Pelkonen kertoi, että valitsijayhdistys on kerännyt syyskuun mennessä Haavistolle 48 000 kannattajakorttia.
Pekka Haaviston vaalikampanjaa lähtee tukemaan valtuuskunta, jonka puheenjohtajana toimii Jaana Pelkonen. Pelkonen kertoi asiasta Haaviston kampanjastartissa Helsingin Musiikkitalolla.
Haavisto pyrkii presidenttiehdokkaaksi valitsijayhdistyksen kautta. Haavisto on vihreiden kansanedustaja ja hän oli edellisellä hallituskaudella ulkoministeri. Pelkonen on toiminut kokoomuksen kansanedustajana, mutta ei tämän kevään vaaleissa ollut enää ehdolla.
Pelkonen kertoi, että valitsijayhdistys on kerännyt syyskuun loppuun mennessä Haavistolle 48 000 kannattajakorttia.
– Nyt jos koskaan, sekä Suomi että planeettamme, tarvitsee maltillisen ja sovintoa hakevan keskustelijan. Tarvitsemme valtakunnan ja koko maailman sovittelijan. Suomi on ollut ennenkin esimerkkinä tasa-arvon ja diplomatian kysymyksissä. Suomen paras käyntikortti on inhimillisyyden ja toivon kasvot omaava presidentti, Pelkonen sanoi puheessaan.
Hänen mukaansa päätös seistä Haaviston joukoissa on selkeä.
– Kolmas kerta toden sanoo: Suomen tasavallan presidentti 2024 on Pekka Haavisto, Pelkonen päätti puheensa.
"Se raja ei tule poistumaan"
Haavisto puolestaan kävi puheessaan läpi muun muassa edellistä hallituskautta, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaan ja Suomi liittyi Natoon.
Haavisto sanoo, että jotkut Suomessa näyttävät, että Naton jäsenyyden myötä Suomen maantieteen voisi unohtaa.
– Näin ei kuitenkaan ole. Kun ulkoministerinä osallistuin Venäjän hyökkäyssodan jälkeen niin EU:n kuin Naton ulkoministerikokouksiin, meitä kuultiin aivan erityisen tarkasti kaikissa naapurimaatamme Venäjää koskevissa arvioissa. Olemme asemassa, jolloin tietomme ja ajattelumme vaikuttaa sekä Naton että EU:n Venäjää koskevaan päätöksentekoon, Haavisto sanoo.
Haavisto lisää, että Suomella on nyt ja tulevaisuudessa 1 340 kilometrin yhteinen raja Venäjän kanssa.
– Se raja ei tule poistumaan, ja sikäli kuin se meistä riippuu, tuo raja tulee pysymään rauhallisena myös tulevaisuudessa. Puolet Naton ja Venäjän yhteistä rajaa kulkee Suomessa, hän sanoo.