Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää Häkkästä puolustusvaliokunnan johtoon

Antti Häkkänen
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää kansanedustaja Antti Häkkästä puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi.
Julkaistu 08.09.2022 11:16(Päivitetty 08.09.2022 15:15)

MTV UUTISET – STT

Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää Antti Häkkästä puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Häkkänen on puolueen varapuheenjohtaja.

Häkkänen sanoo, että puolustusvaliokunta on keskeisessä roolissa eduskunnan sisällä uuden ulko- ja turvallisuuspolitiikan hahmottelussa ja myös linjaamassa sitä yhteistoiminnassa valtion johdon kanssa.

Siihen liittyy hänen mukaansa Nato-Suomen rakentaminen ja oman puolustuskyvyn kehittäminen aina reserviläistoiminnasta omiin asejärjestelmiin.

–  Kolmantena näen niin, että puolustusvaliokunnan yhteen kärkitehtävään liittyy myös kokonaisturvallisuus laaja-alaisesti. Silloin puhutaan siitä, kestääkö meidän energiajärjestelmä kriisejä tai miten ulkomaalaisten maakaupat tai rajamenettelylait tai muut on hoidettu, Häkkänen sanoi toimittajille eduskunnassa.

Toinen ehdokas oli Jukka Kopra. Häkkänen päihitti hänet suljetussa lippuäänestyksessä äänin 18–12. Puolustusvaliokunta tekee myöhemmin lopullisen valinnan.

Orpo oli tehtävässä vain väliaikaisesti

Tehtävää on hoitanut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, joka nousi puheenjohtajaksi, kun valiokunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) kuoli keväällä.

Orpon oli tarkoituskin toimia vain väliaikaisesti tehtävässä. Suomen Nato-jäsenyyttä koskeva päätös oli keväällä niin keskeinen asia, että puolue halusi hänet puolustusvaliokunnan johtoon. Valiokunta kun on yksi tärkeä toimija jäsenyysprosessissa.

Eduskuntaryhmien välisessä paikkajaossa puolustusvaliokunnan puheenjohtajuus kuuluu kokoomukselle tämän vaalikauden ajan.

Puolustusvaliokunta tekee myöhemmin lopullisen valinnan.

Juttua päivitetty tiedolla äänestystuloksesta kello 14.47.

Tuoreimmat aiheesta

Kokoomus