Kolme ihmistä pelastettiin karille ajaneesta purjekatamaraanista Hangossa – kyydissä yksi lapsi

kuvituskuva Itämeri
Arkistokuva.All Over Press
Julkaistu 07.08.2019 05:01

MTV UUTISET – STT

Kolme ihmistä pelastettiin uppoamisvaarassa olleesta purjekatamaraanista Hangossa tiistai-iltana, kerrotaan Suomenlahden merivartiostosta.

Alus oli ajanut karille Hangon rantaväylällä Täktomin kohdalla. Merivartiosto sai tiedon onnettomuudesta illalla hieman kello 22:n jälkeen. Vene oli ajanut matalikolle ja saanut vuodon konehuoneeseen.

Hangon merivartioaseman partio evakuoi veneestä kyytiinsä kolme ihmistä, joista yksi oli lapsi. Kukaan veneessä olleista ei loukkaantunut haverissa. Alkoholilla ei ollut osuutta onnettomuuteen.

Vene hinattiin Hankoon, ja merivartiosto selvittää tapahtunutta.

Pelastustehtäviin osallistui Hangon merivartioaseman partion lisäksi useita yksiköitä Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta ja päivystävä meripelastushelikopteri Helsinki-Vantaalta.

Tuoreimmat aiheesta

Hanko