Esikoispojan syntyminen oli Sannin haave. Pian onni muuttui painajaiseksi, kun pitkittyneen flunssan syyksi paljastui aggressiivinen syöpä. Vietäisiinkö Sannilta nyt oikeus olla äiti?
Kun Voitto syntyi kesäkuussa 2017, jyväskyläläisen Sanni Viinikaisen olo oli siunattu ja etuoikeutettu.
– Äitiys on aina ollut mun haave, 30-vuotias Sanni kertoo.
Lasta oli yritetty pitkään. Katsellessaan pientä poikaansa Sanni tunsi rinnassaan ”maailman siisteimmän ja hienoimman tunteen”.
Ei kulunut kauaakaan, kun elämä heitti varjon onnen ylle. Sannilta oltiin riistämässä pois kauan haaveiltua äitiyttä.
Haavemaasta painajaiseen
Pian vuodenvaihteen jälkeen alkoi epämääräinen sairastelu. Sannilla oli flunssaoireita ja nielemisvaikeuksia, joiden hän uskoi johtuvan tavallisesta nuhakuumeesta. Siihen viittasi myös väsymys, jonka Sanni tosin arveli myös kuuluvan äitiyteen.
– Voitto on kuitenkin ensimmäinen lapsemme, joten en tiennyt, mikä on normaalin rajoissa olevaa väsymystä ja mikä ei.
Lisäksi huipussaan oleva ilo saattoi häiritä oireiden vakavuuden tajuamista. Sillä vakavia ne olivat.
Suussa oleva ”peruna” oli syöpä
Flunssa ei ottanut kadotakseen. Oireet vain vahvistuivat.
Terveyskeskuslääkärit pistivät sairastamisen flunssakauden, pusutaudin tai nielutulehduksen piikkiin ja antoivat antibioottikuureja oireita lievittämään.
– Oireet eivät koskaan hävinneet. Ne olivat päivä päivältä vakavampia.
Kolmessa viikossa Sannin kunto romahti. Tuli hengitysvaikeuksia ja äkillistä laihtumista. Perheessä naureskeltiin huolen sekaisin tuntein outoa puhetta, jonka sai aikaan ”suussa oleva peruna”.
Pian naurulle tulisi loppu. ”Peruna” oli kaulan imusolmukkeisiin levinnyt syöpä.
Shokkiuutinen suojakuplassa
Syöpähoidot erottivat äidin lapsestaan. Kuva: Sanni Viinikainen.
Voimakkaan oireilun vuoksi Sannilta otettiin täydelliset laboratoriokokeet vuoden 2018 kiirastorstaina. Illalla puhelin soi. Lääkäreillä oli vahva epäilys akuutista leukemiasta.
– Olin juuri laittamassa Voittoa nukkumaan. Ajattelin, ettei tässä ole mikään hengenhätä, kun koko ajan on toitotettu, että on virusperäinen infektio, joka paranee itsestään, Sanni muistelee.
Hän epäilee, ettei siinä hetkessä edes tajunnut uutisen vakavuutta.
– Olin tosi rauhallinen, oli sellainen suojakupla päällä.
Sanni pakkasi laukkunsa sairaalareissua varten. Laukkuun sujahti yöpaita, meikkipussi ja hiusharja. Mitään niistä hän ei loppujen lopuksi tarvinnut. Sairaalassa Sanni pukeutui pyjamansa sijasta sairaalamekkoon.
Seuraavana päivänä aloitettiin sytostaattihoidot, jotka veivät hiukset mennessään. Kortisonikuurit muuttivat kasvot tunnistamattomiksi.
Sairaus riisti kauan kaivatun vauva-arjen
Sairaalaan joutuessaan Sanni ei suinkaan hätäillyt omasta terveydentilastaan.
– En osannut ajatella tai surra muuta kuin, että nyt en saa olla Voiton kanssa.
Tuntui epäreilulta, että juuri kun hän oli saanut kauan kaivatun vauvan syliinsä, onni repäistään pois sormia napsauttamalla.
Ensimmäinen hoitojakso kesti yli kuukauden. Sairaalapedillä maatessaan Sanni mietti, koska saisi kultaisen vauva-arkensa takaisin. Ja mitä kaikkea hän menettää sairastaessaan samalla, kun esikoislapsi ottaa ensiaskelia ja tapailee ensimmäisiä sanojaan. Ja kertaalleen: se arki.
– En saanut tuudittaa Voittoa illalla uneen, en syöttää, en juottaa, en käydä lenkillä. En saanut olla äiti.
Eroahdistusta helpottamaan sairaalahuoneeseen tuotiin vauvan syöttötuoli. Se toi äidille turvaa ja toimi Voitolle istuimena, kun lapsi saapui vierailemaan äitinsä luona.
Vauva sopeutui äitiä paremmin
Voitto on tunnistanut äitinsä muuttuneesta ulkonäöstä huolimatta. Kuva: Sanni Viinikainen.
Sanni pelkäsi jatkuvien sairaalajaksojensa vaikuttavan Voitto-poikaan. Onneksi pieni lapsi on ollut sopeutuvainen.
