Kolumni: En omista televisiota, enkä ole ajatellut sellaista hankkiakaan

Television omistaminen ei ole välttämätöntä maailmassa, joka on ruutuja täynnä. Kaikkea televisiosta näytettävää on mahdollista katsoa läppäriltä tai jopa älypuhelimen näytöltä. Kun asunnosta ei löydy televisiota, ei aikaa tuhraannu ainakaan turhaan ruudun tuijottamiseen.

Katso yllä olevalta videolta vinkit aikaansaamiskyvyn parantamiseen.

Hämmästys on monesti ensimmäinen kohtaamani reaktio. Miksi? Miksi minulla ei ole televisiota?

Tuntuu kuin töllötin olisi pakollinen esine, joka jokaisen itseään ja yleissivistystään kunnioittavan aikuisen ihmisen kuuluisi omistaa.

Selkäpiitä karmiva televisio

Olen elänyt omillani kuusi vuotta. Tänä aikana olen omistanut television puolisen vuotta – veljeni lähti vaihto-oppilaaksi ja tarjosi televisiotaan huomaani.

Otin, kaduin. Ensinnäkin television asentaminen osoittautui hankalaksi. Kun viimein sain teknisesti taitavan henkilön houkuteltua sinkkuasuntooni ja television toimimaan, huomasin kaukosäätimen patterien olevan finaalissa. Kirosin.

Lainatelevisioni sai kerran minut myös suunniltaan: penteleen laite meni itsekseen päälle kesken yön ja herätti minut unestani valkoharmailla säteillään. Jokainen Ring -kauhuelokuvan nähnyt voi samaistua kananlihalle nousseeseen ihooni ja unettomaan loppuyöhön.

Tv-friikistä televisiottomaksi

Lapsena kirjoittajalla oli tapana tuijottaa mainostelevisiota. Kuvituskuva.Shutterstock

Omakohtaiset kauhukokemukset eivät kuitenkaan ole päällimmäinen syy siihen, etten ole ikinä televisiota ostanut. Minulla ei ole vain ikinä ole ollut sille tarvetta.

Tämä on pieni ihme, sillä lapsena olin varsinainen tv-friikki. Saapuessani ala-asteella koulusta kotiin ensimmäinen tekoni saattoi olla mainos-tv:n katsominen. Niin, mainos-tv:n.

Hyvä lukija, jos muistat 90-luvun mainostelevision mustavalkoisena kuvatut väärät jumppatekniikat ja aromipesän, saatat ajatella minun olleen vinksahtanut lapsi. En kiellä.

Mainostelevision lisäksi suuri intohimoni oli Salatut Elämät. Sydäntäni riipi – kuten myös huutoani kuuntelevan äitini korvia –, kun jouduin jättämään yhden jakson välistä musiikkiharrastukseni osuessa silloin tällöin samaan ajankohtaan. Tuolloin ei ollut Katsomon kaltaisia nettipalveluita, joista jaksot voi katsoa jälkikäteen.

Netti toimii tietokoneessakin

Niin, ne nettipalvelut. Näkemäni perusteella moni on yhdistänyt televisionsa nettiin, jotta voi katsoa suoratoistopalveluita milloin vain mitä sitten ikinä haluaakaan.

Minä pystyn tähän aivan samaan – ilman televisiota! Seuraa järkyttävä paljastus: läppärini on yhdistetty verkkoon.

Kannettavasta tietokoneestani voin katsella ohjelmia, elokuvia ja kaikkea sitä, mitä ”tavalliset” ihmiset katsovat televisiosta.

Toki myönnän, ettei kuva ole yhtä laadukas, eikä läppärissäni ole yhtä suurta näytössä kuin televisioissa tavallisesti. Sellainen ei välttämättä lunastaisi ”kannettava tietokone” -määritelmää.

Läppäri kuitenkin ajaa tarkoituksensa ruutuna, joka ei säteile sinistä valoa kasvoilleni jatkuvasti. Katson tietokoneen näytöltä päivittäin uutiset, viikoittain sarjoja, harvemmin elokuvia. Tietokoneen näytön koko on palvellut niukkoja tarpeitani monet vuodet.

Äskeisessä lauseessa kannattaa huomio yksikön ensimmäiseen persoonaan. Olen katsonut läppäriltäni perättäisten kuvien juhlaa myös kaverien kanssa, mutta siinä vaiheessa näytön kulma harvemmin palvelee kaikkia katselijoita.

Kanavasurffailua muiden kustannuksella

Kirjoittajan kanavasurffailu sai kaverin ärsyyntymään. Kuvituskuva.Shutterstock

Elokuvia katselen enimmäkseen suurelta näytöltä – mieluiten teatterissa (elämäni on tasapainoilua ääripäiden välillä). Onneksi myös muutamalla leffahenkisellä ystävälläni on televisio, jonka edessä olevalla sohvalla voin harjoitella motorisia taitoja kaukosäädintä painellen.

Kanavasurffailustani saamani ilo loppui lyhyeen, sillä toverini ei kestänyt sitä, että vaihdoin kanavaa vähintään minuutin välein. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon ja millaista sontaa televisiosta nykyään(kin) tulee.

Puhelinkin käy laiskan televisiosta

Myönnän olevani teknologian suhteen melko laiska. Oikeastaan tekniikka ei liiemmin kiinnosta minua. Siksi ei kai ole ihme, että katson televisio-ohjelmia myös puhelimeni näytöltä. Kyllä, luit oikein: katson ohjelmia puhelimelta.

LUE MYÖS: Onko sinullakin someniska? Kännykän näpräämisellä ikävät seuraukset

Tiedän myös, etten ole ainut: paljastaessani tämän häpeillen eräälle ystävälleni, hän kuiskasi, että kerran hänenkin silmänsä turposi kyyneleistä, jotka valuvat pään ollessa pitkään kenossa ja silmien tihrustaessa pientä ruutua.

Televisio veisi tilaa ja aikaa

Kiinnostuksen lisäksi ehkä tärkein syy sille, ettei minulla ole televisiota on tilan puute. Asuntoni muistuttaa enemmän komeroa, ja jos tunkisin sinne television, joutuisin luultavasti luopumaan vaatekaapistani. Kiitos, mutta ei kiitos.

LUE MYÖS: Iltarutiini, joka voi tappaa seksielämäsi – vahvistaako tuore tutkimus professorin varoitukset?

Televisiottamana ihmisenä houkutukseni tyhjänpäiväiseen töllötykseen myös minimoituu. Näin aikaa säästyy enemmän ystäville, liikunnalle, kirjojen sekä lehtien lukemiselle ja mitä näitä nyt on.

Seuraava hämmennyksen aihe: siis lukeeko joku vielä paperilta vuonna 2018?

***

0:32