tekemänsä vääryyden vuoksi. Tietenkin hän on edelleen erinomainen maalivahti, joten sanoin, että hän saa jäädä, kertoo De Bruyne kirjassa.

De Bruynen silloinen tyttöystävä Caroline Lijnen kertoi oman versionsa tarinasta. De Bruyne olisi ensin pettänyt Lijnen vanhan ystävän kanssa. Lijne antoi kaksi vaihtoehtoa, joko sinä tai minä. Pariskunta pysyi yhdessä, mutta Lijnen mukaan suhde ei ollut samanlainen enää milloinkaan. 

Nykyään De Bruyne on naimisissa toisen naisen kanssa ja hänellä on lapsi. 

Lue myös:

    Uusimmat