Kolme ministeriä ilmoittautui Nato-jäsenyyden kannattajaksi

1:35img
Tutkijan mukaan Venäjän vaikuttamisyritykset voivat kiihtyä, kun Nato-ratkaisu lähenee.
Julkaistu 10.05.2022 19:34

MTV UUTISET – STT

Kolme ministeriä ilmoitti tiistaina kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä. Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kertoi näkemyksestään Ylelle. Hän sanoo Nato-kantansa muuttuneen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopulla.

– Olen päätynyt kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Se on tarkoituksenmukaista. Se on käytännönläheinen jatkumo sille pitkälle politiikan linjalle, mitä Suomessa on harjoitettu, Annika Saarikko sanoi Ylen haastattelussa.

Saarikko sanoo kuulleensa paljon asiantuntijoita sekä sotilaspuolelta että ulko- ja turvallisuuspolitiikan saralta.

– Tämä valinta, jonka Suomi nyt mahdollisesti tekee, ei ole valinta jonka me olisimme ehkä tehneet näissä olosuhteissa ilman Venäjän tekemiä ratkaisuja. Kun maailma ympärillä muuttuu, me emme voi jäädä paikallemme, Saarikko sanoi.

– Naapurimaamme Venäjä on muuttunut arvaamattomaksi ja luottamus on menetetty, hän jatkoi.

"Venäjään ei voi eikä kannata luottaa"

Myös tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, kertoo Uutissuomalainen.

Honkonen kertoi Uutissuomalaiselle kääntyneensä myönteiselle Nato-kannalle jo pidemmän aikaa sitten. Kun Venäjä valmistautui sotaan viime vuoden puolella, Honkonen alkoi kyseenalaistaa silloista kielteistä Nato-kantaansa. Hänkin katsoo, että Venäjään ei voi eikä kannata luottaa.

–  Olen ajatellut, että Suomen tulee pysyä suurvaltojen välisistä konflikteista kaukana. Kun katsoo nyky-Venäjän toimintaa ja nykylinjaa, niin se lisäturva, mitä Nato tuo Suomelle, painaa enemmän kuin ajatus suurvaltojen välisten konfliktien ulkopuolella pysymisestä, Honkonen sanoo.

Honkonen korostaa, että pelkkä Nato-jäsenyys ei riitä, vaan Suomen on jatkossakin pidettävä huolta omasta itsenäisestä puolustuksestaan.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) esikunnasta kerrottiin STT:lle, että Kaikkonen kertoo Nato-kannastaan lähipäivinä.

"Kun maailma muuttuu, on todettava tosiasiat ja toimittava"

Nato-jäsenyyden kannattajaksi ilmoittautui myös liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.). Hän on ensimmäinen SDP:n ministeri joka ilmoittaa puoltavansa liittoutumista. Asiasta kertoi Demokraatti, joka julkaisi Harakan kirjoituksen sosiaalidemokraattien keskustelupalstalla Facebookissa.

Harakka sanoo kirjoituksessaan, että Suomeen ei pidä sallia ydinaseita tai tukikohtia. Suomen tulee uudessa tilanteessa huolehtia siitä, että EU:n ja Naton ulkoraja pysyy niin rauhallisena kuin mahdollista, hän sanoo.

– Kukaan ei toivonut, että maailma olisi tällä mallilla. Kukaan ei toivonut, että rauhan vuosikymmenet päättyisivät turvattomuuden aikaan. Kun maailma muuttuu, on todettava tosiasiat, ja toimittava, Harakka kirjoittaa

Tuoreimmat aiheesta

Nato