Välitön uhka Koiviston Auto -konsernin linja-autojen polttoaineen akuutista loppumisesta ja siten bussiliikenteen pysähtymisestä on siirtynyt, yhtiö kertoi keskiviikkona.
Koiviston Auton konsernijohtaja Henrik Mikkola kertoi yhtiön saaneen sen nykyiseltä polttoainetoimittajalta Nesteeltä illan ja yön aikana polttoainetoimituksia, jotka mahdollistavat häiriöttömän liikennöinnin jatkumisen.
– En lähde avaamaan tarkkoja litramääriä. Se menee liikesalaisuuksien puolelle. Mutta ihan merkittävä toimitus, jolla saadaan pidettyä liikenne hetken aikaa pyörimässä, Mikkola sanoi STT:lle.
Polttoainetoimituksiin liittyvä epävarmuus ei kuitenkaan ole poistunut, ja tilanne on edelleen osin kriittinen. Konserni kertoi myös valmistelleensa poikkeustoimia, joilla pyritään ehkäisemään mahdollisten toimitushäiriöiden vaikutuksia.
– Olemme kartoittaneet mahdollisuuksia julkisen asemaverkoston hyödyntämiseen. Siihen on paikoitellen mahdollisuuksia, paikoitellen ei, Mikkola sanoi.
Vaikeinta julkisen verkoston hyödyntäminen olisi Mikkolan mukaan pääkaupunkiseudulla, kun taas esimerkiksi Rovaniemellä se voisi tarvittaessa toimia.
Yhtiö on kartoittanut myös vaihtoehtoisia polttoaineen toimittajia.
– Siinä totta kai haaste on se, että Nesteen toimitushäiriöt näkyvät muilla toimittajilla kysyntäpiikkinä.
Koiviston Auto on yksi Suomen suurimmista linja-autoyhtiöistä.
Lue myös: HSL:n ja useiden muiden kaupunkien bussien polttoaine uhkaa loppua – näin liikennettä kohdistetaan
"Tilanne muuttui 12 minuuttia sitten"
Kriittisin tilanne polttoaineiden riittävyydessä on yhtiön mukaan pääkaupunkiseudulla. Ilmalan varikolla polttoaineen arvioidaan riittävän perjantain liikenteeseen. Ojangon varikolla tilanne puolestaan on hyvä ja varastojen arvioidaan riittävän ensi viikon alkuun.
Keskiviikkona aamupäivällä lähettämässään tiedotteessa yhtiö kertoi tilanteen olevan myös Jyväskylässä haastava.
– Jyväskylässä tilanne muuttui 12 minuuttia sitten. Jyväskylään saatiin juuri kuorma, jolla pärjätään sunnuntaihin asti, konsernijohtaja Mikkola sanoi STT:n puhelinhaastattelussa hieman ennen puoltapäivää.
– Tilanne elää niin valtavaa vauhtia. Joudutaan elämään aivan hetkessä. Päivä kerrallaan ja kädestä suuhun.
Koiviston Autolla on pääkaupunkiseudulla noin 250 bussia. Jyväskylässä se vastaa lähes kaikesta paikallisliikenteestä.
Lahdessa tilanne on kohtuullinen. Polttoaineen arvioidaan riittävän sunnuntain liikenteeseen.
Tampereella, Kuopiossa, Satakunnassa, Oulussa ja Porvoossa tilanne on yhtiön mukaan hyvä. Rovaniemellä tilanne on kohtuullinen eikä pulan pitäisi näkyä matkustajille.
Yhtiön kaukoliikenteeseen ei ole tiedossa ongelmia. Kaukoliikenteen bussit tankataan normaalioloissakin pääosin julkisilla asemilla.
Mikkola sanoi, että jos polttoaine loppuu ja liikenne pysähtyy, myös palkanmaksu linja-auton kuljettajille lakkaa.
– Totta kai palkanmaksu keskeytyy siinä vaiheessa, kun työ keskeytyy. Mutta en ota kantaa siihen, kuinka monen päivän jälkeen se keskeytyy. Emme halua lähteä mukaan tähän julkiseen keskusteluun kyseisestä aiheesta.
Vaikutuksia jo keskiviikkona?
Helsingin seudun liikenne HSL tiedotti tiistaina, että lakkojen vaikutukset ovat todennäköisesti merkittäviä. HSL:n mukaan ensimmäiset vaikutukset voivat olla edessä jo keskiviikkona.
HSL:n mukaan tärkeimmät yhteydet eli runkolinjasto toimii polttoaineiden jakelun ongelmista huolimatta pääasiassa hyvin. Runkolinjabusseista suurin osa on sähköbusseja. Lisäksi ratikka-, metro- ja junaliikenne kulkevat täysin sähköllä.
VR Groupiin kuuluva Pohjolan Liikenne on kertonut liikennöivänsä toistaiseksi normaalisti.
– Olemme saaneet Nesteeltä ilmoituksen, että jakelukatkoja voi tulla, mutta tarkempaa infoa ei ole. Siksi on mentävä päivä kerrallaan. Ei siis ole tiedossa mitään ajankohtaa, jolloin toimitukset katkeaisivat, yhtiön liikenteestä ja laadusta vastaava päällikkö Jaakko Rantala kertoi STT:lle tiistaina.
Rantalan mukaan 60 prosenttia Pohjolan Liikenteen busseista on sähkökäyttöisiä. Yhtiö operoi pääkaupunkiseudun lisäksi myös Tampereella, Kotkassa ja Kuopiossa.
Ammattiliittojen maanantaina alkaneet ja kaksi viikkoa kestävät lakot koskevat muun muassa Nesteen jakeluterminaaleja Naantalissa ja Porvoossa.
Neste on Koiviston Auton ainoa polttoainetoimittaja yhtiön omilla varikoilla. Lisäksi Koiviston Auto tankkaa bussejaan osin myös muiden polttoainetoimittajien julkisilla asemilla.
14.3.2024 kello 21.19: Korjattu ja täydennetty viimeistä virkettä: Aiemmin jutusta sai väärän kuvan, että Koiviston Auto käyttäisi vain Nesteen polttoainetta. Tosiasiassa yhtiö tankkaa myös muiden toimittajien julkisilla asemilla.
Uusimmat
-
14:25
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aika levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
13:36
HJK vahvisti potku-uutiset: Tuttu mies palaa päävalmentajaksi
-
13:29
Iranin ydinsopimusneuvotteluja johtanut Ali Bagheri nimettiin virkaatekeväksi ulkoministeriksi
-
13:18
HS: Valtionyhtiö Fingridissä paljastui satojen tuhansien epäselvyyksiä – johto jätti rikosilmoituksen tekemättä
-
12:58
Leijonien superketjuun muutos, myös maalivahti vaihtuu – tässä Suomen kokoonpano Tanska-otteluun
-
12:29
Ukraina sanoo ampuneensa alas 29 Venäjän lennokkia yön aikana
-
12:27
Kommentti: Liikenteen uudet pelisäännöt herättävät kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy
-
12:20
Seiska: Ex-avovaimo teki Vain elämää -tähdestä rikosilmoituksen – muusikko kiistää pahoinpitelyn
-
12:15
Kommentti: HJK:n urheilujohdon sekoilu vei takaisin lähtöruutuun – kaikki palautuu Aki Riihilahden harkitsemattomaan ratkaisuun
-
12:12
Tällaista Jesse Puljujärveä näkee harvoin – ainutlaatuista kuvaa tulisesta raivoamisesta
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
Lataa lisää