Kohuräppäri Tekashi 6ix9ine pahoinpideltiin sairaalakuntoon.
Yhdysvaltalainen kohuräppäri Tekashi 6ix9ine, oikealta nimeltään Daniel Hernandez, joutui pahoinpitelyn uhriksi kuntosalilla, kertoo TMZ.
Räppärin asianajaja Lance Lazzaron mukaan Hernandez oli tiistaina floridalaisen kuntosalin saunatiloissa, kun useasta mieshenkilöstä koostunut porukka kävi yllättäen hänen kimppuunsa.
Lazzaron mukaan räppäri yritti taistella vastaan, mutta tuloksetta. Hänellä ei ollut tapahtumahetkellä mukanaan henkivartijoita. Miesporukka poistui paikalta pahoinpitelyn jälkeen.
Kuntosalin henkilökunta kuuli välikohtauksesta syntyneen metelin ja ilmoitti siitä päällikölleen, joka hälytti paikalle poliisin ja ensiapuhenkilökunnan. Räppäri vietiin tapahtumapaikalta sairaalahoitoon. TMZ:n mukaan hän sai pahoinpitelyssä vaurioita kasvoihinsa, leukaansa, kylkeensä ja selkäänsä.
Lue myös: Tom Hanks ajautui tahtomattaan keskelle kiivasta riitaa – Chet-poika ja kohuräppäri Tekashi 6ix9ine selvittelevät välejään: "Toivon hänen isälleen pikaista paranemista"
Hernandez on ollut edellisvuosina usean kohun keskiössä. Hänet tuomittiin vuonna 2018 neljän vuoden vankeusrangaistukseen lapsen käyttämisestä seksuaalisessa esityksessä. Tuomio liittyy Hernandezin vuonna 2015 kuvaamaan seksuaaliseen videoon, jossa esiintyy 13-vuotias tyttö. Hernandez oli videon kuvaamisen aikaan 18-vuotias.
Pian tämän jälkeen Hernandez ja viisi muuta henkilöä saivat syytteet väkivaltaiseen Nine Trey -jengiin liittyvistä rikoksista. Hernandezia syytettiin muun muassa useista väkivalta- ja huumausainerikoksista, ja häntä uhkasi vähimmillään 47 vuoden mittainen ja enimmillään jopa elinkautinen vankeustuomio.
Helmikuussa 2019 Hernandez tunnusti olleensa Nine Trey -jengin jäsen ja kertoi muun muassa auttaneensa muita jengiläisiä aseellisissa ryöstöissä. Hän teki tuolloin sopimuksen liittovaltion syyttäjien kanssa toivoen, että hänen tuomiotaan alennettaisiin.
Myöhemmissä oikeudenkäynneissä Hernandez muun muassa paljasti yhteensä yhdeksän Nine Trey -jengin jäsentä todistaen näitä vastaan. Virkavallan kanssa tehty yhteistyö alensi Hernandezin vankeustuomion lopulta kahteen vuoteen.
Lähteet: TMZ, New York Times, BBC