Tekashi 6ix9ine on todennäköisesti joutumassa vankilaan pitkäksi aikaa.
Yhdysvaltalaisen syyttäjäviraston mukaan räppäri Tekahsi 6ix9ine, eli oikealta nimeltään Daniel Hernandez, on saamassa vähintään 32 vuoden vankeustuomion, kertoo Rolling Stone. Asiasta tiedotettiin maanantai-iltana 19. marraskuuta.
22-vuotias räppäri pidätettiin sunnuntai-iltana 18. marraskuuta ja häntä syytetään muun muassa rahankiristyksestä, yhteyksistä Nine Trey Bloods -jengiin sekä aseellisesta ryöstöstä. Hernandez voi pisimmillään saada elinkautisen vankeustuomion.
– Hernandez on Bloodsin väkivaltaisen osaston jäsen. Tämä syytetty on osallistunut useisiin väkivaltaisiin tekoihin, asianajaja Michael Longyear kommentoi syytteiden nostamista.
Hernandezin puolustusasianajaja Lance Lazarro pyysi oikeudelta mahdollisuutta takuisiin sekä siihen, että mies luovuttaisi passinsa oikeudelle. Lazarron pyynnön mukaan Hernandez olisi maksanut miljoonan dollarin edestä takuita ja hänet olisi laitettu kotiarestiin.
Tuomari hylkäsi puolustuksen mahdollisuuden takuisiin. Hernandez pysyy pidätettynä, sillä oikeuden mukaan räppäri saattaa olla edelleen vaara yhteisölle siitä huolimatta, vaikka takuiden ehdot täyttyisivätkin. Hernandezin lakitiimi aikoo valittaa päätöksestä.
Neljä Hernandezin lähipiiriin kuuluvaa ihmistä pidätettiin myös sunnuntai-iltana ja maanantain aamuna. Henkilöitä syytetään useasta samasta rikoksesta kuin Hernandezia, mutta lisäksi myös huumerikoksista, kuten esimerkiksi heroiinin, fentanyylin, ekstaasin sekä marihuanan myynnistä.
Syyttäjän mukaan syytteet ovat viisi vuotta kestäneen liittovaltion tutkimuksen tulos. Hernandezin puolustuksen mukaan räppäri on ollut itse toiminnassa mukana vain tuntemiensa henkilöiden kautta ja osa heidän jengiään vain hieman yli vuoden ajan. Tuttavuus alkoi puolustuksen mukaan silloin, kun Hernandez tapasi henkilöt konsertissa ja sittemmin palkkasi heidät managerikseen sekä turvamiehikseen.
Hernandez antoi julkisesti potkut viime viikolla hallinnolleen sekä muulle tiimilleen. Muusikon mukaan joukko oli varastanut häneltä.
Aseellinen ryöstö tapahtui viime huhtikuussa Times Squarella, eikä siitä nostettu koskaan syytettä. Syyttäjien mukaan räppärin neljä lähipiiriläistä ryöstivät kilpailevan jengin jäseniä aseilla uhaten kun Hernandez puolestaan odotti autossa ja väitetysti kuvasi ryöstön.
Kun Hernandezin kotiin tehtiin etsintä syyskuussa, sieltä löydettiin ryöstössä varastettuja esineitä.
Hernandezia syytetään myös AR-15-aseen hallussapidosta sekä osallisuudesta kahteen ampumistapaukseen. Yksi tapahtui Brooklynin Barclay Centerissä jossa hän oli esiintymässä. Toisessa tapauksessa Hernandez väitetysti tilasi sivullisen ampumisen Brooklynissä. Jälkimmäisen rikoksen takia Hernandezia saatetaan syyttää myös murhan suunnittelusta.
Ryöstösyyteestä saa vähimmillään 7 vuoden vankeustuomion. Rahankiristyksestä sekä useista jengiläisten toimintaan liittyvistä toimista saa vähimmillään 25 vuoden vankeustuomion.
Koska Hernandez erottautui jengiin liittyvistä kumppaneistaan julkisesti viime viikolla, hänet vietiin liittovaltion huostaan lauantaina 17. marraskuuta oman turvallisuutensa vuoksi ennen sunnuntaista pidätystään.
Syyttäjien mukaan liittovaltion tutkimuksen aikana käytettiin äänitysjohtoja, ja niiden sekä Hernandezin antamien julkisten lausuntojen koskien hallintotiimiään antoivat olettaa, että räppärin henki saattoi olla uhattuna. Hernandez kieltäytyi poliisin suojelusta. Myöhemmin viranomaiset saivat tietää, että räppäri oli aikeissa mennä connecticutilaiseen kasinoon viikonloppuna, jossa hänet pidätettiin suuremman välikohtauksen välttämiseksi.
– Siellä olisi voinut tapahtua ammuskelu, Longyear kommentoi huostaanottoa.
Hernandezia vastaan asetetut syytteet ovat merkittäviä. Lisäksi hänen pidätyksensä rikkoo hänelle viime kuussa asetettuja ehdonalaisehtoja edelleen avoimena olevassa tapauksessa, jossa häntä syytetään alaikäisen käyttämisestä seksuaalisessa esityksessä.
Tässä tapauksessa tuomari määräsi Hernandezin neljän vuoden ehdonalaiseen vankeusrangaistukseen. Tuomion ehtoina oli, ettei Hernandez saa tulla pidätetyksi sen aikana eikä olla tekemisissä kenenkään jengiläisen kanssa. Syyttäjien mukaan Hernandez palasi Blood-jengiläistensä luokse tunteja tuomionsa saamisen jälkeen, mikä johti ampumavälikohtaukseen newyorkilaisen Philippe Chow -ravintolan ulkopuolella.
Ehdonalaisen rikkominen voi johtaa neljän vuoden vankeusrangaistukseen.
Hernandez esiintyi elokuussa 2018 Helsingissä järjestetyllä Weekend-festivaalilla sekä Tampereella järjestetyillä Blockfesteillä. Hänet kiinnitettiin esiintyjäksi Weekend-festivaaleille kesäkuussa 2018 murhatun yhdysvaltalaisräppäri XXXTentacionin tilalle. Blockfesteillä Hernandez esiintyi Lil Pumpin tilalla.