– Voitto tunnisti, että tämä tyyppi on äiti, oli tukkaa tai happiviiksiä tai ei, Sanni kertoo.
Pikkulapsi oli innostunut äitiin kiinnitetyistä letkuista – hoitajat sen sijaan eivät vauvan kiinnostuksesta olleet erityisen mielissään.
Voitto toivotti äitinsä tervetulleeksi, kun Sanni pääsi kotiin syöpähoitojen välissä. Siinä missä kotiin palaaminen tuntui ihanalta, sairaalaan lähtö riisti sydäntä.
– Lähdin aina aamulla, kun Voitto vielä nukkui. Silloin oli helpompi hyvästellä, kun ei tarvinnut sylitellä ja itkeä.
LUE MYÖS: Mitä lapset pelkäävät? Nämä ovat tavallisimmat pelon aiheet ikäkausittain
”Ensimmäinen voiton juhla huonojen uutisten jälkeen”
Sanni löysi kantasoluluovuttajan uskomattoman helposti. Kuva: Sanni Viinikainen.
Leukemiadiagnoosin myötä Sannille ryhdyttiin etsimään sopivaa kantasoluluovuttajaa. Sellainen löytyi niin helposti, että Sanni ei ollut uskoa asiaa todeksi. Viivi-sisko oli valmis luovuttamaan kantasolujaan Sannin pelastaakseen.
– Se oli ensimmäinen voiton juhla huonojen uutisten jälkeen, Sanni sanoo nyt, puoli vuotta myöhemmin.
Puolivuotisjuhlan kunniaksi Sanni sai lisää hyvältä kuulostavia uutisia. Haastattelupäivänä Sanni on juuri saanut tiedon, että hänen oma luuytimensä on virkoamassa ja tuottaa uusia soluja. Siirre on siis kiinnittynyt.
– Olen täynnä elämää ja elämäntarmoa. Tämä on se, mitä me olemme odottaneet, Sanni riemuitsee.
Hiljalleen takaisin äitiarkeen
Nyt kun Sannin luuydin on alkanut tuottaa uusia soluja, hänen kehonsa on tavallaan lähtöasetelmissa. Häntä ei ole vielä rokotettu tautien varalta. Sen vuoksi Sanni ei voi Voiton kanssa osallistua esimerkiksi muskareihin tai kerhoihin.
– Voitto on rokotusohjelmassa äitiä edellä rokotuksissa.
Sitten kun Sannikin saa taas kertaalleen ottamansa rokotukset, hän voi vierailla julkisissa tiloissa ilman suurempaa infektiovaaraa.
Vaikka pala Voiton lapsuudesta on menetetty, on Sanni iloinen, että poika oli hyvin pieni äitinsä sairastuessa.
– Voitto ei tule muistamaan näistä asioista mitään. Ei tule syöpä- tai sairaalamörköajatuksia.
Sanni huomauttaa toki olevan mahdollista, että varhaislapsuus näkyy Voiton käytöksessä myöhemmin. Nyt ei ole kuitenkaan aika murehtia sitä, vaan nauttia hetkestä.
Tiivis perhe ja todelliset ystävät tukevat vaikeina aikoina
Sanni kiittää ystäviltään, perheeltään sekä Voiton isältä ja isän puolen suvulta saamaansa tukea. Kuva: Sanni Viinikainen.
Hetkessä eläminen ja eteenpäin meneminen ovat olleet kantavia ajatuksia koko Sannin sairastamisen ajan. Tukena ovat olleet tiivis perhe sekä ison vastuun pojan hoidosta ottanut Voiton isä ja hänen sukunsa.
Erityiskiitoksen Sanni lausuu lapsuudenajan parhaalle ystävälleen Evelle, joka hänkin on sairastanut syövän ja käynyt läpi kantasolusiirron.
– Hän on ollut minulle syöpämentori ja elämänkoutsi. Hän jos kuka tietää ihan vaihe vaiheelta, mitä hommaan kuuluu. Hänestä on ollut korvaamatonta apua ja tukea, Sanni kiittelee ystäväänsä hädässä.
Lääketieteen taistelu ei ole vielä ohi
Henkiselle tuelle on tarve, lääkäreiden osaamisen ohella, edelleen. Sanni on ”löysässä hirressä” seuraavat viisi vuotta. Taistelutahtoa pienen pojan äidillä on, vaikka hän inhoaa ”taistele”-termiä syövän yhteydessä käytettäessä.
– Se on lääketieteen taistelua syöpää vastaan. Lääketiede pystyy ihmeellisiin juttuihin, oman taistelun kannalta ei ole merkitystä, mikä on lopputulema, Sanni toteaa.
Lääkäreiden työn vuoksi olisi tärkeää, että ihmiset liittyisivät kantasolurekisteriin. Kantasolujen luovuttaminen on keino pelastaa ihmisen henki.
Se ihminen voi olla esimerkiksi tuore äiti.
LUE MYÖS: "Tyttäreni kuoli syöpään, ei 'hävinnyt taistelua'" – Kaarina kertoo, mikä loukkaa sairaita ja surevia
Sannin kokemuksista kertoi ensimmäisenä Sarianna Salo Shitty is the new black -blogissaan.