Viimeisimmän kymmenen vuoden sisällä on korostunut yhä enemmän se, että vanhemmuuteen pitää olla valmis, ennen kuin edes yrittää saada lasta.
Porvoolainen kolmen lapsen äiti Maria Berg-Carlander kokee olleensa aina melko varma äitiydestään ja siitä että tekee parhaansa, vaikkei kaikkeen aina kykenekään.
Berg-Carlanderilla on 7-, 6- ja 3-vuotiaat lapset. Hänen kohdallaan riittämättömyyden tunteet liittyvät esimerkiksi siihen, että välillä pitää pohtia, kenen lapsen tarpeeseen on kiireellisintä vastata ensin.
– Kun kädet eivät riitä, niin helposti äitinä soimaa itseään.
Berg-Carlanderin kuopuksen ollessa vauva Porvoossa oli mahdollisuus osallistua Perhepolku-ryhmään puolivuotisneuvolan yhteydessä. Ryhmässä pienten lasten vanhemmat keskustelivat keskenään omaan jaksamiseen liittyvistä teemoista.
Paikalla olivat vanhemmat samanikäisten vauvojensa kanssa. Berg-Carlanderin mukaan tämä oli hyvä lähtökohta, koska esimerkiksi ystävillä ei välttämättä ole samanikäisiä lapsia ja samankaltaista tilannetta.
Berg-Carlander on ymmärtänyt, ettei yksittäinen epäonnistuminen aiheuta vahinkoa lapsille, vaan hekin näkevät, että vanhempi on epätäydellinen ja epäonnistuminen on hyväksyttyä.
– Ei tarvitse olla mikään ylisuoriutujarobotti.
Kolmen pienen lapsen kanssa ei välttämättä aina onnistu kaikki, mitä muut vaikuttavat tekevän sosiaalisessa mediassa.
– Sosiaalisessa mediassa näkee kuitenkin vain osan arjesta.
Kokemus on opettanut, että jokainen lapsi on oma yksilönsä. Berg-Carlanderin mukaan myöskään tämän vuoksi ei kannata ahdistua, jos jokin kasvatusneuvo ei toimi oman lapsen kohdalla.
- Jos olisin ottanut jonkun kasvatusoppaan, niin varmaan ei olisi kaikkien kohdalla toiminut, Berg-Carlander kuvailee.
Rima on korkealla
Vanhemmat kokevat itse paineita vanhemmuudestaan, mutta Kelan erikoistutkija Ella Sihvonen arvioi, että vaatimuksia tulee myös ulkopuolelta. Erityisesti paineita kokevat äidit.
Sihvosen mukaan vanhemmat saattavat uupua helposti, jos vanhemmuuden kulttuurinen malli on hyvin vaativa.
Myös Väestöliiton tutkimusjohtaja Venla Bergin nuoria aikuisia koskevissa tutkimuksissa on ollut viitteitä siitä, että vanhemmuuden rima on varsin korkealla.
– Tietenkin lasten kannalta on myös hienoa, että he syntyvät toivottuina ja harkittuina ja vanhempien elämäntilanne on rauhallinen, Berg sanoo.
Toisaalta Bergin mukaan rima voi olla jo liiankin korkealla henkisesti ja materiaalisen hyvinvoinnin kohdalla.
Samalla vanhemmuudella on yhä useammin tavoitteita. Sihvosen mukaan psykotieteissä on saatu lisätietoa varhaisten suhteiden merkityksestä lapsen kehitykseen ja myöhempään elämään. Vanhemmalle tämä voi tarkoittaa piinaavaa pohdintaa siitä, miten omat tekemiset tässä ja nyt vaikuttavat lapsen tulevaisuudessa.
Lapsen kehitykseen vaikuttavat kuitenkin myös esimerkiksi geeniperimä, päivähoito ja kaverisuhteet.
Konkreettinen tuki estää uupumista
Perheitä voidaan tukea erilaisin keinoin. Ella Sihvonen erottaa vanhemmuuden tukemisen ja vanhempien tukemisen.
Vanhempien tukeminen voi olla rahallista tukea, muita etuja ja kotipalvelua. Käytännön apu auttaa jaksamiseen ja hyvinvointiin. Sihvosen mukaan nykyään kotipalvelua käytetään yhä enemmän vanhusten tukemiseen lapsiperheiden sijasta, kun yhteiskunnassa on yhä enemmän vanhusväestöä.
Vanhemmuuden tukeminen on esimerkiksi työkalujen tarjoamista vanhemman ja lapsen vuorovaikutuksen parantamiseen.
Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen tutkija Tellervo Uljas tutkii väitöskirjassaan vanhemmuutta ja itsemyötätuntoa. Itsemyötätunnolla tarkoitetaan myötätuntoista asennetta itseään kohtaan erityisesti kärsimyksen ja epäonnistumisen hetkillä. Tutkimustiedon mukaan myötätuntoisuus itseä kohtaan tukee yksilön hyvinvointia.
Ensimmäisessä vertaisarvioidussa tutkimusartikkelissa käsiteltiin itsemyötätunnon kehitystä perhevalmennuksen tai kertaluontoisen Perhepolku-ryhmätapaamisen jälkeen. Perhepolku on Uljaan neuvoloille ja perhekeskuksille kehittämä ryhmämuoto, johon hän kouluttaa ohjaajia yrittäjänä.
Tutkimusartikkelissa on neljä muutakin kirjoittajaa. Tuloksissa vanhemmuusryhmät näyttäytyivät vanhempien kuvausten perusteella itsemyötätuntoa vahvistavana tekijänä.
Kovuus itseä kohtaan voi periytyä
Uljas on havainnut, että Suomessa ollaan ehkä erityisen vaativia ja ankaria itseä kohtaan. Yksin pärjäämisen kulttuuri voi nousta sodista ja tilanteista, joissa on pitänyt selvitä yksin.
Yksi itsemyötätunnon osa on se, kuinka ystävällisesti pystyy suhtautumaan itseensä etenkin haastavissa hetkissä.
– Jääkö syyttelemään ja kritisoimaan itseään, jos tekee jonkun mokan, Uljas kuvailee.
Uljas on huomannut, että esimerkiksi Perhepolun tehtäviin sisältyvän myötätuntoisen kirjeen kirjoittaminen itselle on monelle alkuun haastavaa.
Usein myötätunto on vaikeinta silloin, kun on toiminut tavalla, jolla ei haluaisi toimia, kuten hermostunut lapselle.
Uljas muistuttaa virheiden kuuluvan ihmisyyteen. Jos vanhempi myöntää virheensä ja pyytää anteeksi, niin myös lapsi saa mallin, ettei tarvitse olla täydellinen ja onnistua aina.
Uljas näkee itsemyötätunnon merkittävänä voimavarana, joka tukee vanhemman jaksamista arjessa. Hän on havainnut tämän myös omassa elämässään.
– Itsemyötätunnon opettelu on auttanut myös itseäni hyväksymään elämään kuuluvia haastavia tunteita sekä näkemään omat virheeni armollisemmin.