Kolme ihmistä on kuollut ja ainakin 32 joutunut sairaalaan Filippiineillä Kaakkois-Aasiassa sen jälkeen, kun he olivat syöneet uhanalaista merikilpikonnaa.
Viranomaisten mukaan kymmenet Teduray-alkuperäiskansaan kuuluvat ihmiset ilmoittivat ripulista, oksentelusta ja vatsan kouristuksista syötyään merikilpikonnista valmistettua muhennosta viime viikolla.
Myrkytystapaukset sattuivat Datu Blah Sinsuatin rannikkokaupungissa Maguindanao del Norten maakunnassa.
Vaikka merikilpikonnien metsästys ja syöminen on Filippiinien ympäristönsuojelulakien mukaan laitonta, merieläimiä syödään edelleen perinteisenä herkkuna joissain yhteisöissä.
Saastunutta levää syövät merikilpikonnat voivat kuitenkin olla myrkyllisiä.
Koiria ja kissojakin kuoli
Myös osa samalla merikilpikonnamuhennoksella ruokituista koirista, kissoista ja kanoista kuoli, kertoo paikallinen virkamies Irene Dillo BBC:lle. Hänen mukaansa viranomaiset tutkivat kuolemien syytä.
Merikilpikonnasta valmistettiin filippiiniläisten suosimaa adoboa, joka koostuu etikassa ja soijakastikkeessa haudutetusta lihasta ja vihanneksista.
Ei enää koskaan
Suurin osa sairaalahoitoon joutuneista asukkaista on sittemmin kotiutettu, kertovat paikalliset tiedotusvälineet. Kolme kuolonuhria haudattiin paikallisten perinteiden mukaisesti heti.
Paikallisvaltuutettu Datu Mohamad Sinsuat Jr sanoo, että hän on käskenyt virkamiehiä valvomaan tiukasti merikilpikonnien metsästyskieltoa alueella.
Hän vannoo CNN:n mukaan, ettei tällainen ruokamyrkytystapaus toistu enää koskaan.
Tappaminen Filippiineillä laitonta
Kaikki merikilpikonnat ovat uhanalaistuneet kalastuksen, saastumisen, munien keruun ja pesimärantojen tuhoutumisen takia.
Merikilpikonnien kerääminen, vahingoittaminen tai tappaminen on myös Filippiineillä laitonta.
Joissakin kulttuureissa merikilpikonnia kuitenkin metsästetään yhä niiden lihan ja munien vuoksi. Niillä uskotaan olevan lääkinnällisiä ominaisuuksia.
Vuonna 2013 Filippiinien Itä-Samarin maakunnassa 68 ihmistä sairastui ja neljä kuoli heidän syötyään kylänsä läheltä löydettyä merikilpikonnaa.
Merikilpikonnia on elänyt maapallolla noin 150 miljoonan vuoden ajan dinosaurusten ajasta lähtien.
Merikilpikonnia tavataan pääasiassa trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla, mutta niitä vaeltelee usein pohjoisemmas etenkin Atlantilla.