Kokoomuksen Elina Valtonen laskisi veroja vaikka velan uhalla – vasemmiston Saramo: "Pakko meidän on veroja kerätä"

Valtonen ja Saramo
Julkaistu 16.12.2021 11:58

Olli Tiihonen

olli.tiihonen@mtv.fi

@ollitiihonen5

Vasemmistoliiton ja kokoomuksen kansanedustajat ottivat piikikkäästi yhteen Uutisaamun veroväittelyssä.

Eilen julkaistun palkkavertailun mukaan Suomessa verotus kiristyy nopeammin kuin verrokkimaissa.

Esimerkiksi Ruotsissa keskituloiselle jäi 2500 euroa enemmän käteen vuodessa Suomeen verrattuna.

Lue vertailu: Näin eri maissa verotetaan palkkaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Jussi Saramo pitää tulosta ”silmänkääntötemppuna”.

– Edellinen oikeistohallitus siirsi verotusta työnantajilta työntekijöille, jolloin Ruotsiin vertailtaessa näyttää, että meillä verotetaan enemmän. Kun otetaan työnantajan ja työntekijän verotus mukaan, Ruotsissa verotetaan enemmän, Saramo sanoo.

Saramon mielestä palkkaveroja pitäisi kuitenkin yleisesti alentaa. Tämän vastapainoksi tarvittaisiin hänen mukaansa uudistuksia pääomaverotuksen puolella.

– Pakko meidän on veroja kerätä, jos haluamme koulutuksesta ja sosiaali- ja terveyspalveluista pitää huolta.

Lue myös: Kysely: Nuoret pitävät keskimääräistä hyväksyttävämpänä, ettei työstä tai palveluista makseta veroja

Voiko työllä rikastua?

02mtv uutiset_huomenta suomi_maaliskuu2023_16x9

Huomenta Suomi nähdään MTV3-kanavalla joka arkiaamu kello 6.25-9.30 välisenä aikana. 

Viikonloppuisin Huomenta Suomi nähdään kello 9-12. 

Ohjelma on katsottavissa myös  MTV Katsomossa ja MTV Uutiset Livessä

Kokoomuksen kansanedustaja Elina Valtonen on Saramon kanssa siinä samoilla linjoilla, että työtä verotetaan Suomessa liikaa. Hän on huolissaan hyvätuloisten määrästä Suomessa.

Valtosen mukaan Suomessa on hankalaa päästä hyvätuloiseksi työtä tekemällä. 

 – Miten pääsee oman elämänsä aikana, omalla työpanoksella nostamaan itsensä hyvätuloisten joukkoon. Tämä on se kysymys, Valtonen sanoo.

– Suomessa ja Euroopassa yleisestikin on todennäköisempää olla rikas sen vuoksi, että on perinyt rahaa.

Näin verotus muuttuu vuonna 2022

Kokoomus esittikin vaihtoehtobudjetissaan 800 miljoonan euron tuloveronkevennyksiä. Kokoomus ottaisi myös hallitusta vähemmän velkaa.

– Hän voi naureskella (laskelmille), Valtonen viittaa vieressä istuvan Saramon hymyilyyn.

– Mutta meillä on eduskunnan tietopalvelu ja valtiovarainministeriön ekonomistit vahvistaneet laskelmiamme.

– Pieni osa niistä (on vahvistettu), Saramo huikkaa väliin.

11:06imgVideo: Katso mitä mieltä rahaa tahkonneet ovat Woltin kaupausta, veropäivästä ja verotuksesta

Pitääkö veroja laskea, vaikka kävisi niin, että valtion verokertymä vähenisi?

– Suomessa pitäisi laskea veroja myös velaksi, sanoo Valtonen.

– Totta kai julkiset varat vähenisivät, jos verotusta kevennetään. Suomen kokonaisveroastehan ei ole pohjoismaisella tasolla, se on rajusti matalampi, Saramo lataa.

Saramo sanoo myös, että suomalaisten ostovoima ei ole heikompaa, sillä esimerkiksi koulutus on ilmaista.

Lue myös: Näin oppositiopuolueet muuttaisivat valtion budjettia ensi vuodelle

Valtosen mukaan Suomessa ihmiset eivät ole vaurastuneet vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin jälkeen, toisin kuin muissa Pohjoismaissa.

– Vasemmistoliiton yhteiskuntapolitiikka on kuin bingo, nostetaan pääomaveroa ja kaikenmaailman veroja. Sillä yritetään pitää suomalainen vaurastuminen mahdollisimman alhaalla, Valtonen syyttää.

– Tämä oli itseasiassa erinomainen nosto. Elina mainitsi kehityksen finanssikriisin jälkeen. Kokoomus on johtanut Suomea koko finanssikriisin jälkeisen ajan ja talouspolitiikka on ollut väärää. Muualla päästiin kasvuun kiinni, täällä ei päästy, Saramo vastaa.

Sitä Saramo ei kuitenkaan maininnut, että myös vasemmistoliitto istui Jyrki Kataisen vuonna 2011 aloittaneessa hallituksessa. Puolue lähti hallituksesta vuonna 2014, sillä se ei hyväksynyt hallituksen kehysriihiesitystä. Hallitus ei kaatunut päätökseen.

Tuoreimmat aiheesta

Politiikka