Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen ihmettelee hallituksen vitkastelua laajat pakkotestaukset mahdollistavan esityksen kanssa.
Kun kyse esityksen mukaan oli vain lainsäädännön selkeyttämisestä, Häkkänen ei ymmärrä, miksei sitä tehty jo vuosi sitten keväällä.
– Eikö kellään käynyt mielessä, että pykälän selkeyttäminen, josta tässä lakimuutoksessa on kyse, olisi pitänyt tehdä viime keväänä? Vuosi on vatkattu tätä asiaa. Jos se oli epäselvää vuosi sitten keväällä, sehän olisi pitänyt välittömästi tehdä selväksi, hän sanoo STT:lle.
Hallitus on saanut valmiiksi esityksen, jonka perusteella jatkossa voidaan tehdä laajoja pakollisia terveystarkastuksia. Näihin voi sisältyä koronatestin tekeminen.
Nykyistä lainsäädäntöä on esityksen mukaan ollut tarvetta tarkentaa siten, että aluehallintoviraston (avi) oikeus tehdä päätös suurta ihmisjoukkoa koskevasta pakollisesta terveystarkastuksesta ilmenisi nykyistä selvemmin. Nykyisen lainsäädännön perusteella on voinut syntyä vaikutelma, että päätös edellyttäisi aina yksilöllistä harkintaa.
Häkkänen pitää pakkotestausta erittäin tervetulleena työkaluna ja uskoo, että rajakontrolli tehostuu sen avulla.
– Valtioneuvosto itsekin on myöntänyt, että vapaaehtoisen testaamisen tai suositusten malli rajalla ei pelaa. Osa noudattaa niitä, mutta osa ei, joten käytännössä virus leviää yhä voimakkaammin Suomeen.
Häkkäsestä pakkotestausta tarvitaan etenkin nyt, kun brittivirusmuunnos on voimakkaammin tarttuva ja leviävä.
– Ei tarvitse olla kuin muutama, joka tulee piittaamattomasti ja saa Suomen uudestaan sotkuun.