Sohvannurkassa makaava kissa saattaa salaa kärsiä hammassärystä – jopa vuosia. Kissan hammaskivut oireilevat moninaisilla tavoilla, joita omistaja ei aina osaa yhdistää ongelmiin suussa.
Hammaslääkärin muistutuskutsu kilahtaa moniin puhelimiin useita kertoja vuodessa. Valitettavasti lemmikeillä ei ole puhelimia, vaikka tarvetta hammaslääkärille olisi.
Koska joku on viimeksi kurkannut kissasi suuhun?
Suun laiminlyönti voi pahimmillaan johtaa vuosikausia kestävään hammaskipuun, muistuttaa eläinlääkäri Johanna Lankila.
– Hammassairauksia voi olla hankalaa nähdä kissasta päälle. Moni kissa ei anna katsoa suuhun kovin hyvin, tai sinne ei yksinkertaisesti tule katsottua. Muutenkin kissat pyrkivät piilottamaan kipunsa ja huonot olonsa, ne eivät niitä näytä. Kissa siis vain sinnittelee kivun kanssa, Lankila kuvailee.
Sohvannurkassa makaava kissa saattaakin siis salaa kärsiä hammassärystä – jopa vuosia. Yleensä kipuoireet tulevat hiipien, jolloin silmä tottuu kissan vaisuun käytökseen.
– Kun kipu on hoidettu, huomataan, että kissa onkin muuttunut paljon virkeämmäksi ja iloisemmaksi.
Eläinlääkäri Johanna Lankila.
Ikävä hammassyöpymä on kissoilla yleinen
Kissoilla on samanlaisia hammasongelmia kuin ihmisilläkin. Niillekin kertyy hammaskiveä, joka aiheuttaa ientulehdusta. Myös kissoilla on suun kiinnityskudossairautta, parodontiittia, joka on suomalaisillakin jo lähes kansansairaus.
Kissan suusta löytyy kuitenkin myös yksi erityisen ikävä sairaus: nimittäin hammassyöpymä.
– Hammassyöpymää voi kyllä periaatteessa esiintyä koirallakin, mutta se on harvinaista. Kissoilla hammassyöpymä on todella yleinen. Syöpyvä hammas alkaa pikkuhiljaa nakertua pois, Lankila kuvailee.
Hammassyöpymän vuoksi hammas alkaa kirjaimellisesti tuhoutua. Lopulta se syöpyy ikään kuin reikäjuuston näköiseksi. Suurimmassa sairastumisriskissä ovat keski-ikäiset, siis 4–6-vuotiaat kissat.
– Tutkimuksissa sairautta on havaittu noin 40–70 prosentilla kissoista. Voi olla, että jopa kaksi kolmasosaa kissoista siihen sairastuu.
Lue myös: Sekosiko kissasi kloorin hajusta? Eläinlääkäri kertoo, mistä hullaantuminen johtuu – toimi näin, jos lemmikki nielee ainetta
Näin kissan hammassärky oireilee
Jos kissa on väsyneempi, haluttomampi ja vetäytyvämpi kuin yleensä, harva osaa ajatella ensimmäisenä sen hampaistoa. Oikeasti muutokset luonteessa voivat kuitenkin kieliä hammassärystä.
– Kissa ei ole innostunut leikkimään tai tulemaan rapsuteltavaksi. Se on siis jotenkin vaisu, Lankila kuvaa.
Toisaalta kissalla voi olla myös erilaisia suuhun liittyviä, hammassairauksista johtuvia oireita: sen hengitys haisee, se kuolaa tai vastustaa suuhun koskemista. Myös ikenet voivat punoittaa.
– Hammassyöpymässä hammas syöpyy ja ien voi kasvaa sen päälle peitoksi. Suuhun katsottaessa voi näyttää siltä, että ien on ylikasvanut, mutta sen alta löytyykin vaurioitunut hammas. Pahimmillaan hammasta ei näy enää ollenkaan, vaan se on syöpynyt kokonaan ikenen alle. Sen paikalle jää vai ikenen muodosatama patti, Lankila kuvaa.
Jos kovat raksuruoat eivät yllättäen enää maistukaan, moni syyttää kissaa nirsoudesta. Oikeasti kyseessä voi olla kipuoire: kovan ruoan pureskelun sijaan kissa haluaa suosia märkäruokaa, tai yksinkertaisesti vain nuolla kastikkeet lautaselta.
Jos kovat raksuruoat eivät yllättäen enää maistukaan, syy voi olla hampaissa. Kuvituskuva.Copyright (c) 2020 AlexanderDubrovsky/Shutterstock. No use without permission.
