Kollegat muistavat pitkäaikaiseen sairauteen menehtynyttä kokoomuksen pitkäaikaista kansanedustajaa Ilkka Kanervaa.
– Ministeri, kansanedustaja, kollega, ystäväni Ilkka Kanerva on poissa. Me kaipaamme häntä kovasti. Lämmin osanotto Iken läheisille ja voimia suureen suruunne, kirjoittaa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo Twitterissä.
– Ilkka Kanerva oli oman aikansa legenda. Aina positiivinen, avoin ja ystävällinen. Arvostettu ja pidetty. Ainutlaatuinen ja pitkä työura. Suomen palvelija. Henkeen ja vereen Turkulainen. Kovasti jäämme kaipaamaan. Kiitos kaikesta Ike, kirjoittaa puolestaan Kanervan entinen puolue, kokoomuksen entinen puheenjohtaja Alexander Stubb.
Kokoomus kertoi suru-uutisesta tiedotteella tänään torstaina illalla.
Kanerva kertoi vielä eilen sairauslomansa jatkumisesta. Kanerva oli ollut sairauslomalla kansanedustajan tehtävästä helmikuun loppupuolelta saakka.
Twitter täyttyi tuoreeltaan surunvalitteluista yli puoluerajojen. Kirjoituksissa toistuvat luonnehdinnat Kanervasta ystävällisenä ja lämpimänä henkilönä, joka oli yksi suomalaisen politiikan suurista vaikuttajista.
– Valtavan ystävällinen ihminen. Sitä ennen kaikkea oli Ilkka Kanerva. Poliittinen vaikuttaja omaa luokkaansa. Maakuntamme mies viimeisen päälle. Ikävä tulee Ikeä. Yhtäkkiä hän on poissa. Kunnioitukseni hänen elämäntyölleen ja syvä osanotto läheisten kaipaukseen, kirjoittaa valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.).
– Yksi suurimpia suomalaisia Ilkka Kanerva on poissa. Suomalaisen demokratian ja parlamentarismin mies. Suomalaisen urheilun tukipilari. Aatteen ja kotimaakuntansa mies. Lämmin ja ystävällinen työkaveri, joka aina arvosti ja kunnioitti nuorempia kollegojaan. Sydämellinen osanottoni, kirjoittaa maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.)
– Ilkka Kanerva tunsi maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan syvällisesti. Yhteistyö hänen kanssaan oli aina mutkatonta ja hyvää. Historiamme pisin ura eduskunnassa kertoo paljon Ikestä, ja hänen suhtautumisesta työhönsä. Isänmaan eteen tehty työ pysyy, ja hyvät muistot elävät, puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.).
– Todella surullista kuulla Ilkka Kanervan poismenosta. Hänellä oli valtava määrä parlamentaarista kokemusta ja osaamista. Ike oli hyvin kunnioittava kaikkia kohtaan ja hänellä oli aina pilke silmäkulmassa. Syvä osanottoni kaikille Iken läheisille, kirjoittaa Li Andersson, vasemmistoliiton puheenjohtaja.
– Hän kuunteli ja huomioi muiden näkemykset, vaikka olisi ollut erimieltä. Sain kunnian työskennellä Iken kanssa vuosien ajan ulkoasiainvaliokunnassa. Hänen nopea poismenonsa on järkytys. Voimia omaisille ja läheisille, kunnia Iken muistolle, kirjoittaa Kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestari Paavo Arhinmäki.
– On vain yksi Ilkka Kanerva ja nyt hän on poissa. Lämmin osanottoni Ilkan läheisille. Ilkka palveli meitä suomalaisia vuosikymmeniä. Saamme olla kiitollisia hänen elämäntyöstään maamme hyväksi. Tulen aina muistamaan Ilkan positiivisena ja rakentavana kolleegana ja kanssaihimisenä, kirjoittaa puolestaan oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (RKP).
– Suuresti arvostamani kollega Ilkka Kanerva on kuollut. Eduskunnassa jäämme kaipaamaan sivistynyttä ja syvällistä keskustelijaa. Voimia omaisten ja rakkaiden suruun, kirjoittaa kansanedustaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (Vihr).
– Tuli mieleen olennainen muisto Ilkka Kanervasta lähivuosilta. Silloinen pomoni opasti minua istuntosalin lehterillä: "Kuuntele tätä hälyä ja meteliä. Ja kuuntele sitten, kun Ilkka Kanerva puhuu; kaikki ovat yhtäkkiä hiljaa ja kuuntelevat." Ja se oli juuri näin. Kertoo paljon, kirjoittaa puolestaan viestintäasiantuntija Jenny Thuneberg valtioneuvoston kansliasta.
Kanerva oli ollut kansanedustaja vuodesta 1975 alkaen, pisimpään Suomen historiassa. Ministerinä hän on toiminut useaan otteeseen, ensimmäistä kertaa vuonna 1990.