Laura Rantakoivu tapasi tulevan miehensä kesäfestareilla vuonna 2013. Seitsemän vuotta myöhemmin hän sulki festarirannekkeen Ramin mukana hauta-arkkuun.
Ei se ehkä ihan rakkautta ensisilmäyksellä ollut, mutta vähintään ihastumista.
Laura ja Rami tapasivat Provinssirockissa seitsemän vuotta sitten, kun humaltunut Laura ystävineen yritti pummia savuttomalta nuorukaiselta tupakkaa. Kaksikolla klikkasi sen verran hyvin yhteen, että he päättivät jatkaa illanviettoa yhdessä.
Ilta vaihtui yöksi ja yö aamuksi. Tequila virtasi ja juttu luisti. Auton takapenkillä yhdessä vietetyn yön jälkeen Laura ja Rami alkoivat viestitellä toisilleen, sitten tapailla. Elokuussa he päättivät olevansa virallisesti tyttö- ja poikaystävä.
Juhliessaan häitään 29. heinäkuuta vuonna 2017 vastanaineiden haaveissa siinsivät perinteiset nuorten pariskuntien haaveet: vakituiset työt, oma asunto ja lapset.
Ne kaikki jäivät heiltä saavuttamatta. Tasan kolme vuotta sen jälkeen, kun Laura ja Rami sanoivat toisilleen tahdon, he heittivät ikuiset hyvästit ja Rami nukkui pois.
Pitkittyneet flunssaoireet olivat merkki syövästä
Kolmas pyörä, joka määrittää, mitä elämässä tapahtuu. Sellainen syöpä on parisuhteessa, ja sen nimisen Instagram-tilin alle Laura on jakanut päiväkirjamaisesti parin matkaa. Matkaa, jota he eivät valinneet.
Tammi-helmikuun vaihteessa vuonna 2018 Rami oli viittä vaille valmistumassa ensihoitajaksi, kun syövän ensioireet iskivät: kuumetta ja yskää. Oli flunssakausi ja oireet vaikuttivat flunssaoireilta. Kukaan ei osannut ajatella, että perusterve nuori mies olisi sairastunut johonkin vakavampaan.
Rami ja Laura tapasivat Provinssirockissa. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Oireet jatkuivat välillä vähän helpottaen. Lopulta, noin kuukausi oireiden alkamisen jälkeen, Ramin keuhkot kuvattiin. Kuvissa näkyi pahanenteistä massaa, josta otettiin koepala. Rami ja Laura olivat yhdessä vastaanotolla, kun he kuulivat musertavan diagnoosin.
Ramilla oli akuutti lymfoblastileukemia, syöpä.
Laura pelkäsi traagista loppua, mutta Rami suhtautui sairauteen voimakkaalla taistelutahdolla ja rohkeudella. Niillä korteilla on pelattava, jotka on käteensä saanut, hän sanoi.
Sytostaattihoidot aloitettiin jo seuraavana päivänä, ja Rami jäi sairaalaosastolle useiksi viikoiksi. Hoitomuoto kuitenkin osoittautui tehottomaksi. Syöpäsolujen määrä veressä nousi.
Seuraavaksi lääkärit kokeilivat kantasolusiirtoa. Ramin veli osoittautui sopivaksi luovuttajaksi. Kantasolusiirron jälkeen tulevaisuus näytti hetkellisesti hyvältä käänteishyljinnästä ja elämänlaadun heikkenemisestä huolimatta. Ainoa kantasoluhoidon aiheuttama ongelma, josta Rami nautti, oli imuroinnin vältteleminen pöllyävän tomun vuoksi.
Hoidot söivät nopeasti Lauran ja Ramin säästöt, ja aikaisemmat unelmat menivät Ö-mappiin.
Menettämisen pelko lähensi
Läheisyys ei loppunut sairauden myötä, se vain muutti muotoaan. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Syöpä oli läsnä arjessa joka päivä enemmän tai vähemmän. Lääkitys aiheutti Ramille sivuoireita ja sivuoireiden sivuoireita. Kotiin tullut syöpä on taakka jokaiselle perheenjäsenelle. Laura kärsi ahdistuksesta ja paniikkikohtauksista – hänen vointinsa korreloi Ramin voinnin kanssa.
Nopeasti sitä kuitenkin unohti, mitä tavallinen arki on. Tilalle tuli ”uusi normaali”, jota ohjasi syöpä.
– Ihminen on tottuvainen luonne, Laura toteaa.