– Kissa voi myös syödessään pitää narskutusääntä, tai alaleuka voi vapista, kun pureksiminen sattuu. Kissa voi myös tiputella ruokaa, koska puraiseminen sattuu.
Lue myös: Tiesitkö? Näin kissan kasvoista voi arvioida, onko lemmikillä kipuja – tunnista hälyttävät merkit myös käytöksessä
"Siihenkään ei kannata tuudittautua, että kissahan syö hyvin"
Toisaalta syömisinto ei kerro välttämättä mitään, sillä moni kissa syö normaalisti, vaikka suussa olisi pahojakin ongelmia.
– Siihenkään ei kannata tuudittautua, että kissahan syö hyvin, ei sillä voi olla kipuja. Toiset syövät ihan normaalisti, vaikka hampaissa olisi aikamoisia syöpymiä.
Hammaskipu voi näkyä myös käyttäytymisongelmina. Kipu tekee ärtyisäksi, ja siksi se voi johtaa aggressiivisuuden lisääntymiseen. Jos perheessä on monta kissaa, kipu voi aiheuttaa kissojen välistä epäsopua.
– Kipu ja siitä johtuva krooninen stressi saattaa joskus aiheuttaa myös vääriin paikkoihin virtsaamista.
Lue myös: Kissa ei pissaa "kostoksi" väärään paikkaan – eläinlääkäri kertoo, mistä ongelma oikeasti voi kertoa: "Ihminen ei aina tule ajatelleeksi, että..."
Kotona muutoksia on vaikeaa havaita
Myös turkki voi mennä hoitamattoman näköiseksi – sitä ei kipeällä suulla huvita hoitaa. Hammaslääkärikäynnin jälkeen kissassa todennäköisesti huomaakin suuren eron. Kun kipeät hampaat on hoidettu, kissa luultavasti piristyy ja virkistyy; ikään kuin se palaisi omaksi itsekseen.
– Kotona on tosi vaikeaa havaita muutoksia suussa. Olisi hyvä käydä hammashoidossa säännöllisesti siitä lähtien, kun kissa on 2–3 vuoden ikäinen Hammaskivikään ei ole vain kosmeettinen ongelma, tai epämiellyttävä vain siksi, että kissan suu haisee. Suussa voi olla merkittävää, jatkuvaa kipua.
Hammaslääkäri nukuttaa kissan ja tutkii suun; röntgenkuva paljastaa tuhot, joita ei voi silmällä nähdä. Hammassyöpymän ainoa hoito on vaurioituneiden hampaiden poisto. Jos hammassyöpymää on todettu, hoidossa täytyisi käydä vuosittain, koska yleensä sairaus etenee.
– Syöpyneet hampaat aiheuttavat suussa jatkuvaa kipua. Monesti omistajat kyselevät, että mitä, jos kissalla ei olekaan hampaita, eihän niin voi elää. Kissa pärjää vallan hyvin ilman hampaita. Se elää ja myös syö mainiosti, kunhan ruoka on pehmeää ja riittävän hienojakoista, Lankila lupaa.
– Ilman hampaita pärjää paremmin kuin kipeiden hampaiden kanssa.
Katso myös: Näin leikkaat kissan kynnet oikein! Juttu jatkuu videon alla.
1:41Haastattelussa Länsi-Vantaan eläinklinikan klinikkaeläinhoitaja Ronja Nieminen.
Lue myös: Pidätkö kissaasi vapaana? SEY muistuttaa: "Tappavat Suomessa vuosittain miljoonia luonnoneläimiä"
"Jatkuva, voimakas kipu ei kuulu hyvään elämään"
Vuosikausia kestävän, jatkuvan kivun kanssa on ikävä elää. Siksi kissankin hampaat täytyy hoitaa säännöllisesti ja tunnontarkasti.
– Suun krooninen tulehdus voi huonolla tuurilla levitä muuallekin elimistöön ja lähettää bakteereita muualle. Tärkein syy hoitaa hampaat on kuitenkin kissan elämänlaatu: jatkuva, voimakas kipu ei kuulu hyvään elämään.
Lue myös: Koiranomistaja, huolehdithan tästä? Laiminlyönnin vaarana kivulias sairaus – "Koiran hengityksen ei kuulu haista pahalle"
Lue myös: Kahdeksan vuotta kateissa ollut Rontti-kissa palasi yllättäen kotiin: "Ensimmäinen tunne oli, että tämä on vitsi"
Katso myös: Puhutko kissaa? "Haista v**tu" voikin olla oikeasti "rapsuta minua" – näin tulkitset kissaa:
2:33