"Kiinnipitoaika on harhaanjohtava käsite", sanoo Kennelliiton Esa Kukkonen.
Poliisi muistuttaa koirien kiinnipitoajasta, joka alkoi keskiviikkona ja päättyy elokuussa.
Lähtökohtaisesti metsästyslain perusteella koiran irti pitäminen on aina kiellettyä toisen alueella ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa.
Alkaneen kiinnipitoajan seurauksena koiraa ei saa pitää irti edes maanomistajan luvalla.
Koirien kiinnipitämisellä pyritään suojaamaan luonnoneläinten lisääntymis- ja pesimisrauhaa.
Metsästyslain mukainen kiinnipitoaika koskee yli viiden kuukauden ikäisiä koiria. Koira on pidettävä kytkettynä tai niin, että se on välittömästi kytkettävissä, muistuttaa poliisi.
Välittömästi kytkettävissä tarkoittaa, että koira ei irtaannu kauaksi omistajasta ja tulee luokse heti pyydettäessä, myös tilanteen äkisti muuttuessa.
Määräys ei koske omaa pihaa tai puutarhaa. Säädöksissä on eräitä poikkeuksia, kuten esimerkiksi se, että viranomaiskoirat ja palveluskoirat eivät ole näiden määräysten piirissä.
Kennelliiton puheenjohtaja Esa Kukkonen korostaa STT:lle, että lain mukaan koira on pidettävä useimmissa tilanteissa kiinni ympäri vuoden, myös varsinaisen kiinnipitoajan ulkopuolella.
– Kiinnipitoaika on harhaanjohtava käsite. Paikat, joissa koira koskaan saa olla irti, ovat varsin rajatut. Yleistä, vapaata irtipitoaikaa ei ole olemassa, mutta kiinnipitoaikana rajoitukset ovat vielä tiukemmat myös metsästyskoirien osalta, Kukkonen linjaa.
Sakko tai rikesakko
Taajamissa koiraa saa pitää vapaana ainoastaan aidatuilla pihoilla, puutarhoissa tai muilla koirille tarkoitetuilla alueilla, kuten koirapuistoissa, tiedottaa poliisi.
– Mikäli koiranomistaja rikkoo näitä säännöksiä, voidaan hänelle antaa sakko metsästyslain säännösten rikkomisesta tai taajama-alueella rikesakko järjestyslain rikkomisesta, sanoo Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kai Vepsäläinen tiedotteessa.
Poliisi kertoo ottavansa vuosittain väliaikaisesti haltuunsa koiria metsästyslain tai eläinsuojelulain perusteella. Mikäli koiranomistaja jatkuvasti laiminlyö kiinnipitovelvoitteen ja antaa koiransa juosta vapaana, on eläinsuojeluviranomaisilla mahdollisuus ottaa koira eläinsuojelulain perusteella omistajalta pois.
– Usein näissä on kyse koirista, jotka ovat toistuvasti irti, ja joiden omistajat eivät huolehdi velvoitteistaan riittävällä tavalla, sanoo Vepsäläinen.
Juttua on korjattu ja täsmennetty Poliisihallituksen täsmennysten perusteella niin, että selvennetään koirien kiinnipitovelvoitteita. Korjattu kauttaaltaan kappaleet 1-6 Poliisihallituksen täsmennysten pohjalta. Täydennetty Kennelliiton osuus.