Perhe ja ystävät tukivat Ramia ja Lauraa. Välillä he tarjosivat parille hotelliyötä, luksusta arjen keskelle. Syöpäsäätiön kanssa tehty yhteistyö poiki pääsyn Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman Roosa nauha -iltaan. Se on mukava muisto, ripaus glamouria karuun todellisuuteen.
Menettämisen pelko lähensi paria. Sitä halusi olla vielä enemmän toisen vierellä ja kannustaa. Seksi jäi vähemmälle, mutta fyysinen kosketus ei kadonnut. Rami ja Laura pussailivat paljon, kävelivät käsikkäin ja oleskelivat lähekkäin. He puhuivat avoimesti tuntemuksistaan ja peloistaan sekä tutkivat yhdessä Ramin taisteluarpia. Kun Laura joskus harmitteli Ramille kokematta jäänyttä häämatkaa, mies totesi tarvitsevansa vain puolisonsa kainaloonsa.
Vähitellen tunnelma muuttui toiveikkaammaksi. Kantasoluhoito näytti tepsineen ja vaikutti siltä, että Rami on paranemaan päin. Haaveet yhteisestä tulevaisuudesta heräsivät.
Sitten matto vedettiin jälleen kerran jalkojen alta. Alkuvuonna 2020 pelottavan tutut oireet, yskä ja kuume, palasivat. Kontrollikäynnillä Ramin keuhkoista löydettiin uudelleen kasvamaan lähtenyt kasvain.
Aika puhua hautajaisista
Rami sanoi, ettei ole katkera kohtalostaan. Laura sen sijaan koki katkeruutta ja vihaa. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Toisella kerralla kaikki oli pahempaa. Laura ja Rami tiesivät, miten ahdistavaa arki syövän kanssa on. Heitä pelotti, oliko lääkäreillä enää mitään aseita käytettävinään.
Pian he saivat varmistuksen – ei ollut. Hetken aikaa Laura yritti elätellä toivonkipinää, että lääkärit olisivat väärässä tai että kantasolusiirteessä olisi vielä voimaa, mutta samalla tuskainen tieto jyskytti takaraivossa. Vuosikymmenten ”laina-aikaa” tuskin suotaisiin.
Tällä kertaa Ramikin murtui. Mutta vaikka tilanne näytti toivottomalta, ei yhtään korttia haluttu jättää kääntämättä. Syöpähoidot jatkuivat, kunnes heinäkuussa Ramin vointi romahti. 28-vuotias mies siirrettiin palliatiiviseen eli oireita lievittävään hoitoon hoitokotiin.
Vaikka aviopari oli puhunut avoimesti koko syöpäkamppailun ajan, yhdestä asiasta he olivat vaienneet: hautajaisista.
– Se oli liian konkreettinen aihe, ja tarkoitti, että Rami ei ole enää kauaa tässä, Laura sanoo itkien.
Hän kuitenkin tiesi, että hautajaisista pitäisi saada puolison toiveiden mukaiset. Värikkäitä vaatteita, yksittäisiä ruusuja suurten adressien tai kukkakimppujen sijaan ja varojen keräämistä Syöpäsäätiölle. Rami halusi, että hänen läheisensä juhlivat hänen elämäänsä.
Rantakoivujen kolmantena hääpäivänä, vihkivalojen uusimisen jälkeen, Rami nukkui pois läheistensä ympäröimänä ilman kipuja. Kun Laura sulki aviomiehensä hauta-arkun hoitokodin kappelissa, hän sujautti sinne Provinssirockin leirintäalueen rannekkeen muistoksi paikasta, jossa he tapasivat vuonna 2013.
"Rakkaus on ainoa, joka elää ikuisesti"
Laura laittoi Ramin arkkuun puolisolle tärkeitä tavaroita ja muiston heidän kohtaamisestaan. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Kuolemasta on alle viikko. Laura kertoo olevansa epäuskoinen, ahdistunut ja surullinen. Mitä enemmän päiviä Ramin poismenosta kuluu, sitä todemmaksi se muuttuu. Tulevaisuus pelottaa. Nyt täytyy opetella elämään yksin, seurana musertava suru elämän rakkauden ja sielunkumppanin menettämisestä.
Vaikka traaginen rakkaustarina satutti, ei Laura jättäisi sitä kokematta. Rami oli aidosti hyvä ihminen, joka loi iloa ja lempeyttä ympärilleen vielä hoitokodissakin. Sellaista ei ole maailmassa koskaan liian paljon eikä liian vähän aikaa. Rami teki Lauran jokaisesta päivästä arvokkaan seitsemän vuoden ajan.
– Rakkaus on ainoa, joka elää ikuisesti. Harvoin saa kokea tällaista rakkautta, Laura sanoo.