Lemmikkieläimen niin sanottu hassu käytös ei aina ole naurun asia. Normaalista poikkeava käytös voi viestiä eläimen kivusta.
Painaako koira päätään seinää vasten? Nukkuuko ennen niin reipas ja aktiivinen kissa koko ajan? Kieltäytyykö koira yhtäkkiä lähtemästä lenkille? Hassuina pidetyt tavat eivät välttämättä kerro lemmikkieläimen hupsusta persoonasta vaan mahdollisesti kivusta. Esimerkiksi lemmikkieläimen nojailu tai pään painaminen seinää tai lattiaa vasten voi olla hälytysmerkki, johon pitää reagoida.
FAKTA
Televisiossa ja internetissä pyörii paljon videoita ja kuvia, joissa eläimet tekevät ihmisten mielestä hassunhauskoja juttuja.
– Usein videoilla näkee vakaviin sairauksiin liittyviä oireita, joissa ei ole mitään hauskaa. Näissä tapauksissa ihmiset eivät osaa tunnistaa oireita, sanoo eläinten fysioterapiaan erikoistunut Heli Hyytiäinen.
– Se voi hyvinkin olla kivun tai esimerkiksi neurologisen sairauden oire, kertoo fysioterapeutti, filosofian tohtori Heli Hyytiäinen Yliopistollisesta eläinsairaalasta.
Koska lemmikit eivät pysty kertomaan kivustaan, on niiden käytöstä tärkeää tarkkailla. Omistajan on oltava herkkänä kaikille muutoksille lemmikin käyttäytymisessä.
– Se on tärkeä ja haastava rooli lemmikinomistajalle. Omistajan ei välttämättä tarvitse tietää, mikä kivun aiheuttaa, mutta omistajan täytyy tunnistaa, jos kipua on.
Tarkkaile pieniäkin muutoksia
Mitkä muutokset eläimen käyttäytymisessä sitten voivat kieliä kivusta?
– Saman kohdan rapsuttaminen, kirputtaminen tai nuoleminen on yksi yleinen oire, jota ihminen ei välttämättä huomaa.
Myös lenkistä kieltäytyminen on hälytysmerkki.
– Ei ole normaalia, jos koira kävelee sata metriä ja istuu tai menee maahan sen jälkeen eikä suostu enää liikkumaan.
– Yllättävän usein ihmiset ajattelevat, että koira ei vain halua kulkea siihen suuntaan ja että koiralla vain on tällainen hassu tapa. Voi kuitenkin olla, että koiralla on vaikkapa nivelrikkoa, joka alkaa sattua siihen niin paljon, ettei koira voi enää kävellä.
MUISTA!
– Koirat ja kissat pitävät ääntä vain hyvin harvoin, kun niihin sattuu. Ääntä tulee lähinnä akuuteissa traumoissa, kuten jos auto osuu eläimeen. Sen jälkeen eläin voi olla hiljaa, vaikka lantio olisi murtunut säpäleiksi. Eläinten kohdalla ei saa ajatella, että ääni olisi aina kivun indikaatio, Heli Hyytiäinen muistuttaa.
Ontumista ei kannata jäädä odottelemaan, sillä kipu voi sijaita monissa muissakin kohdissa kuin vain jaloissa. Ja kipua jaloissa olisikin, koira ei välttämättä sitä näytä.
– Koiralla on niin kova halu palvella ihmistä, että jos se vaan pystyy suorittamaan, niin sehän suorittaa. Koira ei näytä esimerkiksi kipua agilityradalla.
Muita kivun oireita lemmikeillä ovat muun muassa ruokahalun katoaminen tai ylenpalttinen juominen. Myös nukkumaan rauhoittuminen voi muuttua hankalaksi, ja lemmikki saattaa pyöriä kauan ympyrää ennen kuin se löytää hyvän asennon käydä makuulle. Laumassa viihtynyt koira taas saattaa esimerkiksi vetäytyä muiden koirien seurasta.
Kissan kipu vaikeampi tunnistaa kuin koiran
Kissan kohdalla kivun tunnistaminen on koiraakin hankalampaa.
– Koira on petoeläin, mutta kissa on sekä peto- että saaliseläin. Kissan kivun merkit ovat hyvin haastavat, koska kissassa yhdistyy sekä peto- että saaliseläimen käytös. Siksi kissa on hyvin vaikealukuinen eläin.
Vaikealukuisuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kissoilla olisi kiputiloja.
– Kissoillakin on yllättävän paljon nivelrikkoa ja muita sairauksia, mitä omistaja ei välttämättä tule ajatelleeksi. On myös hyvä muistaa, että kipua on monenlaista, sekä kroonista ja jäytävää että akuuttia ja rajua.
Kissan kivun voi tunnistaa samoin kuin koirankin. Yleensä lemmikin käytös muuttuu.
– Kissa ei ehkä enää hyppääkään alas tai ponnista ylös. Se saattaa vetäytyä tai nukkua suurimman osan ajastaan, vaikka aiemmin se on ollut aktiivinen. Tai ehkä kissa ei enää kiipeilekään kiipeilypuussaan, Hyytiäinen listaa mahdollisia kivun merkkejä.
– Vähitellen tulevia oireita voi olla hankala huomata, kun eläimen näkee joka päivä. Siksi on hyvä käydä säännöllisesti eläinlääkärissä ja kysyä ammattilaiselta arviota, jos jokin asia mietityttää. Välillä on myös hyvä ihan tietoisesti pysähtyä katsomaan ja seuraamaan, mitä eläin tekee ja onko sen käytös muuttunut.