TPS-hyökkääjä Ilkka Pikkarainen on elävä esimerkki siitä, että myös kokeneempi kiekkoilija voi saada lisävirtaa harjoittelua ja ruokailua muuttamalla.
Pikkarainen oli harjoituskaudella TPS:n tehokkain hyökkääjä. Lentokeliin on syynsä.
– Ensinnäkin sain olla kesän terveenä ja tehdä hyviä treenejä, Pikkarainen pohjustaa MTV Sportille.
Vuosi sitten 34-vuotias laitahyökkääjä ei juuri ollut mukana TPS:n yhteiseissä kesäharjoituksissa. Sittemmin Pikkarainen on muuttanut Lahdesta Turkuun, ja pääsi tänä vuonna tutustumaan TPS:n fysiikkavalmentaja Timo Kujasen treenioppeihin.
– Sain Timon valmennuksessa rasvoja tiputettua, vaikka paino pysyi samana. Kyykyssä ja penkissä kilot nousi uusiin lukemiin. Pikkarainen kiittelee.
– Jotain on tehty oikein, sekä minä että valmentaja, Pikkarainen jatkaa naureskellen.
Fysiikkaharjoittelun lisäksi Kujasella on näppinsä pelissä myös sen suhteen, mitä TPS-pelaajat laittavat suuhunsa.
– Tuli laput naaman eteen mitä syödä. Loppu on sen jälkeen itsestä kiinni. TPS on hoitanut ruokapuolen viimeisen päälle. Aamupala ja lounas ovat kunnossa, Pikkarainen kiittelee.
NHL:ssä ja AHL:ssä pelannut hyökkääjä arvioi, että hänen ruokailussaan on ollut pientä hienosäätöä. Pikkaraisen ei kuitenkaan tarvitse itse touhuta keittiössä essu päällä.
– Vaimo tekee ruuat, niin mulla on se puoli kunnossa. Sinkkujätkillä saattaa olla taistelemista sen asian kanssa.
Pikkarainen on edelleen TPS:n paras maalintekijä runkosarjassa, vaikka hän on pelannut vain neljä ottelua. Upeasti alkanut kausi katkesi hetkeksi jalkavammaan, joka pitää miehen sivussa vielä viikkoja.
– Juuri sain luvan alkaa polkea kuntopyörää. Jonkin aikaa menee ennen kuin on jääkunnossa. Harmittaa, mutta ei voi mitään, Pikkarainen toteaa.